SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Turvallisuudesta ei voi säästää – hallituksen politiikka näkyy nyt Etelä-Karjalassa

7.3.2026 10:23:40 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Etelä-Karjalassa on päädytty tilanteeseen, jonka ei pitäisi olla mahdollinen Suomessa: pelastuslaitoksen henkilöstöä lomautetaan säästöjen takia.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Kansanedustaja Paula Werningin mukaan tilanne kertoo karulla tavalla siitä, mihin hallituksen rahoituslinja on ajanut hyvinvointialueet.

– Pysähdytään hetkeksi miettimään, mitä tämä oikeasti tarkoittaa. Se tarkoittaa vähemmän pelastajia töissä. Vähemmän ihmisiä lähtemässä liikkeelle, kun talo palaa, kun auto on romuna tien varressa tai kun ihminen tarvitsee apua juuri sillä hetkellä, Werning sanoo.

Werningin mukaan turvallisuudesta ei pitäisi joutua säästämään missään päin Suomea.

– Hallitus puhuu jatkuvasti sisäisestä turvallisuudesta ja turvallisesta arjesta. Todellisuus näyttää nyt Etelä-Karjalassa aivan toiselta. Hyvinvointialueet on ajettu tilanteeseen, jossa rahaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Kun valtion rahoitus ei riitä, jostain on pakko leikata – ja nyt leikataan turvallisuudesta, Werning toteaa.

Samaan aikaan Etelä-Karjalassa on nähty myös hoitajien irtisanomisia. Werningin mukaan nämä päätökset eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan ne ovat seurausta siitä, että hyvinvointialueille on asetettu kovat säästövaatimukset ilman riittävää rahoitusta.

– Alueiden päättäjät joutuvat tekemään ratkaisuja, joita kukaan ei haluaisi tehdä. Kun rahaa leikataan, seuraukset näkyvät väistämättä palveluissa. Pelastajia on vähemmän. Hoitajia on vähemmän. Ja silloin kysymys kuuluu: kuka tulee paikalle, kun apua tarvitaan?

Lisäksi Etelä-Karjalassa huolta herättää sopimuspalokuntien tulevaisuus. Hyvinvointialue on irtisanonut kaikki sopimuspalokuntien sopimukset, ja nykyiset sopimukset ovat voimassa vain tämän vuoden loppuun saakka, minkä jälkeen ne neuvotellaan uudelleen.

Werning pitää tilannetta erittäin huolestuttavana.

– Sopimuspalokunnat ovat monilla paikkakunnilla pelastustoimen selkäranka. Etelä-Karjalassa niillä on pitkä historia ja vahva rooli turvallisuuden rakentamisessa. Kun sopimukset irtisanotaan ja tulevaisuus jää epävarmaksi, se syö vapaaehtoisten motivaatiota ja pahimmillaan vaarantaa koko toiminnan jatkuvuuden, Werning sanoo.

Werning muistuttaa, että turvallinen arki ei synny juhlapuheista.

– Turvallisuus on luottamusta siihen, että apu tulee nopeasti paikalle, kun jotain odottamatonta tapahtuu. Siksi pelastustoimesta ja hoitotyöstä ei pidä tehdä säästökohdetta. Etelä-Karjalan ihmiset ansaitsevat turvallisen arjen – ei jatkuvaa epävarmuutta siitä, riittääkö apua silloin kun sitä tarvitaan.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sote-valiokunnan opposition edustajat: Sote jätettävä hankintalain kiristämisen ulkopuolelle17.4.2026 15:14:54 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli lausuntoaan talousvaliokunnalle hallituksen esityksestä hankintalain muuttamiseksi. Lausunnon käsittelyn yhteydessä valiokunnassa tehtiin SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden toimesta useita muutosehdotuksia hallituksen esitykseen uudesta hankintalaista. Niillä olisi turvattu sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen riittävyyttä ja toimivuutta hyvinvointialueiden vaikeassa tilanteessa. Opposition edustajien mukaan esitys sisältää merkittäviä riskejä palvelujen jatkuvuudelle, potilasturvallisuudelle ja hyvinvointialueiden vastuulle järjestää palvelut. Valiokunnassa tehdyt muutosesitykset kaatuivat äänin 9–6, 2 tyhjää.

SDP:n Riitta Kaarisalo: Koulutettujen maallikkoelvyttäjien toiminta hätätilanteissa turvattava - kirjallinen kysymys hallitukselle17.4.2026 15:00:35 EEST | Tiedote

Lupa- ja valvontaviraston 2.4.2026 julkistaman päätöksen seurauksena koulutettujen vapaaehtoisten sydäniskuriryhmien hälyttäminen äkillisten sydänpysähdysten yhteydessä on estetty Keski-Suomen hyvinvointialueella. Päätös on herättänyt vakavaa huolta paitsi Keski-Suomessa myös valtakunnallisesti, sillä kyse on linjauksesta, joka vaikuttaa suoraan siihen, miten vastaavaa vapaaehtoistoimintaa voidaan järjestää eri puolilla Suomea.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye