Akavan Erityisalat: Opiskelijan kesä voi olla kohtuuton

19.3.2026 07:25:13 EET | Akavan Erityisalat | Tiedote

Jaa

Heikko kesätyötilanne ja sosiaaliturvan poukkoilevat heikennykset voivat ajaa opiskelijan taloudelliseen ahdinkoon ensi kesänä, varoittaa Akavan Erityisalat. Valopilkkuja ovat opintoseteliä ja työttömyysturvalla opiskelua koskevat uudistusesitykset.

Akavan Erityisalat on huolissaan opiskelijoiden tulevan kesän toimeentulosta. Kela edellyttää opiskelijoilta nyt tiukasti sitä, että kesän ajan oma toimeentulo täytyy rahoittaa ensisijaisesti kesätöiden palkalla tai opiskelemalla kesällä opintotuen turvin. Kesätyötilanne on kuitenkin poikkeuksellisen heikko monilla aloilla.

Jos opiskelija ei saa kesätöitä, kesäopinnot eivät ole mahdollisia eivätkä omat muut tulot tai varallisuus riitä elämiseen, Kela voi myöntää myös toimeentulotukea.

- Toimeentulotukea ei kuitenkaan saa tilanteessa, jossa opiskelija on ehtinyt käyttää opintotukikuukautensa eikä ole hakenut opintolainaa. Kun opintotukikuukausiin sidottua opintolainaa ei enää voi edes saada, taloudellisesti tyhjän päälle jäävä opiskelija joutuu kohtuuttomaan tilanteeseen, sanoo neuvottelupäällikkö Heli Hagman Akavan Erityisaloista.

Viime vuonna opiskelijat siirrettiin pois yleisen asumistuen piiristä ja opiskelijat ovat oikeutettuja vain asumislisään eräitä poikkeustilanteita lukuun ottamatta. Asumislisä on osa opintotukea ja senkin maksaminen on sidottu opiskelukuukausiin. Jos opiskelija ei voi edetä opinnoissaan kesällä, ei hän saa myöskään asumislisää.

Akavan Erityisalat pitää kriittisenä, ettei yksikään opiskelija putoa kaiken tuen ulkopuolelle.

- Valmistumassa olevat kohtaavat vallitsevassa työttömyystilanteessa aivan riittävästi mietittävää koko tulevaisuutensa näkökulmasta, Heli Hagman sanoo. 

- Jotta siirtymä työelämään olisi mahdollisimman juohevaa ja opiskelijan keräämä tietotaito saadaan palvelemaan yhteiskuntaa, opiskelijoiden henkistä resilienssiä tulee suojella. Tämä edellyttää, että opiskelijat voivat kokea tilanteensa mahdollisimman turvalliseksi myös toimeentulonsa osalta.

Opintosetelikokeilu ja työttömyysturvalla
opiskelu hyviä uudistuksia


- Onneksi tulossa on myös myönteisiä uudistuksia, jotka voivat helpottaa opiskelijan ahdinkoa. Kannatamme lämpimästi sekä opintosetelikokeilua että työttömyysturvalakiin ehdotettua muutosta, joka mahdollistaa 25 vuotta täyttäneiden oikeutta opiskella työttömyysturvalla, Heli Hagman sanoo. 

Sekä opintosetelikokeilu että työttömyysturvalakiin ehdotettu, opiskelua mahdollistava esitys ovat parhaillaan lausunnolla.

- Akavan Erityisalat kannattaa kaikkia toimenpiteitä, joilla opiskelijoiden taloudellista asemaa turvataan. Opiskelijoista huolehtiminen on yhteinen vastuumme, Heli Hagman sanoo.

Määräaikainen opintosetelikokeilu täydentäisi alle 29-vuotiaiden mahdollisuuksia hakeutua korkeakouluopintoihin.

Työttömyysturvalain muutos taas mahdollistaisi  25 vuotta täyttäneille oikeuden opiskella AMK- ja avoimen yliopiston opintoja työttömyysturvalla.

Akavan Erityisalat muistuttaa, että työttömyysetuudella opiskeluun liittyvä työttömyysturvalainsäädännön monimutkaisuus on johtanut tarpeettomaan tempoiluun viranomaisten linjausten kanssa.

- Virkailijan vaihtuessa myönteinen päätös on saattanut muuttua kielteiseksi ja johtaa tuen takaisinperintään. Vaikka kyseessä ovat olleet yksittäistapaukset, ja virheellisiä päätöksiä on korjattu, jokainen tapaus on ollut saajalleen ainutlaatuinen ja kohdannut jo valmiiksi hauraassa tilanteessa olevaa työtöntä henkilöä. Tilanteiden kestämättömyyttä on korostanut, että virheiden korjaaminen on lisäksi vienyt aikaa, Heli Hagman sanoo.

Akavan Erityisalat pitää tärkeänä, että työttömyysturvaa koskeva sääntely on selkeää ja johdonmukaista. Viranomaisten linjausten tulee toteuttaa hyvään hallintoon kuuluvaa palvelun asianmukaisuuden periaatetta ja luottamuksensuojaa.

Lisätietoja: neuvottelupäällikkö Heli Hagman, puh. 045 7750 2662, Akavan Erityisalat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat ja Viesti: Henkilöstön annettava aidosti vaikuttaa ministeriöiden viestintämuutoksessa14.11.2025 12:29:29 EET | Tiedote

Ministeriöiden viestinnän härkäpäisesti läpi ajettu keskittämispäätös ja sitä edeltänyt prosessi ovat kuormittaneet monin tavoin henkilöstöä. – Nyt viimeistään on aika kuunnella aidosti uudistuksen kohteena olevaa henkilöstöä, jotta keskittämisen kielteiset vaikutukset saadaan minimoitua, sanovat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestö Viesti ry.

Suomen Verotarkastajat: Harmaa talous kasvaa – verotarkastuksiin tarvitaan lisäresursseja31.10.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Verotarkastukset ovat tehokas työkalu verovalvonnassa. Verovälttely ja muu harmaan talouden toiminta on kasvussa maassamme ja valtio menettää yhä enemmän verotuloja. Lisäresursointi verotarkastuksiin olisi valtiolta kannattava investointi, sanoo Suomen Verotarkastajat SVT ry. SVT ry on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö. Noin kaksisataa Suomen verotuksen, kirjanpidon ja taloushallinnon asiantuntijaa kokoontuu SVT ry:n vero-opintopäiville 3.-4.11.2025 Pikku-Finlandiaan Helsinkiin. Lisäksi esitystä kuuntelee etänä noin 550 osallistujaa. Ohjelmassa kuullaan ensimmäisenä päivänä valtiovarainministeri Riikka Purran puheenvuoro maan hallituksen talous- ja veropolitiikasta. Media on tervetullut seuraamaan puheenvuoroa.

Akavan Erityisalat, Kieliasiantuntijat ja TAKU: Työneuvostoa ei pidä lakkauttaa27.10.2025 10:16:15 EET | Tiedote

Oikeussuojan saatavuus maassamme kapenee merkittävästi, mikäli työneuvosto lakkautetaan. Lakkauttamisen tuomat säästöt sen sijaan olisivat marginaaliset, sanovat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestöt Kieliasiantuntijat sekä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU. - Esimerkiksi tulkkaus- ja kulttuurialoilla työneuvosto voi olla ainoa realistinen oikeussuojakeino selvittää yhä lisääntyvää rajanvetoa yrittäjäaseman ja työsuhteen välillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye