Puhdas siirtymä ja toimivat markkinat ovat ratkaisu, ei ongelma
19.3.2026 10:42:55 EET | Energiateollisuus ry | Tiedote
EU-maiden johto keskustelee tällä viikolla energian hinnoista ja ilmastopolitiikasta. Fossiilisten energialähteiden ja raaka-aineiden kallistuminen osoittaa, että puhdasta siirtymää tulee edistää koko EU:n tasolla.
Tällä viikolla sekä energiaministerit että ympäristöministerit ovat kokoontuneet Brysseliin keskustelemaan energian hinnoista ja ilmastopolitiikan tulevaisuudesta. Loppuviikosta myös valtionjohtajat – Suomesta pääministeri Petteri Orpo – kokoontuvat samojen teemojen äärelle. Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa on tehty miljardien investoinnit puhtaaseen energiajärjestelmään ja teollisuuteen luottaen sähkö- ja päästömarkkinoiden toimintaan. Tätä luottamusta tulee vaalia, ei heikentää.
Hormuzin salmen sulkeutuminen on nostanut kaasun ja öljyn hintoja. Tämä heijastuu EU-alueella myös sähkön hintaan, sillä osassa jäsenmaita merkittävä osa sähköstä tuotetaan kaasulla ja muilla fossiilisilla polttoaineilla. Näissä maissa hinnat ovat olleet korkealla. Sitä vastoin jäsenmaissa, joissa puhdas siirtymä on pisimmällä, sähkön hinnat ovat edullisimmat.
”Fossiilisten energialähteiden kallistuminen lyhyellä aikavälillä ei ole syy peruuttaa ilmastotavoitteita tai muokata EU:n sähkö- tai päästömarkkinasääntöjä. Nämä ovat pitkän aikavälin instrumentteja, joilla EU:n kilpailukykyä voidaan parantaa. Lyhyellä aikavälillä helpotusta tulee etsiä muualta”, sanoo Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Moni teollisuudenala kärsii nykytilanteesta. Mikäli näiden teollisuudenalojen tilannetta halutaan akuutisti helpottaa, on se tehtävä teollisuuspolitiikan keinoin nopeuttamalla siirtymää irti fossiilisista polttoaineista, sekä tarvittaessa tukemalla vaikeuksissa olevia aloja. Tuilla ei pidä poistaa kannusteita tehdä päästövähennyksiä.
Fossiilisten energialähteiden kallistuminen on koetellut EU:ta aiemminkin. Vuonna 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan sota johti hintojen nousuun. Tuolloin suomalaiset poliitikot, yritykset ja kansalaiset toimivat määrätietoisesti, mutta rauhallisesti. Suomessa ei panikoitu vaan etsittiin vaihtoehtoisia energialähteitä ja annettiin markkinan korjata ongelmat. Näin toivomme nytkin toimittavan.
Nyt käsillä oleva fossiilisten energialähteiden ja raaka-aineiden kallistuminen korostaa tarvetta edistää puhdasta siirtymää EU:ssa. Tässä EU:n sisämarkkina, siellä tapahtuva kilpailu ja markkinoiden avaaminen ovat päästöjen hinnoittelun ohella parhaita ja kustannustehokkaimpia keinoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Sähköistyminen edellyttää yhä enemmän investointeja jakeluverkkoihin17.9.2026 14:03:49 EEST | Tiedote
Energiateollisuuden selvityksen mukaan investoinnit jakeluverkkoihin kasvavat merkittävästi, mutta Suomen kilpailukyvyn kannalta tarvitaan vielä enemmän.
Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä1.9.2026 20:38:09 EEST | Tiedote
Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempolevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.
Budjettiriihessä on turvattava investoinnit ja alkanut talouskasvu31.8.2026 12:01:50 EEST | Tiedote
Suomen taloudessa on selkeitä piristymisen merkkejä. Positiivista suuntaa on tärkeää vahvistaa. Suomen vähäpäästöinen energiajärjestelmä on keskeinen kilpailukykytekijä, jonka toimintaedellytyksiä ei pidä heikentää markkinoita sotkevilla toimilla.
Euroopan on kyettävä irrottautumaan globaaleista fossiilisista energiavirroista28.8.2026 11:08:58 EEST | Tiedote
EU:n energiapolitiikka etsii suuntaa geopoliittisessa epävarmuudessa. Muuttunut turvallisuusympäristö on nostanut energiaomavaraisuuden keskeiseksi yhteiskuntien vakauskysymykseksi. Pitkän aikavälin tie globaaleista epävarmuuksista eroon pääsemiseksi on EU:n omaan puhtaaseen energiaan siirtyminen.
Suomen talous ei kasva ilman riittävää sähköverkkoa26.8.2026 08:58:52 EEST | Tiedote
Sähköverkon kapasiteetista on tullut yksi Suomen kilpailukyvyn keskeisistä kysymyksistä. Riittävä ja ennakoitavasti kehittyvä sähköverkko mahdollistaa uudet teolliset investoinnit, puhtaan energiantuotannon kasvun ja alueiden elinvoiman – ja siten vahvistaa Suomen kansantaloutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme