Assin ensimmäinen muuttoviikko takana – Vanajaveden osastot 1–3 siirtyneet uusiin tiloihin
27.2.2026 17:15:28 EET | Oma Häme | Tiedote

Ahveniston sairaalan eli Assin käyttöönotto etenee suunnitellusti vahvistetun muuttoaikataulun mukaisesti. Ensimmäinen muuttoviikko on nyt takana, ja Assiin on siirtynyt kokonaisuudessaan Vanajaveden osastot 1, 2 ja 3.
Vanajaveden osastot muuttivat uusiin tiloihin vaiheittain viikon aikana. Muutot toteutettiin hallitusti ja potilasturvallisuus varmistaen, jotta hoito jatkui keskeytyksettä koko siirtymän ajan. Jokaisen muuttavan asiakkaan omaiset tai läheiset kontaktoitiin henkilökohtaisesti puhelimitse ennen muuttoa, ja heille kerrottiin siirtymisestä edeltävänä päivänä. Näin varmistettiin, että myös läheiset pysyivät ajan tasalla ja siirtymä koettiin turvallisena.
– Ensimmäinen muuttoviikko on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miten hallitusti ja turvallisesti siirtyminen on toteutunut. Henkilöstö on tehnyt upeaa työtä, ja potilaiden hoito on jatkunut keskeytyksettä jokaisella osastolla, osastopalvelujen tulosaluejohtaja Terhi Mäntymaa toteaa.
– Potilaiden näkökulmasta arki on jatkunut normaalisti heti muuttopäivästä lähtien. Yhteistyö eri ammattiryhmien välillä on ollut saumatonta, palvelupäällikkö Susanna Hurme täydentää.
Assin käyttöönotto on käynnistynyt jo aiemmin. Kuvantamisen palveluita on ollut toiminnassa Assissa jo jonkin aikaa, ja osa tutkimuksista tehdään jo uusissa, moderneissa tiloissa. Muuton aikana osa palveluista toimii vielä rinnakkain vanhoissa tiloissa, joten potilaita muistutetaan tarkistamaan ajanvarauskirjeestä oikea asiointipaikka.
Assiin siirtyminen on merkittävä askel kohti tulevaisuuden sairaalaa, jossa tilaratkaisut, teknologia ja toimintamallit tukevat sujuvaa hoitoa ja hyvää potilaskokemusta.
Lisätietoa Assista ja muuttoaikataulusta: 👉 https://omahame.fi/ahveniston-sairaala
Yhteyshenkilöt
Terhi Mäntymaaperusterveydenhuollon sairaalapalveluiden tulosaluejohtaja
Puh:040 330 5563terhi.mantymaa@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Suun terveydenhuollon ilta- ja viikonloppupäivystyksen toimipiste siirtyy ASSI-sairaalaan 9.3.202626.2.2026 15:03:55 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen suun terveydenhuollon ilta- ja viikonloppupäivystys siirtyy uuteen ASSI-sairaalaan 9.3.2026. Päivystys palvelee arki-iltaisin ja viikonloppuisin, ajanvaraus puhelimitse numerosta 040 620 5664. Siirtymävaiheessa 4.-8.3.2026 päivystys toimii Jukolan hammashoitolassa. 9.–16.3. ensiavun oville pääsee ovikelloa soittamalla.
Hyvinvointialue katsoi tarjouksen hinnoittelun poikkeuksellisen alhaiseksi – valitusprosessi päättynyt26.2.2026 11:32:26 EET | Uutinen
KHO ei myöntänyt valituslupaa Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden hankintaa koskevassa asiassa.
Assiin muutto puhutti Kumppanuustalolla – arki ja palvelukokemus keskustelussa26.2.2026 08:17:08 EET | Tiedote
Assiin muutto puhutti Kumppanuustalon Pysäkkihetkessä – keskustelua arjen sujuvuudesta ja palvelukokemuksesta.
Assin asiakasopastukseen noin 40 vapaaehtoista – opastajan tunnistaa Assi-asusta26.2.2026 08:14:10 EET | Tiedote
Vapaaehtoiset antavat tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta Assissa.
Keltaiset hupparit varmistavat sujuvan alun – Assin ICT-tuki mukana sairaalan muutossa26.2.2026 08:11:51 EET | Tiedote
ICT-tukihenkilöt liikkuvat yksiköissä muuton aikana ja auttavat henkilöstöä arjen teknisissä kysymyksissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme