SDP EDUSKUNTA

SDP:n Nasima Razmyar: Kokoomus ajaa kaksilla rattailla verokeskustelussa

18.3.2026 11:33:48 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

-Kokoomus ajaa sumeilematta kaksilla rattailla julkisen talouden hoidossa. Pääministeri maalailee tiukkaa talouslinjaa, kun taas eduskuntaryhmästä väläytellään kalliita veronalennuksia hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Kokoomus on julkisuudessa esiintynyt painokkaasti tiukan talouslinjan puolustajana, mutta silti Orpon hallituskaudella Suomi on velkaantunut EU:n nopeiten ja Suomi on viety EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn eli talouden tarkkailuluokalle.

Samaan aikaan kokoomus on käynyt jo ennen aikaiseen vaalikampanjointiin ja nostanut pöydälle jälleen perintöveron poiston jo päätetyn yhteisöveron alennuksen korvaajana, samalla kun yhteiskunnan heikompiosaisille tarjotaan tulevassa kehysriihessä jälleen uusia leikkauksia.

-Tällä puolue osoittaa, että sitä ei todellisuudessa kiinnosta julkisen talouden tasapainottaminen, vaan kalliiden veroetujen tarjoaminen omille eturyhmilleen, Razmyar jatkaa.

Lisäksi kokoomus ajaa kovaa vauhtia kallista malliaan, jossa valtio ottaisi yhä isomman osan yrittäjien eläkkeestä maksettavakseen, vastoin asiantuntijoiden suosituksia.

Vielä paremmaksi pisti kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma, joka Ylen Politiikkaradiossa väläytti, että hallitus voisi tehdä sekä yhteisöveronalennuksen, että poistaa perintöveron.

Yhteinen hintalappu kokoomuksen veroseikkailulle nousisi näiden puheiden perusteella jo yli kahteen miljardiin.

-Kokoomus ajaa tässä röyhkeästi kaksilla rattailla, kun pääministerin suulla kuulutetaan tarkkaa talouden pitoa, mutta eduskuntaryhmästä lupaillaan kalliita kädenojennuksia jo valmiiksi hyvätuloisille, täysin vastoin puolueiden yhteisesti sovittuja tavoitteita julkisen talouden vakauttamiseksi, Razmyar moittii. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Nuorten mielenterveyden edistämisen pyöreä pöytä: Tarvitsemme pitkäjänteistä parlamentaarista sitoutumista nuorten mielenterveyden edistämiseen16.3.2026 11:25:00 EET | Tiedote

Eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä järjesti 12.3.2026 pyöreän pöydän keskustelun nuorten mielenterveyden edistämisestä. Tilaisuuteen osallistui muun muassa nuorisoministeri Mika Poutala. Mielenterveyden edistämisestä käytiin asiantuntija-alustusten johdattelema keskustelua yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolla resilienssin vahvistamisen, yhteisöllisen opiskeluhuollon ja nuorten tulevaisuususkon näkökulmista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye