Vihreät - De Gröna

Vihreiden Mari Holopainen: Suomi tarvitsee johdonmukaista talouspolitiikkaa – kokoomuksen poukkoileva verolinja syö uskottavuutta

16.3.2026 15:01:06 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Suomi on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, jossa talouspolitiikalta tarvitaan johdonmukaisuutta ja vaikuttavia ratkaisuja. Kansanedustaja Mari Holopaisen (vihr.) mukaan kokoomuksen viimeaikainen veropolitiikka näyttää kuitenkin poukkoilevalta ja heikentää entisestään hallituksen talouslinjan uskottavuutta.

Hallituspuolue kokoomus on viime aikoina esittänyt ristiriitaisia linjauksia veropolitiikasta. Ensin hallitus päätti yhteisöveron alentamisesta, mutta myöhemmin julkisuudessa nostettiin esiin ajatus perua veroale ainakin osittain, jotta perintöveron poistaminen voitaisiin rahoittaa. Valtiovarainministeri Riikka Purra on sittemmin sanonut peruvansa aikeet, mutta Holopaisen mukaan poukkoilu kertoo hallituksen syvistä ongelmista talouspolitiikan suunnassa. Yhteisöveroalennus on herättänyt myös kritiikkiä tehottomuutensa takia, koska veroalennus ei suuntaudu uuteen kasvuun. 

— Maailmantalouden epävarmuuden ja geopolitiikan arvaamattomuuden aikana Suomen hallituksen pitäisi pystyä tekemään ennakoitavaa ja mahdollisimman laajasti hyödyttävää talouspolitiikkaa. Sillä olisi merkittävä vaikutus kuluttajien ja yritysten tulevaisuudennäkymiin ja investointipäätöksiin, sanoo Holopainen.

Monien taloustieteilijöiden mukaan perintöveron poistaminen ei juuri vauhdittaisi talouskasvua. Perintövero koskee vain osaa suomalaisista, sillä alle 30 000 euron perinnöt on jo vapautettu verosta. Holopaisen mukaan veron poistaminen hyödyttäisi rajattua joukkoa, mutta heikentäisi julkista taloutta tilanteessa, jossa liikkumavaraa rajoittaa heikko työllisyys, vaisu talouskasvu ja myös velkajarru. Perintöverosta kokoomuksen hellimään luovutusvoittoveroon siirtyminen jopa nostaisi useimpien verotusta.

— Optimaalisessa verojärjestelmässä on laaja veropohja ja Suomen järjestelmässä perintöverolla on kokonaisuudessa rooli, jota on tällä hetkellä vaikea korvata tehokkaammin ja tasapuolisemmin, Holopainen toteaa.

Holopainen muistuttaa, että kokoomus on ollut keskeisessä vastuussa Suomen talouspolitiikasta viime vuosikymmeninä. Hänen mukaansa talouden keskeinen ongelma – tuottavuuden heikko kasvu – on kuitenkin jäänyt liian vähälle huomiolle.

— Perintöveropopulismin sijaan tulisi keskittyä julkisen talouden suurimpiin ongelmiin. Hidas talouskasvu, ikääntyvä väestö ja julkisen talouden pysyvät alijäämät asettavat aidon haasteen hyvinvointivaltion rahoittamiselle. Siksi tulisi keskittyä tuottavuuden parantamiseen kaikin keinoin, Holopainen korostaa.

Holopaisen mukaan Suomi tarvitsee talouspolitiikkaa, joka vahvistaa pitkäjänteisesti tuottavuutta, kestäviä investointeja ja osaamista sen sijaan, että veropolitiikasta päätetään lyhyen aikavälin poliittisten irtopisteiden perusteella.

Lisätietoja: 

Mari Holopainen, kansanedustaja, 0505143452
Akseli Tiitta, poliittinen avustaja, +358 50 407 1962

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Forsgrén: Rydman mustamaalaa järjestöjä ilman näyttöä – järjestöt ovat olennainen osa suomalaista hyvinvointivaltiota, eivät mitään harrastekerhoja!16.3.2026 14:54:36 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) vaatii uusia leikkauksia sote-järjestöihin ja kutsuu osaa niistä "entisten poliitikkojen kovapalkkaisiksi suojatyöpaikoiksi". Vihreiden Bella Forsgrénin mukaan hallitus ei leikkaa tehottomuutta, vaan siirtää kustannukset kalliimpiin palveluihin ja näin nostaa kustannuksia.

Aktiivisuudesta ei saa rangaista – Vihreät esittää työttömien oikeutta kehittää taitojaan ja opiskella12.3.2026 10:07:37 EET | Tiedote

Suomen talous on polkenut useiden vuosien ajan paikallaan ja työttömyystilanne on EU-alueen heikoin. Juuri nyt tulisi kannustaa ihmisiä kehittämään osaamistaan eikä rangaista aktiivisuudesta. Vihreät esittää työttömyysturvan rajoitusten purkamista vapaaehtoistyöstä ja oman osaamisensa ylläpitämisestä sekä määräaikaisena toimena kaikille työttömille oikeutta opiskella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye