Aluevaltuusto käsitteli uudistusohjelman edistymistä – kustannusvaikutukset jo 73 miljoonaa euroa
16.3.2026 21:10:27 EET | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui maanantaina 16.3. ja hyväksyi hyvinvointialueen kaksikielisyysohjelman vuosille 2026–2030. Lisäksi aluevaltuusto merkitsi tiedoksi uudistusohjelman vuoden 2025 raportoinnin, jonka mukaan hyvinvointialue saavutti yhteensä 73 miljoonan euron kustannusvaikutukset vuosina 2024–2025.

Uudistusohjelman tavoitteet ylitettiin merkittävästi
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi uudistusohjelman vuoden 2025 raportin. Uudistusohjelman tähänastiset kustannusvaikutukset ovat yhteensä 73 miljoonaa euroa, mikä ylitti selvästi asetetun 53 miljoonan euron tavoitteen. Toimenpiteitä tehtiin kaikilla toimialoilla, ja ne liittyvät muun muassa palvelurakenteiden uudistamiseen, henkilöstöresurssien parempaan kohdentamiseen, suoraostojen vähentämiseen, hoitoketjujen parantamiseen ja digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon.
Kokouksen puheenvuoroissa korostui erityisesti se, että tulokset ovat syntyneet henkilöstön vahvalla panoksella ja joustavuudella. Aluevaltuutetut kiittivät henkilöstöä sitoutumisesta ja osaamisesta sekä toivat esiin toiveen, että hyvän taloudenpidon jatkuessa ensi vuonna olisi mahdollista kohdentaa lisäresursseja ennaltaehkäiseviin palveluihin.
Aluevaltuuston puheenjohtaja Maarit Raja-Aho kiittää uudistusohjelman tuloksista erityisesti henkilöstöä sekä hyvinvointialueen määrätietoista johtamista: “Kahdessa vuodessa olemme saavuttaneet yli 73 miljoonan euron vaikutukset ja samalla kehittäneet palvelujamme oikeaan suuntaan. Tämä osoittaa, että taloudellinen vastuu ja palvelujen parantaminen voivat kulkea rinnakkain. Suurin kiitos kuuluu henkilöstöllemme, sillä heidän ammattitaitonsa, sitkeytensä ja joustavuutensa ovat tehneet tämän mahdolliseksi.”
Kaksikielisyysohjelma vahvistaa asukkaiden oikeuden saada palvelua omalla kielellään
Hyvinvointialue on lakisääteisesti kaksikielinen, ja uusi kaksikielisyysohjelma linjaa toimenpiteet, joilla palvelujen suomen- ja ruotsinkielinen saatavuus varmistetaan kaikilla palvelualueilla. Tavoitteena on vahvistaa sekä kielellistä turvallisuutta että asiakaskokemusta niin suullisessa, kirjallisessa kuin digitaalisessa asioinnissa.
Ohjelma sisältää kokonaisuuksia, jotka koskevat muun muassa henkilöstön kielitaidon vahvistamista, kaksikielisiä opasteita ja asiakasmateriaaleja, ruotsinkielisen viestinnän lisäämistä sekä kielellisten oikeuksien seurantaa. Toimeenpanoa ohjaa kaksikielisyyden ohjausryhmä, joka arvioi ohjelman toteutumista vuosittain.
Lisäksi keskustelua käytiin valtuustoaloitteista, jotka ovat luettavissa pöytäkirjamuistiosta.
Tarkistettu kokouspöytäkirja liitteineen on luettavissa VAKEn päätössivustolla 23.3.2026 klo 12 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maarit Raja-AhoAluevaltuuston puheenjohtaja
Puh:040 359 3502maarit.raja-aho@lh.vakehyva.fiTimo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:0503121678timo.aronkyto@vakehyva.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Överbelastningen i kundhandledningen för personer med funktionsnedsättning i Vanda och Kervo välfärdsområde17.3.2026 14:30:00 EET | Pressmeddelande
Överbelastningen i Vanda och Kervo välfärdsområdets (VAKE) servicebeslut för personer med funktionsnedsättning har klarats av. Behandlingstiderna är nu på en lagstadgad nivå.
Vammaisten asiakasohjauksen ruuhka purettu Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella17.3.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vammaisten palvelupäätösten käsittelyssä ollut ruuhka on saatu purettua. Käsittelyajat ovat nyt lakisääteisellä tasolla.
Tulossa: UPS-valmiusharjoitus to 19.3. klo 12.3016.3.2026 16:07:33 EET | Tiedote
Torstaina 19.3.2026 klo 12.30 järjestetään laaja ulkoisen pelastussuunnitelman harjoitus (UPS) Vantaalla Okmeticin alueella (Piitie 2) sekä Pelastuskeskuksella (Turbiinitie 14). Harjoitus näkyy alueella pelastusajoneuvojen liikkumisena, mutta ei aiheuta vaaraa asukkaille.
Kutsu medialle: VAKEn aluevaltuuston kokous maanantaina 16.3.2026 klo 1816.3.2026 14:52:04 EET | Tiedote
Hyvä median edustaja, olet tervetullut seuraamaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokousta maanantaina 16.3.2026 klo 18 Vantaan kaupungintalon valtuustosaliin (Asematie 7, Tikkurila, Vantaa).
Mitä tehdä nuorten asunnottomuudelle? Kutsuimme Vantaan toimijat keskustelemaan!13.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) ja Vantaan kaupungin Asunto kaikille -hanke järjesti torstaina 5.3.2026 Nuorten asuminen ja asunnottomuus -verkostopäivän Vantaalla. Tilaisuus keräsi yhteensä n. 50 osallistujaa kuulemaan ja keskustelemaan nuorten asumisen tilanteesta ja asunnottomuuden vähentämisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme