Korkein hallinto-oikeus

KHO:n muu päätös, joka koskee rakennuksen siirtämiseen velvoittamista (Hanko)

16.3.2026 09:36:39 EET | Korkein hallinto-oikeus | Päätös

Jaa

KHO on tänään antanut päätöksensä asiassa, joka koskee ulkorakennuksen siirtämistä pois kaupungin alueelta.

Hangon kaupungin tekninen lautakunta oli velvoittanut A:n siirtämään ulkorakennuksensa pois kaupungin alueelta, huolehtimaan rakennusosien uudelleenkäytöstä ja siivoamaan rakennuspaikan omalla kustannuksellaan.

Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja poisti Hangon kaupungin teknisen lautakunnan päätökseen liitetyn valitusosoituksen.  A:n valitus hallinto-oikeudelle jätettiin hallintotuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 16.03.2026 T 658

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa (käännyttäminen)16.3.2026 09:22:56 EET | Päätös

Alaikäiselle muutoksenhakijalle oli haettu Suomesta kansainvälistä suojelua eri aikaan kuin muulle perheelle. Tätä ennen perhe oli hakenut kansainvälistä suojelua myös yhdessä. Kenellekään perheessä ei ollut myönnetty kansainvälistä suojelua eikä muutakaan oleskelulupaa Suomeen. Muutoksenhakijan perheenjäsenten käännyttämispäätökset olivat täytäntöönpanokelpoisia, kun Maahanmuuttovirasto hylkäsi muutoksenhakijan hakemuksen ja päätti käännyttää hänet kotimaahansa. Muutoksenhakija vetosi korkeimmassa hallinto-oikeudessa siihen, että hänet ollaan käännyttämässä kotimaahansa yksin. Tosiasiassa kyse ei kuitenkaan ollut yksin maahan tulleesta alaikäisestä eikä muutoksenhakijaa oltu käännyttämässä kotimaahansa yksin, vaan yhdessä perheensä kanssa. Kokonaisharkinnassakaan ei ilmennyt myöskään lapsen etu huomioon otettuna perusteita sille, että muutoksenhakijaa ei voitaisi käännyttää kotimaahansa. KHO 2026:14 Kort referat på svenska HFD 2026:14

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee yleisiä tietoliikenneyhteyksiä ja niitä varten tarvittavaa infrastruktuuria16.3.2026 09:05:52 EET | Päätös

Asiassa oli ratkaistavana, oliko A Oy sellainen yritys, jolle voitiin myöntää sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa tarkoitettu sijoittamisoikeus matkaviestinverkon radiomaston sijoittamiseen toisen omistamalle kiinteistölle. A Oy kuului telekonserniin, jossa sisaryhtiö B Oyj harjoitti Suomessa yleistä teletoimintaa ja oli siten sähköisen viestinnän palveluista annetun lain määritelmän mukainen teleyritys. A Oy:n toiminta mastoinfrastruktuurin omistajana ja hallinnoijana liittyi olennaisella ja välttämättömällä tavalla B Oyj:n harjoittamaan yleiseen teletoimintaan. Edellä lausuttu huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oy oli voinut toimia radiomaston sijoittamisoikeutta koskevassa asiassa hakijana ja sille oli voitu rakennusvalvontaviranomaisen päätöksellä myöntää sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukainen sijoittamisoikeus laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kiinteistöveroa12.3.2026 09:11:38 EET | Päätös

A Oy:n tarkoituksena oli louhia maan alle lämpöenergian kausivarasto. Lämmön kausivaraston vesi- ja paisuntasäiliöt muodostuivat kallioon räjäyttämällä louhittavista luolista. Louhittavat tilat olivat luonnontilaisia luolia, joiden sisään ei rakennettu minkäänlaisia rakenteita tai asennettu pintamateriaaleja. Rakennusajaksi kallion pintaan saatettiin tehdä lujituksia pulteilla ja ruiskubetonilla, mutta näiden toimenpiteiden tarkoitus oli ainoastaan varmistaa työturvallisuus rakentamisaikana.Luolissa ei ollut tilaa oleskeluun, työskentelyyn tai kulkemiseen, koska ne olivat käytön aikana täynnä vettä. Lämmön kausivaraston vesi- ja paisuntasäiliöiden ainoa käyttötarkoitus oli yli sata-asteisen veden varastoiminen. Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, kuuluivatko lämmön kausivaraston vesi- ja paisuntasäiliöt kiinteistöveron perusteeseen. Kun otettiin huomioon, etteivät vesi- ja paisuntasäiliöt olleet rakennustyypiltään verrattavissa mihinkään arvostamislaissa tai jäl

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa (muukalaispassi)27.2.2026 09:12:01 EET | Päätös

Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla asunut ulkomaalainen oli hakenut muukalaispassia. Hakija oli esittänyt, että kansallisen passin hakeminen edellyttäisi matkustamista kansalaisuusvaltioon, mikä altistaisi hänet ihmisoikeuksien vastaisille kohtuuttomille rikosoikeudellisille seuraamuksille. Korkein hallinto-oikeus totesi, että muukalaispassia oli haettu perusteilla, jotka koskivat hakijan henkilökohtaista turvallisuutta suhteessa hänen kansalaisuusvaltioonsa. Tällaisten perusteiden selvittäminen kuuluu lähtökohtaisesti kansainvälisen suojelun tarvetta koskevaan hakemusmenettelyyn. Muukalaispassin myöntämiselle ei ollut ulkomaalaislain 134 §:n 1 momentissa tarkoitettua erityistä syytä. Äänestys 10 - 1 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2026:11

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye