Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella
17.3.2026 08:24:00 EET | Järvi-Suomen Energia | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella kahdella työmaalla tänä vuonna. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.

Hirvensalmella, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu valmiiksi jo aiempina vuosina. Nyt työt keskittyvät haja-asutusalueille sähköä syöttäviin keskijänniterunkoverkkoihin. Verkkoa maakaapeloidaan ja metsiä halkoneita ilmajohtolinjoja siirretään teiden varsille.
Hirvensalmen kuntakeskuksen eteläpuolella, Monikkalan ja Hintikan alueella sijaitsevalla verkostotyömaalla työt on jo aloitettu teiden alitusporauksilla. Vitostien molemmilla puolilla sijaitsevalla työmaalla uutta runkoyhteyttä rakennetaan pääosin maakaapelilla.
Maakaapeliojaa kaivetaan 21 kilometriä. Verkostotyömaan alue on osin kallioista ja kivikkoista maastoa. Kovassa maaperässä maakaapelityöt vaativat louhintaa. Kaivuut alkavat keväällä, kun maa on riittävästi kuivanut.
Vanhaa 1960-luvun ilmajohtoverkkoa puretaan yhteensä 29 kilometriä. Osa jo valmiiksi teiden varsilla sijainneista pylväistä uusitaan, ja johtoja vaihdetaan tarvittaessa.
Monikkala–Hintikka-alueen verkostotyömaan piirissä on 102 Järvi-Suomen Energian asiakaskohdetta, joista lähes 30 prosenttia on vapaa-ajan asuntoja. Hankkeen vaikutukset ulottuvat huomattavasti laajemmalle alueelle.
– Hirvensalmen Monikkalan verkostoinvestointi parantaa sähkön toimitusvarmuutta laajalla alueella. Maakaapeloitu runkoyhteys varmentaa sähkönsyötön molempiin suuntiin, kertoo Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Henri Savander.
Monikkalan hankkeeseen osallistuu myös Järvi-Suomen Valokuitu, joka rakentaa alueelle nopeat tietoliikenneyhteydet mahdollistavaa valokuituverkkoa. Yhteishankkeilla minimoidaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta ja parannetaan kustannustehokkuutta.
Hankkeen urakoitsijana toimii Elvera Oy. Investoinnin arvo on noin 1,4 miljoonaa euroa.
Järvi-Suomen Energia investoi Hirvensalmen alueen sähköverkkoon tänä vuonna kahdella työmaalla yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa. Toinen työmaista sijaitsee Puulansalossa. Siitä tiedotetaan myöhemmin.
Verkonrakennustyöt valmistuvat vuoden 2026 loppuun mennessä. Käytöstä poistuva ilmajohtolinja puretaan talven 2027 aikana, ja viimeistelytyöt valmistuvat kesään 2027 mennessä.
Toimitusvarmuutta rakennetaan taloudellisesti ja turvallisesti
Sähköverkon rakentaminen vaihtelevissa maasto-olosuhteissa on haastavaa. Haja-asutusalueilla verkkoa rakennetaan tarkkaan harkiten ja eri tekniikoita hyödyntäen. Maakaapeloinnin lisäksi metsien keskelle aikoinaan rakennettuja ilmajohtoja siirretään teiden varsille, missä niiden huolto on helpompaa ja vikojen korjaaminen nopeampaa.
Verkostotyömaa voi hidastaa alueen liikennettä. Teillä liikkujia pyydetään huomiomaan nopeusrajoitukset ja noudattamaan varovaisuutta. Järvi-Suomen Energia huolehtii, että työmaa-alueet on merkitty asianmukaisesti ja toteutettu turvallisuus edellä.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Yhtiö investoi vuoden 2026 aikana sähköverkkoon noin 40 miljoonaa euroa. Uutta toimitusvarmaa sähköverkkoa rakennetaan noin 750 kilometriä. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henri SavanderprojektipäällikköJärvi-Suomen Energia
Puh:0102104319henri.savander@sssoy.fiLinkit
Lisätietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia investoi miljoona euroa sähkön toimitusvarmuuteen Juvan Siikakoskella10.3.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2026. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia investoi tänä vuonna 2 miljoonaa euroa sähkön toimitusvarmuuteen Suomenniemellä3.3.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Suomenniemellä kahdella työmaalla. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia investoi 2 miljoonaa euroa Sulkavan sähköverkkoon — toimitusvarmuus paranee myös Puumalassa24.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Sulkavalla. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Toimitusvarmuus paranee Kangasniemellä — Järvi-Suomen Energia investoi 1,75 miljoonaa euroa sähköverkkoon19.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Kangasniemellä. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Pertunmaalla17.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Pertunmaalla. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme