Pikakommentti: Lähi-idän sodan pitkittyminen lisää inflaatiopaineita ruuan hintaan
13.3.2026 09:05:19 EET | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Parin viime vuoden aikana ruuan kuluttajahintojen nousu Suomessa on ollut maltillista, vaikka joidenkin yksittäisten tuotteiden hinnoissa on ollut suuriakin muutoksia. Tänään julkaistun Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan ruuan (elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat) hinta nousi helmikuussa 1,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Alaryhmistä eniten nousua oli liha-tuoteryhmässä, 10,3 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Tähän on vaikuttanut naudanlihan reippaasti noussut kuluttajahinta.

Viime päivien uutisoinnissa on jo ehditty pohtia Lähi-idän sodan vaikutuksia ruuan hintaan, kun öljyn ja maakaasun hinnat ovat jyrkästi nousseet aiemmasta tasosta. Sota häiritsee energian ja lannoitteiden globaaleja markkinoita sekä kuljetuksia. Sodan pitkittyessä vaikutukset ruuan ja muiden hyödykkeiden hintoihin voivat olla merkittäviä, kun tuotantopanosten toimitusketjut häiriintyvät. Tällöinkin vaikutukset näkyisivät elintarvikkeiden kuluttajahinnoissa viiveellä.
Jos sota päättyy pian, öljyn ja maakaasun hinnat todennäköisesti palautuvat voimakkaiden heilahtelujen jälkeen lähelle aiempaa tasoa markkinoiden rauhoittuessa. Kuljetus- ja logistiikkakustannukset nousevat hetkellisesti, mutta lannoite- ja muihin maatalouden panosmarkkinoihin ei ehdi syntyä pitkäkestoisia häiriöitä. Vaikutuksia voi näkyä esimerkiksi joissakin tuontituotteissa.
Pitkittynyt sota sen sijaan toisi ruuan hintaan inflaatiopaineita laajemmin. Hormuzinsalmen häiriöt ja sulku nostavat sekä öljyn että lannoitteiden hintoja, sillä salmen kautta kulkee suuri osa maailman öljy- ja lannoitekuljetuksista. Öljyn hinnan nousu vaikuttaa ruoan hintaan useiden kanavien - kuljetus- ja logistiikkakustannusten, maatalouden tuotantopanosten, pakkaamisen ja jalostuksen sekä globaalien toimitusketjujen - kautta. Maakaasun hinnan nousu vaikuttaa erityisesti typpilannoitteiden hintoihin.
Vaikka maakaasun hinta on noussut, se on kuitenkin kaukana hintapiikistä, joka nähtiin vuonna 2022 Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan seurauksena. Energian merkittävä ja pitkäkestoisempi hinnan nousu vaikuttaa erityisen voimakkaasti kasvin- ja kotieläintuotantoon, koska maataloustuotanto on riippuvaista energiasta, lannoitteista ja rehuista. Tulevaa kasvukautta ajatellen Suomessa maatilat ovat kuitenkin ehtineet hyvin pitkälle lannoitehankinnat jo tehdä ennen markkinahäiriöitä.
Tuotantopanosten kustannusten nousu ei siirry elintarvikkeiden kuluttajahintoihin välittömästi, vaan vaikutukset näkyvät usein viiveellä Suomen elintarvikeketjussa. Pitkät sopimukset elintarvikeketjun eri portaiden välillä hidastavat kustannusten siirtymistä hintoihin. Vaikka kotitalouksien ostovoima on kohentunut, maailmanpoliittinen epävarmuus ja heikko luottamus talouteen voivat rajoittaa mahdollisuuksia siirtää kustannusnousuja täysimääräisesti kuluttajahintoihin.
PTT:n ennuste ruuan hintakehityksestä julkaistaan 1.4. maa- ja elintarviketalouden suhdanne-ennusteen julkistuksen yhteydessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Forsman-HuggtutkimusjohtajaPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:0400 639 450sari.forsman-hugg@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Kokonaiskuva Suomen maaseudun taloudesta valmistui: Iso liuta haasteita – mutta myös valopilkkuja29.4.2026 09:43:00 EEST | Tiedote
Suomen maaseudun talouden näkymät ovat vaikeat niin väestökehityksen, kuntatalouden kuin työmarkkinoidenkin osalta, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n raportti. Maaseudun yritystoiminta on kuitenkin rakenteellisesti vakaata, ja tulevaisuuden valopilkkuja voivat olla muun muassa uusiutuvan energian investoinnit.
Pikakommentti: Sota Lähi-idässä tuo synkkiä pilviä työmarkkinoille – nuorten työttömyys edellyttää täsmätoimia kehysriihessä22.4.2026 09:16:01 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja työttömyysaste ovat pysytelleet Suomessa kohtalaisen vakaina alkuvuoden ajan, mutta esimerkiksi nuorten työttömien määrä on yhä hyvin korkea. Uhkakuvia työmarkkinoiden kehitykseen tuo etenkin sota Lähi-idässä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk:
Seutukaupunkien roolia tulisi uudistaa ympäröivän maaseudun palveluiden ja elinvoiman vahvistamiseksi21.4.2026 11:08:20 EEST | Tiedote
Seutukaupungeilla voisi olla tärkeä rooli alueellisina palvelukeskuksina sekä elinvoiman rakentajina esimerkiksi asunto- ja elinkeinopolitiikassa, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n tuore puheenvuoro-julkaisu. Seutukaupungit toimivat keskeisinä solmukohtina kaupunkien ja maaseudun välillä, mutta niiden merkitys alueelliselle elinvoimalle on jäänyt osin tunnistamatta.
Kutsu: Mitä opimme ilmastotuuppaamisesta? Ilmastotuuppaus-hankkeen loppuseminaari 3.6.202620.4.2026 09:20:44 EEST | Kutsu
Strategisen tutkimuksen Ilmastotuuppaus (CLIMATE NUDGE) -hankkeen loppuseminaari järjestetään Helsingissä 3.6.2026. Tilaisuudessa esitellään lähes kuusivuotisen tutkimus- ja kehittämistyön keskeiset tulokset siitä, miten käyttäytymistieteellisin ohjauskeinoin voidaan vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistaa metsien hiilinieluja.
Ennuste: Puumarkkinat virkistyvät kuluvan vuoden mittaan16.4.2026 09:57:35 EEST | Tiedote
Puumarkkinat alkavat virkistyä tämän vuoden aikana etenkin pystyvarastojen pienentymisen seurauksena, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Myös hakkuita tehdään hieman viime vuotta enemmän. Puun vuotuiset keskihinnat laskevat tänä vuonna, erityisesti kuitupuussa. Hintojen lasku painaa yksityismetsien kantorahatuloja alaspäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme