Työmatkatapaturmat vähenivät selvästi vuonna 2025
9.3.2026 07:47:02 EET | Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) | Tiedote
Vuonna 2025 sattui yhteensä 107 000 työtapaturmaa, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lasku johtui erityisesti työmatkatapaturmien määrän selvästä vähenemisestä. Työpaikkatapaturmien määrä pysyi edellisvuoden tasolla ja taajuus nousi vain vähän.

Vuonna 2025 sattui 87 000 työpaikkatapaturmaa ja 20 000 työmatkatapaturmaa. Työtapaturmien kokonaismäärä laski 3 % vuodesta 2024, työpaikkatapaturmien määrä sen sijaan pysyi suunnilleen vuoden 2024 tasolla. Työmatkatapaturmien määrä laski vuonna 2025 edellisvuodesta 15 %:iin.
”Työmatkatapaturmien määrän lasku selittyy erittäin lämpimällä 2025 loppuvuosipuoliskolla ja toisaalta sillä, että vuoden 2024 kevättalvella oli Etelä-Suomessa kaksi lumien sulamisliukkausjaksoa, mikä näkyi vuoden 2024 tilastoissa työmatkatapaturmien määrän kasvuna”, taustoittaa työturvallisuuspäällikkö Marja Kaari Tapaturmavakuutuskeskuksesta.
Eniten työmatkatapaturmia sattui viime vuonna aiempien vuosien tapaan jalan liikkuville (noin 11 200) ja polkupyöräilijöille (noin 4 900). Viime vuodelta saatiin ensimmäisen kerran tarkempia tilastoja myös sähköpotkulaudalla liikkuessa sattuneista työmatkatapaturmista, joita sattui hieman alle 500.
Työpaikkatapaturmien määrä pysyi viime vuonna liki samassa kuin vuonna 2024. Yleisimpiä työpaikkatapaturmia olivat kaatumiset, liukastumiset sekä kompastumiset (osuus 21 %), erilaisiin esineisiin satuttamiset (17 %) ja äkilliset fyysiset kuormittumiset (12 %).
Ihmisten aiheuttama väkivalta, hyökkäys tai uhkaaminen aiheuttivat 9 % kaikista työpaikkatapaturmista. Myös tämä tilastotieto on uusi. Aiempina vuosina ihmisten ja eläinten aiheuttamat työtapaturmat sekä suojalaitteiden ohittaminen olivat yhtenä kokonaisuutena tilastoissa.
Työpaikkatapaturmien taajuus nousi hieman
Vuonna 2025 työpaikkatapaturmien taajuus nousi hieman (+2 %) ja palasi vuoden 2023 tasolle. Kaikkien toimialojen työpaikkatapaturmien taajuus oli 24,7 työpaikkatapaturmaa miljoonaa tehtyä työtuntia kohden. Muutosta selittää erityisesti palkansaajien tekemien työtuntien väheneminen, sillä korvattujen vahinkojen määrä on pysynyt lähes ennallaan.
Työpaikkatapaturmien taajuudet laskivat rakentamisessa, kuljetusalalla ja yksityisellä terveys- ja sosiaalipalvelualalla. Taajuudet nousivat kaupan aloilla, kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnassa sekä hallinto- ja tukipalvelutoimialalla.
Itsensä vakuuttaneiden yrittäjien työtapaturmien määrässä pieniä muutoksia
Vapaaehtoisesti itsensä vakuuttaneille yrittäjille sattui viime vuonna 5 800 työtapaturmaa, joista 5 300 oli työpaikkatapaturmia ja 500 työmatkatapaturmia. Yrittäjien työpaikkatapaturmien lukumäärä nousi hieman vuodesta 2024 (noin 2 %), työmatkatapaturmien määrä puolestaan laski selvästi (-11 %).
Tulevat työtapaturmatilastojulkaisut
Tapaturmavakuutuskeskus julkaisee vuoden 2025 työtapaturmatilastoista toimialakohtaisia analyyseja kuluvan vuoden kevään ja kesän aikana.
Kuluvan vuoden työtapaturmien määrän ennuste julkaistaan syy-lokakuussa 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna SinkkiläViestintäpäällikköTapaturmavakuutuskeskus / Viestintäyksikkö
Puh:0404504261sanna.sinkkila@tvk.fiKuvat

Linkit
Mitä Tapaturmavakuutuskeskus tekee?
Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) koordinoi ja kehittää työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen toimeenpanoa. TVK:n asemasta ja tehtävistä säädetään työtapaturma- ja ammattitautilaissa.
TVK käsittelee vakuuttamattomassa työssä sattuneiden vahinkotapahtumien korvausasiat. TVK:n ylläpitää ja julkaisee tilastoja työtapaturmista ja ammattitaudeista sekä valvoo työnantajien vakuuttamisvelvollisuuden toteutumista.
TVK huolehtii työpaikkaonnettomuuksien tutkinnan operatiivisen toiminnan järjestämisestä, tutkinnan kehittämisestä sekä tutkintaan liittyvästä viestinnästä ja koulutuksesta.
TVK huolehtii myös ammattiurheilijoiden vakuuttamisen seurannasta ja yleisestä valvonnasta sekä pitää rekisteriä urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain mukaan vakuutetuista urheilijoista ja vakuutuksenottajista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapaturmavakuutuskeskus (TVK)
TOT 3/25: Asentaja puristui alas laskeutuneen lavetin alle24.4.2026 09:11:18 EEST | Tiedote
Koneasentaja jäi alas laskeutuneen raskaankaluston kuljetukseen tarkoitetun siirtolavetin alle. Asentajan kuolemaan johtanut työtapaturma tapahtui toukokuussa 2025. Tapaus tutkittiin TVK:n johdolla ja tutkinnasta on julkaistu tutkintaseloste TOT 3/25.
Työtapaturmavakuutus jäi ottamatta yli 2 600 tapauksessa: toistuvat laiminlyönnit lisääntyivät19.3.2026 12:08:31 EET | Tiedote
Tapaturmavakuutuskeskus havaitsi viime vuonna 2 618 tapausta, joissa työnantaja ei ollut ottanut lakisääteistä työtapaturma- ja ammattitautivakuutusta. Valtaosa tapauksista johtui tietämättömyydestä, mutta tietoiset ja toistuvat laiminlyönnit sekä pakkovakuutusten käyttö lisääntyivät vuonna 2025.
Viime vuonna tutkittiin 11 työpaikkaonnettomuutta13.3.2026 07:11:49 EET | Tiedote
Vuonna 2025 työpaikkaonnettomuuksien tutkinnassa selvitettiin 10 kuolemaan johtanutta työtapaturmaa. Näissä työtapaturmissa kuoli yhdeksän työntekijää sekä yksi maatalousyrittäjä. Neljästä tapauksesta suoritettiin tarkempi tutkinta. Lisäksi tutkinta aloitettiin yhdestä maatalousyrittäjän vakavaan loukkaantumiseen johtaneesta tapauksesta.
Työtapaturmavakuutus kantaa vastuunsa vuosikymmenten yli: vanhimmat korvaukset 1940-luvulta6.3.2026 09:34:07 EET | Tiedote
Suomalainen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on osoittanut taloudellisen kestävyytensä. Järjestelmä on onnistunut hinnoittelemaan vakuutusturvan niin, että jopa vuosikymmeniä kestävät korvausvastuut voidaan hoitaa ilman rahoitusongelmia.
Asentaja putosi kahdeksasta metristä vaarallisen työmenetelmän seurauksena3.3.2026 15:50:40 EET | Tiedote
Telakalla rakenteilla olevan aluksen peräluukun kannatinvaijeri sinkosi asentajan luukusta kahdeksan metrin korkeudelta laivanrakennushallin lattialle. Asentajan kuolemaan johtanut työtapaturma tapahtui huhtikuussa 2025. Tapaus tutkittiin TVK:n johdolla ja tutkinnasta on julkaistu tutkintaseloste TOT 2/25.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme