Joensuussa on otettu käyttöön kansainvälisesti palkittu AmbiHeat‑laitos

16.3.2026 15:06:55 EET | Calefa Oy | Tiedote

Jaa

Savon Voiman Joensuun voimalaitoksen yhteyteen rakennettu, Heat Pump City of the Year palkinnon syksyllä 2025 pokannut AmbiHeat‑laitos on otettu käyttöön ja tuottaa lämpöenergiaa Joensuun kaukolämpöverkkoon.

Calefan Savon Voimalle Joensuun voimalaitoksen yhteyteen toteuttamassa ratkaisussa yhdistyvät savukaasupesurin hukkalämpö ja jokivesi. Lopputuloksena on syntynyt ympärivuotisesti hyödynnettävä, joustava ja päästötön lämmöntuotantokokonaisuus.

Vastaavaa ratkaisua ei ole aikaisemmin nähty Euroopassa. Jo ennen valmistumistaan Joensuun AmbiHeat‑laitos palkittiin Brysselissä syksyllä 2025 Heat Pump City of the Year ‑tunnustuksella. Kyseinen palkinto myönnetään vuosittain eurooppalaiselle lämpöpumpputoteutukselle, joka on vienyt lämpöpumpputeknologiaa aidosti eteenpäin.

Nyt palkittu laitos on päässyt tositoimiin Joensuussa.

Miehittämättömällä laitoksella kaukolämpöä Joensuuhun

AmbiHeat-laitoksen käyttöönotto aloitettiin loppuvuodesta 2025. Savon Voiman projektipäällikkö Jukka Varonen kertoo, että käyttöönotto sujui suunnitelmallisesti.

“Kumulatiivisesti laitoksella on nyt tuotettu joitakin tuhansia megawattitunteja kaukolämpöä. Määrä olisi suurempi, mutta käyttöä ovat rajoittaneet korkeat sähkön hinnat ja joulun pyhät.”

Varonen kertoo, että laitoksen käyttämä sähkö ostetaan markkinoilta, jolloin sen käyttöä ohjaavat hintarajat. Laitosta ajetaan sen mukaisesti, kun sähkön hinta sen mahdollistaa. Helppokäyttöinen lämpöpumpputekniikka on mahdollistanut laitoksen sujuvan käytön sähkönhintojen vaihteluista huolimatta.

“Laitosta on helppo käynnistää ja pysäyttää sähkön hinnan mukaan. Se ei vaadi jatkuvaa valvontaa, vaan toimii tasaisesti”, Varonen kertoo.

Vajaan 300 käyttötunnin aikana laitos on jo osoittanut toimivuutensa savukaasupesurin hukka- ja lauhdelämpöjen hyödyntämisessä.

“Jo nyt on saatu osviittaa siitä, että luvatuille tehotasoille päästään. Laitos on vielä sisäänajovaiheessa, ja sitä on ajettu noin 90 prosentin teholla.”

“Tässä vaiheessa olemme laitokseen tyytyväisiä. Vuoden päästä kokemusta on jo enemmän, ja silloin kokonaisuutta pystyy arvioimaan vielä tarkemmin.”Jukka VaronenSavon Voima

Ympärivuotista käytettävyyttä kahdella lämmönlähteellä

Talvikaudella AmbiHeat-laitos hyödyntää savukaasupesurista talteen otettavaa hukka- ja lauhdelämpöä. Lämpöpumput jalostavat tämän hukkalämmön suoraan kaukolämpöverkkoon, samalla tehostaen savukaasupesurin toimintaa ja koko voimalaitoksen energiatehokkuutta.

Kesällä Joensuussa tapahtuu jotakin, mitä ei vielä hetki sitten nähty missään Euroopassa.

Kun voimalaitoksen kattila ei ole käytössä, AmbiHeat siirtyy käyttämään jokivettä lämmönlähteenään. Tämä mahdollistaa kaukolämmön tuotannon kesäaikana ilman polttamiseen perustuvaa tuotantoa.

“Kesäajan jokiveden hyödyntäminen on meille täysin uutta. Sitä ei luonnollisesti ole vielä päästy testaamaan, sillä joen veden lämpötila on vielä liian matala. Jokivesikäyttöä testataan heti, kun olosuhteet sen sallivat”, Varonen kertoo.

Talvikaudella lämpöpumppulaitos tuottaa savukaasupesuria tehostamalla noin 6 MW lisälämpötehoa Joensuun kaukolämpöverkkoon. Kesällä jokivesikäytössä teho on noin 4–5 MW, mikä kattaa huomattavan osan kesäajan lämmöntarpeesta.

AmbiHeat-laitoksen ympärivuotinen käytettävyys on syy siihen, miksi ratkaisu on teknisesti ja taloudellisesti niin poikkeuksellinen.

Kaikki edellytykset kansainväliseen menestykseen

Heat Pump City of the Year –palkinnon myöntävä European Heat Pump Association (EHPA) arvioi hankkeita kokonaisuuksina. Lämpöpumpputoteutuksen innovatiivisuus, vaikuttavuus, skaalautuvuus ja todellinen rooli energiajärjestelmässä ratkaisevat.

Joensuun AmbiHeat-laitoksessa nämä kaikki kolme yhdistyvät; kaksi lämmönlähdettä, ympärivuotinen käyttö sekä merkittävä rooli kaukolämpöverkon perus- ja kesäkuorman tuotannossa.

Palkinto on tunnustus sekä Savon Voiman rohkealle investoinnille että Calefan pitkäjänteiselle työlle lämpöpumpputeknologian kehittämisessä.

“Tässä vaiheessa olemme laitokseen tyytyväisiä. Vuoden päästä kokemusta on jo enemmän, ja silloin kokonaisuutta pystyy arvioimaan vielä tarkemmin”, Jukka Varonen Savon Voimalta tiivistää.

Savon Voima on saanut Joensuun AmbiHeat-laitoshankkeelle EU:n NextGeneration-rahoitusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petri Vuori
040 553 4427
petri.vuori@calefa.fi

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Calefa Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye