Vientikysely: Persianlahden tilanne vaikuttaa yli puoleen vientiyrityksistä – 53 prosenttia varautunut lyhytaikaiseen häiriöön
12.3.2026 06:57:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kauppakamarien tuoreen vientikyselyn mukaan yli puolet suomalaisista vientiyrityksistä arvioi Persianlahden tilanteella olevan vaikutusta liiketoimintaansa. Yritykset kertovat tilanteen vaikuttavan erityisesti toimitusaikoihin, kuljetusreitteihin ja logistiikkakustannuksiin. Yli puolet vientikyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo varautuvansa lyhytaikaiseen häiriöön.

Yhdysvaltojen ja Iranin konfliktilla on vaikutusta myös suomalaisiin vientiyrityksiin. 56 prosenttia suomalaisyrityksistä kertoo tuoreessa vientikyselyssä, että Persianlahden tilanne vaikuttaa toimintaan. Pitkäaikaiseen häiriöön ei sen sijaan uskota, vain vajaa 18 prosenttia yrityksistä kertoo olevansa valmistautunut pidempään häiriöön. Lyhytaikaiseksi häiriön ennakoi 53 prosenttia yrityksistä.
Eniten vaikutusta tilanteella on toimitusaikoihin, kuljetusreitteihin ja logistiikkakustannuksiin. Ainakaan vielä toistaiseksi yritykset eivät ole huolissaan mahdollisesti kohoavista vakuutuskustannuksista.
”Vaikka Persianlahden tilanteen aiheuttama häiriö jäisikin lyhyeksi, on epävarmuus kansainvälisessä toimintaympäristössä kuitenkin kasvanut kaikkinensa merkittävästi. Se lisää yritysten riskejä ja vaikeuttaa pitkäjänteistä suunnittelua. Ennakoitavuus on yrityksille keskeinen riskinhallintatekijä”, sanoo kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.
Lähes 87 prosenttia kyselyyn vastanneista vientiyrityksistä kokeekin kansainvälisen toimintaympäristön vaikuttavan näkymiin kielteisesti tai erittäin kielteisesti. Vain kymmenen prosenttia vastaa, ettei kansainvälisellä tilanteella ole vaikutusta näkymiin.
Trumpin kauppapolitiikan poukkoilevuus vaikuttaa yritysten luottamukseen
Kyselyssä kartoitettiin myös yritysten näkemyksiä Yhdysvaltojen merkityksestä. Yrityksistä 32 prosenttia näkee Yhdysvaltojen merkityksen omalle toimialalleen kasvavana, ja 53 prosenttia arvioi sen pysyvän ennallaan. 14 prosenttia näkee Yhdysvaltojen merkityksen kauppakumppanina hiipuva.
Luotettavana kauppakumppanina Yhdysvaltoja pitää 43 prosenttia vastaajista, kun taas noin kolmannes suhtautuu Yhdysvaltoihin epäileväisesti.
”Yhdysvaltojen merkitystä koskevat arviot ovat muuttuneet vain hieman edelliseen kyselyyn verrattuna. Sen sijaan maan luotettavuus kauppakumppanina jakaa selvästi mielipiteitä, mikä todennäköisesti johtuu Yhdysvaltojen muuttuneesta ulkopolitiikasta ja poukkoilevasta tullipolitiikasta”, Pohjanheimo sanoo.
Yrityksillä on mahdollisuus hakea korvauksia Trumpin hallinnon aikana käyttöön otettuihin, korkeimman oikeuden sittemmin laittomiksi toteamiin tullimaksuihin. Kuitenkin vain 5,5 prosenttia suomalaisyrityksistä aikoo hyödyntää tätä mahdollisuutta. Viidennes yrityksistä ei vielä osaa sanoa, aikooko hakea korvauksia.
”Tullikulujen maksajia ovat olleet lähinnä tuontiyritykset sekä amerikkalaiskuluttajat. Vakautta ei vielä saavuteta, epävarmuus muiden tullien tulkinnasta jatkuu, joten tuotannon tai toiminnan siirto Yhdysvaltoihin ei ole vaihtoehto kyselyymme vastanneilla. EU-maat ja Pohjoismaat ovat entistä suositumpia kauppakumppaneita, sanoo Pohjanheimo
Kauppakamarien vientikysely tehtiin 5.–10.3. ja siihen vastasi 116 vientiyritystä ympäri Suomen. Aineisto on kerätty sähköpostitse, ja siihen pystyi vastaamaan yhden kerran.
Yhteyshenkilöt
Päivi PohjanheimoJohtaja, kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari
Puh:050 573 8494paivi.pohjanheimo@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä vauhtia kasvuun – toimia asuntomarkkinoille, nuorisotyöttömyyteen ja ammattidieseliin21.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talouden orastavaa kasvua on vauhditettava hallituksen kehysriihessä, vaatii Keskuskauppakamari. Keskuskauppakamari esittää täsmätoimia asuntomarkkinoiden piristämiseksi ja nuorisotyöttömyyden helpottamiseksi sekä ammattidieselin käyttöönoton nopeuttamista.
Vuoden brändi 2026 -kilpailussa mukana neljä tunnettua brändiä: DNA, Rukka, Sydänmerkki ja VR17.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden brändi -kilpailun finalistinelikkoon kivunneet DNA, Rukka, Sydänmerkki ja VR ovat kaikki vahvoja ja tunnettuja brändejä. Kilpailu ratkeaa 6.5.2026, kun ammattilaisista koostuva raati julistaa voittajan näiden neljän joukosta Keskuskauppakamarin Suuri brändipäivä -tilaisuudessa.
Keskuskauppakamari: Korkeakouluille annettava selkeä kasvuvastuu – rahoitus sidottava työllistymiseen ja innovaatioihin16.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari katsoo, että valmisteilla oleva korkeakoulu- ja tutkimusvisio tunnistaa Suomen keskeiset osaamis- ja tuottavuushaasteet, mutta jää keinoiltaan liian varovaiseksi. Jotta visio kääntyisi talouskasvuksi, paremmaksi työllistymiseksi ja vahvemmaksi innovaatiotoiminnaksi, korkeakouluille on annettava nykyistä selkeämpi ja rohkeampi kasvurooli.
Sää lämpenee ja moottoripyörähaaveet heräävät – asiakirjat ja kunto kannattaa tarkistaa huolella ennen kauppoja1.4.2026 10:10:24 EEST | Tiedote
Kevään lähestyessä moottoripyöräkaupoilla käy jälleen vilkas sutina. Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Mikko Summa muistuttaa, että innostuksen keskellä ostajan kannattaa pitää mielessä huolellinen valmistautuminen.
Keskuskauppakamari: Kertasatsaus rekrytoivaan koulutukseen vauhdittaisi työllisyyttä ja purkaisi osaajapulaa30.3.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Työttömyyden pitkittyminen Suomessa ei ole vain suhdannekysymys, vaan oire työmarkkinoiden vakavasta kohtaanto-ongelmasta. Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen tulevassa kehysriihessä tarvitaan päätöksiä, jotka puuttuvat suoraan työmarkkinoilla vallitsevaan haasteeseen ja vahvistavat työllisyyttä nopeasti ilman pysyvää menolisäystä. Keskuskauppakamari esittää 40 miljoonan euron kertaluontaista lisärahoitusta rekrytoitaviin koulutuksiin tilanteen ratkaisemiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme