Valokuitusen omistukseen muutoksia: Telian rinnalle Brookfield
2.3.2026 08:55:00 EET | Valokuitunen Oy | Tiedote
Valokuitusen enemmistöomistaja CapMan Infra myy omistusosuutensa Valokuitusesta. Samalla yrityksen toinen omistaja Telia kasvattaa omaa omistustaan. Uudeksi kumppaniksi Telian rinnalle tulee Brookfield. ”Kansainvälisesti merkittävän sijoitusyhtiön kiinnostuminen meistä osoittaa sen, että Valokuitunen on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa johtavana valokuituverkkotoimijana Suomessa”, toteaa Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.

Valokuituyhteyksiä rakentavan ja ylläpitävän Valokuitunen Oy:n omistuspohjaan on tulossa muutoksia. Yrityksen enemmistöomistaja, suomalainen sijoitusrahasto CapMan Infra on päättänyt myydä koko omistusosuutensa (60 %) Valokuitusesta. Jatkossa Valokuitusen omistajina toimivat Brookfield (51 %) ja Telia (49 %).
Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto pitää omistusmuutosta hyvin luonnollisena ja positiivisena kehitysaskeleena Valokuituselle. Kaunisto näkee muutoksen vahvistavan entisestään yrityksen kykyä palvella asiakkaitaan ja koko suomalaista yhteiskuntaa.
– Tämä on meille erittäin hieno asia. Entistä vahvempi omistuspohja ja sitoutuminen avoimen verkon ratkaisuumme luovat Valokuituselle erinomaiset edellytykset mahdollistaa huoleton ja vapaa digiarki yhä useammassa kodissa ja yrityksessä, sanoo Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.
Brookfield on johtava kansainvälinen sijoittaja, jonka hallinnoitavien varojen arvo ylittää biljoona Yhdysvaltain dollaria. Sen pääkonttori sijaitsee New Yorkissa. Brookfield on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Telian kanssa Pohjoismaissa, mukaan lukien Suomessa.
Valokuitunen on perustettu vuonna 2020, ja toimintavuosiensa aikana se on rakentanut Suomeen merkittävän valokuituun perustuvan avoimen tietoliikenneinfran. Valokuitunen on toimialan suurin kuituyhteyksien toimittaja ja sen verkko kattaa maanlaajuisesti jo yli 450 000 kotitaloutta. Valokuitusen osuus Suomeen rakennetuista avoimista valokuituverkoista on arvion mukaan noin 85 %.
Tehty sopimus liiketoimintakaupasta edellyttää vielä tavanomaisia viranomaiskäsittelyjä, ja sen odotetaan astuvan voimaan kesään 2026 mennessä.
Lisätietoja: Mikä on Brookfield?
Brookfield Asset Management Ltd. (NYSE: BAM, TSX: BAM) on yksi maailman johtavista vaihtoehtoisten sijoitusten varainhoitajista. Yhtiön pääkonttori sijaitsee New Yorkissa ja se on listattu sekä Toronton että New Yorkin pörsseissä.
Brookfield sijoittaa infrastruktuuriin, uusiutuvaan energiaan ja energiasiirtymään, pääomasijoituksiin, kiinteistöihin sekä luottomarkkinoille. Sen hallinnoitavien varojen arvo on yli 1 biljoona Yhdysvaltain dollaria.
Brookfield tarjoaa laajan valikoiman vaihtoehtoisia sijoitustuotteita sijoittajille maailmanlaajuisesti, mukaan lukien julkiset ja yksityiset eläkerahastot, säätiöt ja rahastot, valtion sijoitusrahastot, rahoituslaitokset, vakuutusyhtiöt sekä varakkaat yksityissijoittajat. Yhtiö sijoittaa asiakasvaroja pitkäjänteisesti keskittyen reaaliomaisuuteen ja välttämättömiä palveluja tarjoaviin yrityksiin, jotka muodostavat globaalin talouden perustan.
Brookfield hyödyntää pitkää kokemustaan omistajana ja operatiivisena toimijana arvon luomiseksi ja kestävien tuottojen aikaan saamiseksi asiakkailleen eri suhdannevaiheissa. Lisätietoja: www.brookfield.com.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki KaunistoToimitusjohtajaValokuitunen Oy
heikki.kaunisto@valokuitunen.fiKirsi JännesViestintäpäällikköValokuitunen Oy
Puh:050 564 4645kirsi.jannes@valokuitunen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta: Valokuitunen on toimialansa markkinajohtaja
Valokuitunen Oy rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä pientaloihin ja yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu takaa parhaan mahdollisen nettiyhteyden kaikissa tilanteissa ja mahdollistaa sujuvan digiarjen. Kytkemme pientalojen yhteydet Avoin Kuitu -runkoverkkoon. Asiakkaamme voivat valita verkon laajasta valikoimasta itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut ja kilpailuttaa niitä rajattomasti. Valokuitunen on markkinajohtaja – verkkomme kattaa yli 450 000 kotitaloutta Suomessa. Meillä työskentelee yli sata ammattilaista arvojemme rohkeus, ilo ja luottamus mukaisesti. Valokuiturakentamisemme työllistää kymmeniä urakointiyrityksiä ympäri maan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy
Tutkimus: Joka toinen suomalainen käyttää tekoälyä viikoittain – lähes viidennes ei lainkaan8.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti. Tutkimuksen mukaan joka toinen hyödyntää tekoälyä jo vähintään viikoittain. Valtaosa kokee pysyneensä kehityksessä mukana ja luottaa omaan arviointikykyynsä erottaa luotettava tieto.
Tutkimus: Kesällä etätyöpäivien suosituin taukoherkku on jäätelö, myös kahvi kärjessä17.6.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Kysely kertoo, että suomalaisten etätyöpäiviin kuuluvat kesällä rauhallisempi netinkäyttö ja pienet arjen nautinnot. Kahvitauoista ei luovuta edes helteillä. Nuorempi ikäpolvi nauttii auringonotosta etäpäivien tauoilla.
Valokuituselle yli 700 miljoonan investointipaketti – “Kyseessä toimialan suurin rahoituspaketti”15.6.2026 07:56:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen on neuvotellut valokuituverkkojen rakentamista tulevaisuudessa turvaavan uuden rahoituspaketin. Kaiken kaikkiaan kyseessä on yli 700 miljoonan euron lainarahoituspaketti. Useiden kansainvälisten pankkien kanssa solmittu infrarahoituskokonaisuus käsittää uutta lainaa yli 300 miljoonaa sekä vanhojen lainojen uudelleen rahoituksen.
Reposaareen rakennetaan valokuituverkkoa vanhojen kupariyhteyksien tilalle28.5.2026 08:54:00 EEST | Tiedote
Porin Reposaareen on tulossa laajalle alueelle valokuituverkkoa, kun Valokuitunen rakennuttaa kevään ja kesän aikana saareen verkkoa. Työt ovat alkaneet.
Valokuitunen Superpesiksen pääyhteistyökumppaniksi21.4.2026 07:57:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen ja Superpesis ovat solmineet pääyhteistyökumppanuuden, joka kattaa tulevan kesäkauden 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




