Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Aluevaltuusto käsitteli uudistusohjelman edistymistä – kustannusvaikutukset jo 73 miljoonaa euroa

16.3.2026 21:10:27 EET | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui maanantaina 16.3. ja hyväksyi hyvinvointialueen kaksikielisyysohjelman vuosille 2026–2030. Lisäksi aluevaltuusto merkitsi tiedoksi uudistusohjelman vuoden 2025 raportoinnin, jonka mukaan hyvinvointialue saavutti yhteensä 73 miljoonan euron kustannusvaikutukset vuosina 2024–2025.

Piirros viidestä henkilöstä ja tuomarin nuijasta etualalla.

Uudistusohjelman tavoitteet ylitettiin merkittävästi  

Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi uudistusohjelman vuoden 2025 raportin. Uudistusohjelman tähänastiset kustannusvaikutukset ovat yhteensä 73 miljoonaa euroa, mikä ylitti selvästi asetetun 53 miljoonan euron tavoitteen. Toimenpiteitä tehtiin kaikilla toimialoilla, ja ne liittyvät muun muassa palvelurakenteiden uudistamiseen, henkilöstöresurssien parempaan kohdentamiseen, suoraostojen vähentämiseen, hoitoketjujen parantamiseen ja digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon.  

Kokouksen puheenvuoroissa korostui erityisesti se, että tulokset ovat syntyneet henkilöstön vahvalla panoksella ja joustavuudella. Aluevaltuutetut kiittivät henkilöstöä sitoutumisesta ja osaamisesta sekä toivat esiin toiveen, että hyvän taloudenpidon jatkuessa ensi vuonna olisi mahdollista kohdentaa lisäresursseja ennaltaehkäiseviin palveluihin. 

Aluevaltuuston puheenjohtaja Maarit Raja-Aho kiittää uudistusohjelman tuloksista erityisesti henkilöstöä sekä hyvinvointialueen määrätietoista johtamista: “Kahdessa vuodessa olemme saavuttaneet yli 73 miljoonan euron vaikutukset ja samalla kehittäneet palvelujamme oikeaan suuntaan. Tämä osoittaa, että taloudellinen vastuu ja palvelujen parantaminen voivat kulkea rinnakkain. Suurin kiitos kuuluu henkilöstöllemme, sillä heidän ammattitaitonsa, sitkeytensä ja joustavuutensa ovat tehneet tämän mahdolliseksi.” 

Kaksikielisyysohjelma vahvistaa asukkaiden oikeuden saada palvelua omalla kielellään  

Hyvinvointialue on lakisääteisesti kaksikielinen, ja uusi kaksikielisyysohjelma linjaa toimenpiteet, joilla palvelujen suomen- ja ruotsinkielinen saatavuus varmistetaan kaikilla palvelualueilla. Tavoitteena on vahvistaa sekä kielellistä turvallisuutta että asiakaskokemusta niin suullisessa, kirjallisessa kuin digitaalisessa asioinnissa. 

Ohjelma sisältää kokonaisuuksia, jotka koskevat muun muassa henkilöstön kielitaidon vahvistamista, kaksikielisiä opasteita ja asiakasmateriaaleja, ruotsinkielisen viestinnän lisäämistä sekä kielellisten oikeuksien seurantaa. Toimeenpanoa ohjaa kaksikielisyyden ohjausryhmä, joka arvioi ohjelman toteutumista vuosittain. 

Lisäksi keskustelua käytiin valtuustoaloitteista, jotka ovat luettavissa pöytäkirjamuistiosta. 

Tarkistettu kokouspöytäkirja liitteineen on luettavissa VAKEn päätössivustolla 23.3.2026 klo 12 alkaen.    

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye