Timo Furuholm: Taksilakiesitys ei puutu taksien saatavuusongelmaan
26.2.2026 14:40:31 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Timo Furuholm kritisoi hallituksen taksilakiesitystä siitä, ettei siinä edes yritetä edistää taksien saatavuutta, vaikka hallitusohjelmassa saatavuuden parantaminen on kirjattu keskeiseksi tavoitteeksi. Furuholm nostaa esiin myös alustataksikuljettajien heikot työehdot.

– Esityksen alkuperäiset tavoitteet ovat unohtuneet, kun hallituspuolueet jumittuivat kiistelemään taksamittareista. Bernerin taksilakiuudistus oli karhunpalvelus maaseudulle, joka ansaitsisi nyt enemmän huomiota, Furuholm sanoo.
Taksien asemapaikkavelvoite poistui vuoden 2018 taksilakiuudistuksessa, minkä jälkeen palvelut ovat keskittyneet markkinaehtoisesti tiheään asutuille alueille. Traficomin mukaan harvaan asutuilla alueilla takseja on asukasta kohden enimmillään vain puolet kaupunkimaisiin kuntiin verrattuna, ja erityisesti iltaisin, öisin ja viikonloppuisin palveluja ei välttämättä ole lainkaan saatavilla.
Furuholmin mukaan yksi keino parantaa taksien saatavuutta eri alueilla olisi päivystysvelvoitteen palauttaminen.
– Päivystyspalkkiolla tai muulla korvausmallilla taksiyrittäjille voisi varmistaa taksien saatavuuden myös alueilla ja ajankohtina, joissa kysyntä ei yksin riitä kannattavaan päivystykseen, Furuholm sanoo.
– Bernerin taksiuudistus oli niin huono, että sen tuhoja paikkaillaan edelleen lähes vuosikymmen myöhemmin. Nyt on aika palauttaa luottamus taksipalveluihin. Esitys on käytävä huolellisesti läpi eduskunnassa ja korjattava turvallisuuteen, saatavuuteen ja harmaaseen talouteen liittyvät puutteet, Furuholm sanoo.
Furuholm nostaa esiin myös alustataksikuljettajien työolot. Hänen mukaansa kuljettajien ansiotaso voi jäädä hyvin matalaksi, ja osa kuljettajista on altis työperäiselle hyväksikäytölle.
– Työolojen tarkastelu on olennainen osa laajempaa keskustelua taksialan muutoksista ja niiden vaikutuksista sekä palvelujen saatavuuteen että kuljettajien asemaan, Furuholm sanoo.
Yhteyshenkilöt
Timo Furuholmkansanedustaja
Puh:050 551 0421timo.furuholm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Aino-Kaisa Pekonen: Oikeistohallituksen jäljiltä jää paljon korjattavaa, mutta vaalien lähestyminen luo toiveikkuutta tulevaisuuteen26.2.2026 09:45:08 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen aikoo asettua ehdolle kevään 2027 eduskuntavaaleissa.
Aino-Kaisa Pekonen: Miljonäärien hallitus ei välitä suomalaisista työntekijöistä, työttömistä, vanhuksista tai lapsista25.2.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen syyttää Orpon hallitusta miljonäärien suosimisesta. Pekonen piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen vaalikauden viimeisessä valtiopäivien avajaiskeskustelussa.
Johannes Yrttiaho: Suomi tarvitsisi velkajarrun sijaan ennen kaikkea leikkausjarrun25.2.2026 09:48:20 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho pitää viisaana puolueensa päätöstä hylätä ns. velkajarru.
Hanna Sarkkinen: Seuraavan vaalikauden sopeutustavoitetta ei ole järkevää päättää yli vuotta ennen vaaleja25.2.2026 09:16:35 EET | Tiedote
Parlamentaarinen finanssipoliittisen ryhmä jätti tänään raporttinsa ylivaalikautisesta ja ensi vaalikauden rahoitusasematavoitteesta. Vasemmistoliitto jätti raporttiin eriävän mielipiteen.
Minja Koskela: Työllisyys ei kohene miljonäärejä paapomalla24.2.2026 14:50:00 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan Suomen karut työllisyysluvut eivät parane työntekijöiden asemaa heikentämällä ja omistajien voittoja paisuttamalla. Koskela piti vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron tänään eduskunnassa keskustelussa työttömyyskriisistä tehdystä välikysymyksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme