Lidl laajentaa myymälöiden aukioloaikoja – läntisellä Uudellamaalla ovet auki jo klo 7
27.2.2026 07:55:00 EET | Lidl Suomi | Tiedote
Lidl haluaa palvella asiakkaitaan jatkossa entistä laajemmilla aukioloilla. Myymälöiden aukioloja on laajennettu eri puolella Suomea. Maaliskuun alusta alkaen osa Uudenmaan Lidl-myymälöistä avaavat arkisin ovensa jo kello 7. Osassa myymälöistä myös illan aukiolo pitenee.

– Olemme tunnistaneet tarpeen avata myymälöitämme tällä seudulla aikaisemmin. Palvelemme asiakkaitamme aina parhaalla mahdollisella tavalla, ja nyt pystymme mahdollistamaan heille myös esimerkiksi aamupalaostokset ennen kahdeksalta alkavaa työpäivää, kertoo Lidlin aluejohtaja Akseli Mäkisalo.
Maanantaista 2.3.2026 alkaen useat Lidlit Länsi- ja Keski-Uudenmaan alueella avaavat ovensa tuntia aikaisemmin. Uudistus koskee Lohjan, Hangon, Karjaan, Tammisaaren, Karkkilan, Vihdin ja Hyvinkään myymälöitä.
Myös muissa Uudenmaan myymälöissä laajennetaan aukioloja, kun 52 myymälässä arki-iltojen aukiolo pitenee yhdeksästä kymmeneen. Tämä tuo helpotusta myöhäisillan asiointiin.
Lidl haluaa olla mukana tekemässä ihmisten arjesta mahdollisimman sujuvaa. Aamun ensimmäiset ja illan viimeiset tunnit ovat kaupassa usein rauhallisimpia, jolloin asiointi on nopeaa ja vaivatonta.
– Rauhallisempaa kauppareissua toivoville tarjoamme mahdollisuuden hoitaa ruokaostokset helposti ennen päivän suurimpia asiakasvirtoja. Paistopisteen faneille haluan myös vinkata, että uunituoreet paistopistetuotteet löytyvät tietysti lämpiminä hyllystä heti kello 7, sanoo Mäkisalo.
Laajemmat aukioloajat ovat voimassa maanantaista 2.3.2026 alkaen. Myymäläkohtaiset aukioloajat voi tarkistaa joko Lidl Plus -sovelluksesta tai osoitteesta lidl.fi/aukiolot.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäLidlin viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9-16.
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Jokioisten Leipä nousee suurtuhosta vauhdilla – Lidl seisoo kumppaninsa rinnalla16.9.2026 08:31:00 EEST | Tiedote
Helmikuussa Jokioisten Leipä -perheyritys koki kauhunhetkiä, kun vuosi oli alkanut ennätystuloksella, mutta sitten leipomon tehdashalli paloi lähes maan tasalle. Tilanteesta teki erityisen raskaan se, että kyseessä oli jo toinen suurpalo yrityksen historiassa – edellinen teollisuushalli tuhoutui tulipalossa vuonna 2013. Nyt uusi halli on noussut ennätysvauhtia pystyyn, ja tunnelin päässä näkyy jo valoa. Lidl tukee tärkeää yhteistyökumppaniaan kaikin tavoin.
Lidlin uutuus mullistaa pikakahvin – Jääkahvijauhe liukenee suoraan kylmään veteen11.9.2026 08:18:24 EEST | Tiedote
Pikakahvin suosio kasvaa kohisten sekä Suomessa että maailmalla. Lidl vastaa trendiin tuomalla myyntiin täysin uudenlaisen Bellarom Iced Coffee -jääkahvijauheen. Toisin kuin perinteiset pikakahvit, uutuustuote sekoittuu suoraan kylmään veteen, mikä tekee raikkaan jääkahvin valmistuksesta helpompaa kuin koskaan.
Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan – Näin se näkyy kauppojen hyllyillä10.9.2026 10:05:34 EEST | Tiedote
Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli 10 prosenttia vuoden 2026 alusta lähtien.
Parempaa kahvia ilman lisähintaa – Lidlin oman merkin kahvit 100 % sertifioitua7.9.2026 10:30:39 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat tunnetusti maailman kärkeä kahvinkulutuksessa, mutta kahvin tuotantoon liittyy haasteita niin ympäristön kuin ihmistenkin näkökulmasta. Lidl vastaa näihin haasteisiin 100-prosenttisesti sertifioiduilla kahveilla. Lidlin oman merkin kahvit ovat Rainforest Alliance-, Reilu kauppa- tai luomusertifioitua.
Näitä tuotteita Lidl vie Eurooppaan – kotimaisia makuja jo 24 maahan3.9.2026 08:37:00 EEST | Tiedote
Kotimaisten elintarvikkeiden vienti Lidlin kautta maailmalle on hyvässä vauhdissa, ja muihin maihin viedään noin 140 eri tuotetta. Esimerkiksi suomalaisten suosimat, Järvenpäässä valmistetut täysjyväruispalat ja kaurasydämet tekevät kauppansa myös Puolassa ja Tsekissä, joihin niitä viedään noin 25 miljoonaa vuosittain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme