Etelä-Suomeen ennustetaan keskimääräistä kelirikkokevättä 2026
17.3.2026 15:59:14 EET | Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Teiden kelirikkokausi on alkanut tai on pian alkamassa Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä. Etelä-Suomessa kelirikosta odotetaan keskimääräistä tänä vuonna.

Kuluva talvi on ollut Kaakkois-Suomessa hyvin kylmä ja keskimääräistä vähälumisempi. Sulaminen käynnistyi vauhdilla maaliskuun alussa. Tätä edelsi parin kuukauden mittainen erittäin kylmä pakkasjakso. Ennen vuodenvaihdetta sää oli puolestaan hyvin sateinen, suurin osa sateista tuli vetenä ja tierungot jäivät poikkeuksellisen märiksi ennen jäätymistä. Tästä syystä routa on päässyt tänä vuonna todella syvälle ja sen sulamiseen menee tänä keväänä normaalia pidempi aika.
Vähäluminen talvi kuitenkin omalta osaltaan auttaa tilannetta, ja tuoreimpien ennusteiden valossa Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä on odotettavissa keskimääräinen kelirikkokevät. Tulevien viikkojen sää ja paikalliset olosuhteet vaikuttavat lopulta hyvin paljon siihen, kuinka vaikea kelirikosta lopulta tulee.
Raskaat liikenteen kuljetukset kannattaa ajoittaa mahdollisuuksien mukaan kelirikkokauden ulkopuolelle
Pahimmissa paikoissa tielle joudutaan asettamaan painorajoitus tien vaurioitumisen ehkäisemiseksi, jotta kulkukelpoisuus voidaan turvata välttämättömiin kuljetuksiin. Toistaiseksi painorajoituksia ei Kaakkois-Suomessa vielä ole. Raskaan liikenteen puun ajoa tulisi kelirikon aikana välttää sorateillä ja teillä, joilla on vain ohut päällystekerros. Keväällä voidaan hyödyntää mahdollisia yöpakkasia tai vaihtoehtoisesti odottaa, kunnes pahin kelirikkoaika on ohitse.
Kevään kelirikko on otollista aikaa myös päällysteiden reikiintymiselle. Teiden sulaessa ja varsinkin vesisateilla lämpötilan vaihdellessa pienen pakkasen ja plusasteiden välillä vaurioita on mahdollisuus syntyä lisää.
Ilmoita liikennettä vaarantavista ongelmista
Mikäli havaitset tiestöllä liikennettä vaarantavia ongelmia, ilmoita siitä suoraan tieliikennekeskuksen Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (24/7).
Liikenteen asiakaspalvelun Palauteväylän kautta voi jättää kysymyksiä, palautetta ja ilmoituksia tien kunnosta ympäri vuorokauden: Palauteväylä (palautevayla.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kunnossapitovastaava Henri Aaltonen, p. 0295 020 934, henri.aaltonen@elinvoimakeskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa elinkeinoihin ja osaamiseen, maahanmuuttoon, maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen, liikenteeseen ja tienpitoon, ympäristöön ja vesivaroihin sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus toimii Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus aloittaa yhteistoimintaneuvottelut27.4.2026 14:06:58 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on tänään 27.4.2026 antanut neuvotteluesityksen henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen toiminnan sopeuttamistarve voi edellyttää toimintamenoilla palkatun henkilöstömäärän vähentämistä enintään 32 henkilötyövuodella.
Vt 12 Lahden kehätiellä Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan 4.-7. toukokuuta kolmeksi yöksi kello 18.00–06.00 – käyttöön otetaan varareitti23.4.2026 08:59:25 EEST | Tiedote
Lahden kehätiellä sijaitsevat Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan kolmeksi yöksi tunneleiden määräaikaistarkastusta varten.
Nuorten työttömyys kasvanut kokonaistyöttömyyttä enemmän22.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella oli maaliskuun lopussa 32 918 työtöntä työnhakijaa. Maakunnittain työttömänä oli Etelä-Karjalassa 7 895 henkilöä, Kymenlaaksossa 10 508 ja Päijät-Hämeessä 14 515 henkilöä. Työttömistä työnhakijoista oli kokoaikaisesti lomautettuna Etelä-Karjalassa 741, Kymenlaaksossa 911 ja Päijät-Hämeen maakunnassa 1 137 henkilöä. Työttömyysaste Kaakkois-Suomen elinvoimakeskusalueella oli 15 %. Etelä-Karjalassa työttömyysaste oli 14,2 %, Kymenlaaksossa 14,9 % ja Päijät-Hämeessä 15,6 %. Uusia avoimia työpaikkoja Kaakkois-Suomen elinvoimakeskusalueella ilmoitettiin maaliskuun aikana 1 876 kappaletta. Nuorten työttömyys kasvoi suhteellisesti enemmän kuin kokonaistyöttömyys kaikissa Kaakkois-Suomen elinvoimakeskusalueen maakunnissa.
AI-tunnistusta ja vesistöjen kunnostusta - Etelä-Karjalaan, Kymenlaaksoon ja Päijät-Hämeeseen lähes 1,8 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta21.4.2026 15:21:07 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 tammi-maaliskuussa 35 eri yritystä ja 28 kehittämishanketta sai EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ja Leader-ryhmien kautta. Yritysten investointeihin ja kehittämistoimiin suunnattiin yhteensä yli 560 000 euroa ja kehittämishankkeisiin 1,2 miljoonaa euroa.
Siltaremontteja alkamassa Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa17.4.2026 09:41:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus korjaa siltoja Haminassa, Kotkassa, Kouvolassa, Parikkalassa ja Taipalsaarella. Sopimukset kahdesta siltaurakasta allekirjoitettiin viikolla 16.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme