Lähes 250 000 sijaistarvetta vuodessa – julkisen sektorin akuutti rekrytointi vaatii nopeita ja hallittuja ratkaisuja
3.3.2026 08:45:00 EET | Talentech | Tiedote
Julkisen sektorin sijaisrekrytoinnin volyymi on merkittävä Suomessa. Vuonna 2025 Kuntarekryn kautta välitettiin yli 247 500 sijaistarvetta kunnissa ja hyvinvointialueilla. Akuutit henkilöstövajaukset koskettavat erityisesti terveydenhuoltoa, varhaiskasvatusta ja opetusta, joissa sijaisen puuttuminen voi vaikuttaa suoraan palveluiden saatavuuteen. Vastatakseen tähän tarpeeseen Grade on tuonut markkinoille Kuntarekryn mobiilisovelluksen, joka sujuvoittaa akuutin sijaisrekrytoinnin toteutusta.

Sijaisrekrytointi tapahtuu usein lyhyellä varoitusajalla. Samalla työnantajien on varmistettava lakisääteisten velvoitteiden täyttyminen, kuten pätevyyksien tarkistaminen ja tietyissä tehtävissä rikostaustaotteen käsittely.
– Julkisella sektorilla sijaisen puuttuminen ei ole vain rekrytointikysymys. Se voi tarkoittaa suljettua päiväkotiryhmää, siirtynyttä hoitoaikaa tai lisäkuormitusta muulle henkilöstölle. Siksi sijaisrekrytoinnin on oltava sekä nopeaa että hallittua, sanoo Grade Suomen maajohtaja Misa Leiber.
Mobiilisovellus yhdistää työnantajat ja keikkatyöntekijät
Kuntarekryn mobiilisovellus toimii osana palvelun sijaistenhallintaratkaisua. Työnantajat voivat julkaista sijaistarpeet mobiilisti, ja hyväksytyt keikkatyöntekijät saavat ilmoitukset uusista keikoista reaaliaikaisesti suoraan puhelimeensa.
Keikkatyöntekijät voivat tarkastella avoimia ja heille tarjottuja sijaisuuksia, hallita omaa käytettävyyttään sekä ilmoittautua keikoille suoraan sovelluksessa. Tämä nopeuttaa rekrytointiprosessia erityisesti äkillisissä tilanteissa ja parantaa sijaisuuksien täyttöastetta.
Sovellus on saatavilla valtakunnallisesti osana Kuntarekryn palvelukokonaisuutta ja palvelee sekä julkisen sektorin työnantajia että hyväksyttyjä keikkatyöntekijöitä.
Hallittu prosessi tukee turvallisuutta
Graden Kuntarekry-palvelun sijaisrekrytointi perustuu vaiheistettuun malliin, jossa keikkalaiset hyväksytään sijaislistalle ennakkokäsittelyn kautta. Hakija ilmoittautuu sähköisesti, minkä jälkeen hänen tietonsa, osaamisensa ja tarvittavat dokumentit tarkistetaan ennen kuin hänelle voidaan tarjota sijaisuuksia.
Rekrytoiva esihenkilö näkee järjestelmässä vain ne sijaisehdokkaat, joiden pätevyys ja soveltuvuus on ennalta varmistettu. Rikostaustaotetta edellyttävissä tehtävissä järjestelmä näyttää tarkistuksen tilan sekä tiedon aiemmista vastaavista sijaisuuksista. Prosessin vaiheistus ja tapahtumalokit tukevat organisaatioita rekrytoinnin seurannassa ja dokumentoinnissa.
– Nopeus ei saa tarkoittaa kontrollin menettämistä. Kun prosessi on selkeä ja dokumentoitu, organisaatio pystyy reagoimaan akuuttiin tarpeeseen ilman, että turvallisuudesta tai vaatimustenmukaisuudesta tingitään, Leiber toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Misa LeiberMaajohtajaGrade Suomi
Puh:+358 40 543 2305Misa.Leiber@grade.comEstelle BunnerHead of MarketingGrade
estelle.bunner@grade.comLinkit
Lisätietoja julkaisijasta
Grade on julkisen sektorin rekrytointiratkaisujen markkinajohtaja Suomessa. Tarjoamme käyttäjäystävällisiä ja toimintavarmoja HR- ja HRD-ohjelmistoratkaisuja sekä verkkopalveluita, jotka tukevat työnantajia työntekijöiden löytämisessä, rekrytoinnissa, perehdyttämisessä, kehittämisessä ja sitouttamisessa.
Meidät tunnetaan Kuntarekry- ja Kirkkorekry-palveluista, jotka on suunnattu kunta- ja hyvinvointialuesektorille sekä seurakuntien rekrytointiin. Palveluidemme taustalla toimiva rekrytointijärjestelmä on käytössä myös valtionhallinnon rekrytoinneissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Talentech
Selvitys: Epävarmuus väritti nuorten kesätyönhakua2.6.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Kuntarekryn kyselyn mukaan 72 prosenttia kesätyönhakijoista koki epävarmuutta siitä, mitä rekrytointiprosessissa tapahtuu hakemuksen lähettämisen jälkeen. Kyselyyn vastanneista jopa 59 prosenttia kertoi myös jääneensä ainakin kerran ilman tietoa rekrytoinnin lopputuloksesta.
Etätyötä tehdään myös kirkon ammateissa20.5.2026 07:20:00 EEST | Tiedote
Etätyö on yleisempää kuin saatetaan ajatella myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon töissä. Tälläkin hetkellä kirkkorekry.fi -sivustolla on avoimia työpaikkoja, joissa tarjotaan osittaista etätyömahdollisuutta.
Kunta- ja kirkkosektoreilla ennätysmäärä työnhakijoita eri ikäryhmistä16.4.2026 07:10:00 EEST | Tiedote
Työnhakijoiden määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina lähes kaikissa ikäryhmissä, Kuntarekryn ja Kirkkorekryn tilastojen mukaan. Työpaikkojen määrä on puolestaan vähentynyt työttömyysasteen noustessa: Kuntarekryssä avoimien työpaikkojen määrä laski vuonna 2025 lähes 17 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, samalla kun hakemusten määrä kasvoi yli 22 prosenttia. Myös hakijoiden ikärakenteessa nähdään mielenkiintoisia kehityssuuntia.
Etätyö on arkipäivää myös julkisella sektorilla24.3.2026 07:10:00 EET | Tiedote
Etätyö on yleisempää kunnissa ja hyvinvointialueilla kuin saatetaan ajatella. Tälläkin hetkellä kuntarekry.fi -sivustolla on avoinna yli 200 rekrytointia, joissa tarjotaan osittaista etätyömahdollisuutta, ja muutama rekrytointi jopa täydellä etätyömahdollisuudella.
Harrastukset työnhakutietona: asiantuntijan vinkit10.3.2026 07:15:00 EET | Tiedote
Kannattaako omista harrastuksista kertoa työhakemuksessa tai CV:ssä? Kuntarekry kysyi tätä rekrytoinnin ammattilaiselta. Varsinkin moni nuori miettii, voiko työkokemuksen puutetta korvata kertomalla kesätyöhakemuksessa omista harrastuksista. Kuntarekryssä on avoinna vielä satoja kesätyöpaikkoja tulevalle kesälle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme