Vihreiden Mikkonen ja Forsgrén: Työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuminen vaatii sekä sanktioita että maahanmuuttajien saamaa tukea
18.3.2026 12:00:40 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreät kansanedustajat Krista Mikkonen ja Bella Forsgrén kiittävät hallitusta uusista työperäiseen hyväksikäyttöön liittyvistä toimista mutta peräänkuuluttavat muutosta yleiseen maahanmuuttopoliittiseen linjaan. Mikkonen ja Forsgrén esittävät myös alipalkkauksen kriminalisointia, riittäviä viranomaisresursseja sekä oikeusapua uhreille.

Hallitus esittää työelämässä tapahtuvan törkeän kiskonnan rikosnimikkeen käyttöönottoa ja kiskontaan liittyvän liiketoimintakiellon laajentamista.
– Yleensä oppositiosta annetaan vain moitteita. Tässä asiassa haluamme antaa myös kiitosta. Usein nimenomaan ulkomaiseen työvoimaan kohdistunut työriisto on ollut suomalaisen yhteiskunnan ja oikeusjärjestyksen häpeäpilkku. On erinomainen asia, että tähän puuttuminen voi olla yhteinen tavoite yhtä lailla vihreillä kuin perussuomalaisella oikeusministerilläkin, entinen sisäministeri ja kansanedustaja Krista Mikkonen toteaa.
Työperäinen hyväksikäyttö kohdistuu usein ulkomaalaisiin työntekijöihin, jotka ovat Suomen työmarkkinoilla muita haavoittuvaisemmassa asemassa. Ilmiö on laajalle levinnyt etenkin tietyillä sektoreilla, kuten siivousalalla, rakennusalalla ja ravintola-alalla, sekä leviää yhä uusille aloille, kuten tuoreimpana metsäalalle.
– Suomalainen yhteiskunta on ollut vuosikymmeniä kykenemätön puuttumaan tapauksiin ja on ollut leimallista, että rikostutkinnat ovat juuttuneet poliisin pöytälaatikkoon ja vanhentuneet. Työntekijöiden hyväksikäytöstä tulevia sanktioita tulee systemaattisesti koventaa, jotta riisto ei koskaan ole liiketoiminnallisesti kannattavaa, vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén toteaa.
Vaikka hallituksen esitys työperäiseen hyväksikäyttöön puuttumisesta on lähtökohdiltaan kannatettava, ei hallituksen politiikka kokonaisuudessaan vie oikeaan suuntaan.
– Hallituksen ehtoja kiristävä maahanmuuttopolitiikka ajaa täällä olevat entistä tiukempaan rakoon, mikä altistaa heitä myös työperäiselle hyväksikäytölle. Ei saisi syntyä tilanteita, joissa hyväksikäytön uhrit poistetaan maasta niin, että he eivät pysty enää saamaan Suomessa oikeutta. Myös kotoutumiseen kohdistuvat leikkaukset heikentävät maahanmuuttajien mahdollisuuksia tietää omia oikeuksiaan, Mikkonen korostaa.
Vihreät esittävät myös lisätoimia, joilla työriistoon voidaan puuttua monissa sen ilmenemismuodoissa.
– Kriminalisoisimme alipalkkauksen, varmistaisimme viranomaisille riittävät resurssit hyväksikäyttöön puuttumiseen ja vahvistaisimme uhrien saamaa oikeusapua jo prosessien ensiaskelista lähtien. Ihmiskaupan uhreille tulisi myöntää myös pysyvä oleskelulupa, jos paluu kotimaahan ei ole enää turvallinen tai he ovat jo rakentaneet elämänsä Suomeen, Forsgrén jatkaa.
Yhteyshenkilöt
Bella ForsgrénKansanedustaja
Puh:09 432 3114bella.forsgren@eduskunta.fiKrista MikkonenKansanedustaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Mari Holopainen: Hallitus syventää liikenteen fossiiliriippuvuutta öljykriisin keskellä17.3.2026 16:30:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa historiallisesta öljymarkkinahäiriöstä – silti Orpon hallitus vahvistaa entisestään Suomen fossiiliriippuvuutta ja altistaa suomalaiset polttoaineiden hinnan heilahteluille. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii ryhmäpuheessaan pikaisesti kestävyysmurrosta liikenteeseen.
VIhreiden Pitko: Saamelaisten osallistumista laiminlyöty Nato-prosesseissa17.3.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jenni Pitko muistutti Nato-selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Suomen etu on vahva ja yhtenäinen Nato, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja: demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Pitko totesi saamelaisten oikeuksien jääneen riittämättömälle huomiolle päätöksenteossa.
Vihreiden Hyrkkö: Suomi uhkaa pudota tekoälykelkasta – avuksi tekoälyministeri, verotus ja tekoälytaitoja kansalaisille17.3.2026 14:27:04 EET | Tiedote
Tekoäly kehittyy nopeammin kuin tekoälyä koskeva politiikka. Vihreät vaatii toimia tekoälymurrokseen varautumiseksi. Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, diplomi-insinööri Saara Hyrkkö peräänkuuluttaa mm. verotuksen uudistamista ja kansalaisten tekoälytaitojen vahvistamista. Hyrkkö väläyttää tekoälyministeriä varmistamaan, että Suomi ei putoa tekoälykehityksen kelkasta.
Vihreiden Tiina Elo: kasvisruokasuositukset lakiin – kouluruoka uusiksi koko maassa16.3.2026 15:52:46 EET | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo on jättänyt lakialoitteen, jossa esitetään kansallisten ravitsemussuositusten noudattamista velvoittavaksi koulujen ja päiväkotien ateriapalveluissa. Aloitteen tavoitteena on lisätä kasvipohjaisen ruuan osuutta päiväkoti- ja kouluruokailussa.
Vihreiden Mari Holopainen: Suomi tarvitsee johdonmukaista talouspolitiikkaa – kokoomuksen poukkoileva verolinja syö uskottavuutta16.3.2026 15:01:06 EET | Tiedote
Suomi on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, jossa talouspolitiikalta tarvitaan johdonmukaisuutta ja vaikuttavia ratkaisuja. Kansanedustaja Mari Holopaisen (vihr.) mukaan kokoomuksen viimeaikainen veropolitiikka näyttää kuitenkin poukkoilevalta ja heikentää entisestään hallituksen talouslinjan uskottavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme