Lämmin kevät aikaisti punkkikautta – näin suojaat lemmikkisi
19.3.2026 06:00:00 EET | Agria Eläinvakuutus | Tiedote
Lämmin maaliskuu on aikaistanut punkkikautta lähes koko maassa. Punkkilive.fi-sivustolle on ilmoitettu jo useita punkkihavaintoja aina Oulun korkeudelle asti. Agria Eläinvakuutus muistuttaa, että myös lemmikit on tärkeää suojata punkkien levittämiltä taudeilta.

Punkit heräävät talvihorroksesta lämpötilan noustessa pysyvästi plussan puolelle. Lemmikille suositellaan punkkikarkotetta jo varhain keväällä, lämpötilan ylittäessä +5 astetta. Suojausta kannattaa jatkaa pitkälle syksyyn, sillä punkkeja esiintyy tavallisimmin huhtikuusta marraskuuhun – leutoina talvina jopa ympäri vuoden.
Punkkien levittämät taudit voivat olla vakavia
Punkkivälitteisiä sairauksia tavataan useimmiten koirilla, kissoilla harvemmin. Tartuntojen ennaltaehkäisy on keskeistä, sillä sairauksien hoito voi olla hankalaa ja pitkäkestoista.
”Koirilla yleisimmät punkkien levittämät taudit ovat borrelioosi ja anaplasmoosi. Vaikka punkkitaudit ovat koirilla usein oireettomia tai lieväoireisia, niihin liittyy myös vakavan tautimuodon riski. Esimerkiksi borrelioosi voi kroonistua”, sanoo eläinlääkäri ja Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja Heidi M. Elomaa.
Anaplasmoosi voi aiheuttaa muun muassa kuumetta, apaattisuutta ja verihiutalekatoa. Borrelioosiin voi liittyä nivelkipuja ja kuumetta, ja pahimmillaan se voi johtaa munuaisten vakavaan vajaatoimintaan. Molempia sairauksia hoidetaan antibiooteilla.
Punkkien levittämille sairauksille tyypillisiä oireita ovat kuume, ruokahaluttomuus, vatsa- ja suolistovaivat, velttous, väsymys sekä ontuminen. Jos lemmikillä ilmenee tällaisia oireita punkin pureman jälkeen, omistajan kanttaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.
Näin suojaat lemmikin punkeilta
Punkkien torjuntaan on saatavilla useita erilaisia valmisteita, kuten iholle valeltavia liuoksia, suun kautta annettavia lääkkeitä ja punkkipantoja. Punkkikarkotteita myydään eläinklinikoilla ja apteekeissa, ja monet valmisteista auttavat torjumaan myös muita loisia, kuten hyttysiä ja kirppuja. Koirille on saatavilla myös rokote borrelioosia vastaan.
”Kaikki valmisteet eivät sovi kaikille eläinlajeille. Osa punkkikarkotteista on tarkoitettu ainoastaan koirille ja ne voivat olla kissalle vaarallista. Siksi erityisesti kissanomistajan kannattaa varmistaa sopiva valmiste apteekista tai eläinlääkäriltä”, tähdentää Elomaa.
Tee punkkitarkastuksesta päivittäinen rutiini
Paras suoja lemmikille on tehokas yhdistelmä punkkikarkotetta ja omistajan tarkkaavaisuutta.
Punkit on hyvä poistaa mahdollisimman pian, sillä tavallisesti infektio leviää lemmikkiin vasta, kun punkki on ollut kiinnittyneenä yli 24 tuntia. Päivittäinen punkkitarkastus kannattaa ottaa tavaksi, sillä punkkeja kulkeutuu lemmikkieläinten mukana helposti kotiin. Punkki saattaa kulkea lemmikin turkissa sopivaa kiinnittymispaikkaa etsien ja siirtyä sieltä myös ihmisen iholle.
Kiinnittynyt punkki poistetaan esimerkiksi punkkipihtien tai pinsettien avulla niin, että koko punkki irtoaa kerralla. Punkinpoistovälinettä on hyvä pitää mukana myös matkoilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Agria EläinvakuutusViestintä
viestinta@agria.fiwww.agria.fi/medialle/Kuvat

Agria Eläinvakuutus
Agria Eläinvakuutus on eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia koirille ja kissoille. Lemmikkivakuuttamisen lisäksi tuemme eläinlääketieteellistä tutkimustyötä ja edistämme lemmikkien hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Agria Eläinvakuutus
Unohtuiko reppu lattialle? Koulun alku aiheuttaa vaaran koirille7.8.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Ksylitolipitoiset tuotteet eivät sovi lemmikeille, ja jo pienikin määrä ksylitolia voi aiheuttaa eläimelle hengenvaarallisen voimakkaan verensokerin laskun. Agria Eläinvakuutus muistuttaa, että ksylitolituotteet kannattaa aina pitää poissa lemmikkien ulottuvilta.
Ampiaisen pisto kuonoon voi vaarantaa lemmikin hengen – näin toimit oikein30.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Loppukesästä ampiaiset ovat usein ärhäköitä, ja pistoja sattuu helposti. Ampiaisen pisto on yleensä lemmikille vaaraton ja aiheuttaa vain tilapäistä turvotusta ja punoitusta pistoskohdassa. Joskus lemmikki voi kuitenkin olla allerginen pistolle ja saada siitä voimakkaampia oireita. Erityisesti pisto kuonon alueelle voi olla lemmikille vaarallinen.
Rakastaako koirasi uimista? Lue, milloin siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä16.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Koiralle uiminen ja vesileikit tuovat helpotusta helteeseen. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa, sillä runsas uiminen voi aiheuttaa lemmikille myös ikäviä terveysongelmia. Agria Eläinvakuutus kertoo tyypillisimmistä vaivoista, joita liiallinen vedessä olo voi aiheuttaa.
Lemmikki ohjaa lomasuunnitelmia – näin suomalaiset huomioivat nelijalkaisen perheenjäsenen1.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kesä ja lomakausi ovat täydessä vauhdissa, mutta lemmikinomistajalle matkan suunnittelu on usein tavallista haastavampaa. Agria Eläinvakuutuksen tuoreen kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen lemmikinomistaja sanoo eläimen vaikuttavan lomapäätöksiin merkittävästi.
Talutin voi olla hengenvaarallinen veneessä24.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kesäisin moni veneilijä ottaa koiransa mukaan vesille. Agria Eläinvakuutus muistuttaa, kuinka pienillä toimilla voi tehdä veneretkistä turvallisempia myös karvaisille perheenjäsenille. Alla tärkeimmät vinkit koiran kanssa veneileville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme