Lidl vertaili ruokakauppojen hintoja ja oli halvin – laskee nyt myös suklaalevyjen hintoja
12.3.2026 08:47:19 EET | Lidl Suomi | Tiedote
Ruoan hinta kiinnostaa kuluttajia ja kauppaketjut käyvät kilpaa siitä, kenellä on parhaat hinnat. Lidl vertaili 50 arkituotteen hintoja neljässä eri ruokakaupassa ja haluaa näyttää todelliset hintaerot läpinäkyvästi kuluttajille. Lidl oli halvin kaikissa vertailun kuudessa kaupungissa – parhaimmillaan eroa oli jopa 26 % prosenttia kilpailijan kauppaan. Lidl on viime kuukausina laskenut hintoja eri tuoteryhmissä, ja nyt vuorossa ovat suklaalevyt: 13 maun hintaa lasketaan keskimäärin 12 prosentilla.

Ostoskorivertailu tehtiin Espoossa, Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Vertailua on tehty paikallisen Lidlin, Prisman, S-Marketin, K-Citymarketin sekä K-Supermarketin kesken. Vertailuun haluttiin saada kattava otos kuluttajan perustuotteita. Mukana on muun muassa kahvia, maitoa, tofua, jauhelihaa ja wc-paperia.
Keskeistä oli tuotteiden vertailtavuus keskenään: tuotteet ovat laadultaan samanlaisia. Esimerkiksi lihan kohdalla on tärkeää, että vertaillaan tuotetta, jonka alkuperä ja rasvaprosentti on sama. Vihannesten kohdalla taas voidaan vertailla vain samaa laatua olevia tuotteita: ykkös- ja kakkosluokan kurkut ovat eivät ole vertailukelpoisia, eikä kakkosluokan vihanneksia ole yleensä saatavilla koko Suomen tarpeisiin.
– Ruoan hinta ja se, mistä kaupasta voi löytää rahoilleen parasta vastinetta, kiinnostavat kuluttajia. Tämä korostuu erityisesti näinä aikoina, kun on taloudellisesti muutenkin haastavaa. Tässä vertailussa olemme halunneet tuoda läpinäkyvästi esiin hintaeroja eri tuotteissa. Monesti julkisuudessa olevissa vertailuissa on saatettu vertailla keskenään tuotteita, jotka ovat eri laatuisia keskenään. Esimerkiksi hedelmämehuissa tuotteen hedelmäpitoisuus vaikuttaa tuotteen laatuun ja täten hintaan. Kannustamme kuluttajia myös itse seuraamaan tuotteiden laatua ja hintoja ja tekemään omia vertailuja, kertoo LIdlin ostojohtaja Petteri Nystén.
Vertailun tekotapa, kaikki tuotteet ja niiden hinnat kaupoittain ovat avoimesti saatavilla Lidlin verkkosivuilla.
Lidl laskee suklaalevyjen hintoja 12 prosentilla – valmistettu Reilun Kaupan kaakaosta
Lidl on viime kuukausina laskenut appelsiinimehujen, kahvin, lohituotteiden sekä pakastepizzojen hintoja. Nyt vuoroon pääsevät Lidlin omien merkkien suklaalevyt, joista 13 maun hintaa lasketaan keskimäärin 12 prosentilla. 100 gramman suklaalevyjä on myynnissä vain 1,29 eurolla. Vastuullisuudesta ei kuitenkaan ole tingitty: kaikki Lidlin omien tuotemerkkien suklaalevyt on valmistettu Reilun kaupan kaakaosta.
– Nyt on iloisia uutisia suklaan ystäville! Suklaa ei ole mikään luksustuote, vaan jokaisella tulee olla oikeus herkutteluun silloin tällöin. Edullisten hintojen lisäksi meille on tärkeää, että asiakas voi luottaa tuotteiden vastuullisuuteen. Näilläkin suklaalevyillä on Reilun kaupan sertifikaatti. Tämä on loistava esimerkki siitä, että halpa hinta ei suoraan kerro tuotteen vastuullisuudesta, kertoo Lidlin ostopäällikkö Riikka Nordqvist.
Suklaalevyjen hintoja lasketaan moneen makuun: entistä halvemmalla hinnalla saa jatkossa muun muassa maitosuklaata, tummaa suklaata, valkosuklaata, blonde-suklaata ja pähkinäsuklaata.
Kaikki Lidlin valikoiman oman merkin suklaalevyt on valmistettu sataprosenttisesti Reilun Kaupan kaakaosta. Lidlin kaikki valikoimassa olevat oman merkin suklaat on vastuullisuussertifioitu. Niillä on siis joko Reilun Kaupan merkki tai Rainforest Alliance -merkki.
Esimerkkejä lasketuista hinnoista:
| Vanha hinta | Uusi hinta | Alennus% | |
| Maitosuklaa, tummasuklaa, maapähkinäsuklaa ja valkosuklaa (100 g) | 1,48 € | 1,29 € | 12,84 % |
| Fin Carré suklaalevyjä eri mauissa, esim. maitosuklaa, blonde-suklaa, mantelimaitosuklaa (100 g) | 1,58 € | 1,39 € | 12,03 % |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäLidlin viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9-16.
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Tehokasta teknologiaa kotiin ja keittiöön: Lidlin Silvercrest ja Andre Agassi yhdistävät huipputekniikan ja inhimillisyyden2.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Lidlin oma keittiö- ja kodinkonemerkki Silvercrest uudistuu. Osana uudistusta Silvercrest julkistaa kumppanuuden tenniksen entisen maailmanlistan ykkösen, kahdeksankertaisen Grand Slam -voittajan ja intohimoisen harrastajakokin Andre Agassin kanssa. Agassi toimii myös brändin ensimmäisen mainoskampanjan kasvoina. ”Make your life easy” -moton mukaisesti Silvercrest tarjoaa monipuolisen tuotevalikoiman helpottamaan jokapäiväistä elämää.
Kana haastaa lampaan pääsiäisen juhlapöydässä – jälkiruokien ikisuosikkina pysyy mämmi30.3.2026 11:28:09 EEST | Tiedote
Pääsiäinen on ruokajuhla, jonka tarjoiluissa perinteiset juhlapyhien proteiinit kala ja lammas pitävät edelleen pintansa.* Näiden rinnalle on noussut myös kana, joka kuuluu kolmasosalle suomalaisista pääsiäisen tarjoiluihin. Myös kasvisruoka kiinnostaa: 14 prosenttia aikoo lisätä kasvisruokaa tämän vuoden pääsiäispöytään. Jälkiruoissa suomalaisille tärkein on oma perinneherkkumme mämmi. Pääsiäisostokset saa tehtyä Lidlistä myös pyhinä, sillä kaikki myymälät ovat auki jokaisena pääsiäispäivänä.
Lidlissä myytiin enemmän palkokasveja ja vähemmän leikkeleitä – terveellisemmän ruuan valitsemisesta tehdään helpompaa monella tavalla27.3.2026 12:31:43 EET | Tiedote
Kiinnostus kasvipohjaista ruokaa kohtaan on viime vuodet ollut kasvussa. Ravitsemussuositukset ja luonnonvarojen rajallisuus saavat yhä useamman pohtimaan omaa ruokavaliotaan. Lidlissä myytiin vuonna 2025 esimerkiksi enemmän palkokasveja (+19 %) ja vähemmän leikkeleitä (–8 %). Lidl on tehnyt paljon töitä helpottaakseen kasvipainotteiseen ruokavalioon siirtymistä. Yksi esimerkki on hinnoittelu: oman merkin kasviproteiinit on hinnoiteltu korkeintaan samaan hintaan kuin vastaava eläinperäinen versio.
Suomalainen valmisruoka nappasi voiton kansainvälisessä kilpailussa – päihitti italialaisen keiton ja tanskalaisen pastan27.3.2026 08:43:13 EET | Tiedote
Lidlin kotimainen valmisruoka on voittanut kansainvälisen kilpailun, jossa etsitään parhaita omien merkkien tuotteita eri kategoriassa. Voitto on merkittävä tunnustus suomalaiselle kaupan oman merkin tuotteelle: tuotekehitys ja valmistus tapahtuu Suomessa ja raaka-aineena on kotimaista kanaa.
Takaisinveto: Ritter Sport Nugat-suklaassa virheelliset pakkausmerkinnät – tuote sisältää hasselpähkinää ja maitoa26.3.2026 15:43:38 EET | Tiedote
Lidl vetää takaisin Ritter Sport -merkin Nugat-suklaata virheellisten pakkausmerkintöjen vuoksi. Nugat-suklaan pakkaukseen on tarroitettu virheellisesti tumman suklaan ainesosaluettelo. Suomen- ja ruotsinkielisestä ainesosaluettelosta puuttuu tieto, että suklaa sisältää maitoa ja hasselpähkinää. Näin ollen tuote voi olla vaaraksi maito- ja pähkinäallegikoille. Muille tuote on turvallinen käyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



