Vientikysely: 64 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun – geopoliittisen epävarmuuden lisääntyminen ei ole horjuttanut odotuksia
20.3.2026 06:57:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kauppakamareiden vientiyrityksille tehtyyn kyselyyn vastanneista 64 prosenttia arvioi vientinsä kasvavan kuluvana vuonna verrattuna edellisvuoteen. Kymmenen prosenttia yrityksistä puolestaan uskoo viennin vähenevän. Tulokset ovat lähes samalla tasolla kuin edellisessä kyselyssä joulukuussa, vaikka kansainvälinen toimintaympäristö on kiristynyt entisestään. Yritysten mukaan suurin vientinäkymiä heikentävä tekijä on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinnon toimiin liittyvä epävarmuus.

Vuosi sitten tehdyssä vastaavassa kyselyssä 63 prosenttia yrityksistä ennakoi viennin kasvua ja noin kymmenen prosenttia laskua. Myös joulukuun kyselyn tulokset olivat samansuuntaiset: tuolloin 66 prosenttia uskoi viennin kasvavan vuonna 2026 ja kahdeksan prosenttia laskevan.
”Kun huomioidaan maailmantilanteen lisääntynyt epävarmuus, erityisesti Persianlahden konfliktin vaikutukset ja suurvaltojen kiristynyt kauppapolitiikka, suhtautumista voi pitää varsin myönteisenä. Yritykset ovat oppineet huomioimaan riskejä nykyisessä epävarmuuden ajassa”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.
49 prosenttia vastaajista valitsi Yhdysvaltain hallinnon toimien epävarmuuden suurimmaksi vientiä heikentäväksi tekijäksi. Toiseksi merkittävimmäksi epävarmuustekijäksi nousivat kohonneet kustannukset ja kolmanneksi heikentynyt kysyntä.
”Yritysten vastauksissa korostuu, kuinka suoraan geopoliittiset jännitteet ja suurten talouksien poliittiset linjaukset heijastuvat vientiyritysten arkeen”, Pohjanheimo toteaa.
Trumpin hallinnon vaikutuksia pidetään edelleen merkittävinä, mutta huoli on lieventynyt viime vuodesta. Kun Trump heti valtaan nousunsa jälkeen noin vuosi sitten ilmoitti nostavansa tullimaksuja, jopa 80 prosenttia vastaajista piti hallinnon toimia viennin kasvua eniten heikentävänä tekijänä.
”Yritykset ovat oppineet ennakoimaan, että Trumpin ennakoimattomuus jatkuu”, Pohjanheimo sanoo.
Yhä useampi ei usko kauppasuhteiden palautumiseen Venäjän kanssa
Kyselyssä kartoitettiin toista kertaa yritysten näkemyksiä Venäjän-kaupan tulevaisuudesta. Yrityksiltä kysyttiin, näkevätkö ne mahdolliseksi kauppasuhteiden palauttamisen ennalleen Venäjän kanssa siinä tapauksessa, että Ukraina ja Venäjä solmisivat rauhansopimuksen, joka on Ukrainan hyväksyttävissä.
Vastaajista 42 prosenttia katsoo, ettei kauppasuhteiden palauttaminen ole mahdollista, kun taas 33 prosentin mielestä se voisi olla mahdollista. Edellisessä kyselyssä asetelma oli päinvastainen sillä 44 prosenttia uskoi kauppasuhteiden palautumiseen ja 30 prosenttia ei.
”Yritysten suhtautuminen Venäjän-kaupan tulevaisuuteen oli jo aiemmassa selvityksessä hyvin varovainen. Pitkittynyt sota Ukrainaa vastaan ja jatkuva epäluottamus näkyvät arvioissa”, Pohjanheimo sanoo.
Kauppakamarien vientikysely tehtiin 5.–10.3. ja siihen vastasi 116 vientiyritystä ympäri Suomen. Aineisto on kerätty sähköpostitse, ja siihen pystyi vastaamaan yhden kerran.
Yhteyshenkilöt
Päivi PohjanheimoJohtaja, kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari
Puh:050 573 8494paivi.pohjanheimo@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Suomi jäi hallitusten naisjäsenissä EU:n kärkikymmeniköstä - seitsemässä EU-maassa naisten osuus yli 40 prosenttia19.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta selviää, että vaikka naisten osuus hallitusten jäsenistä on Suomessa ennätystasolla, EU- ja ETA-maiden vertailussa Suomi jää edelleen kärkikymmenikön ulkopuolelle. Johtoryhmävertailussa Suomi sijoittuu viidenneksi. Naisten yhteenlaskettu osuus suurimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä nousi jo 35 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Työntekijöiden suojeleminen kiskonnalta on tarpeellinen uudistus - epärehelliset yritykset eivät saa hyötyä rehellisten kustannuksella18.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä uusista rikoslain säännöksistä koskien kiskontaa ja törkeää kiskontaa työelämässä ratkaisevan tärkeänä askeleena työntekijöiden suojelemiseksi ja reilun kilpailun turvaamiseksi. Esitys vastaa konkreettiseen tarpeeseen puuttua tilanteisiin, joissa työntekijöiden kiristys ja alipalkkaus ovat mahdollistaneet epäeettisille toimijoille kustannusedun rehellisten yritysten kustannuksella.
Finland Chamber of Commerce: Protecting employees from exploitation is a necessary reform18.3.2026 06:57:00 EET | Press release
The Finland Chamber of Commerce considers the Government proposal introducing new Criminal Code provisions on exploitation and aggravated exploitation in working life as a crucial step in protecting employees and safeguarding fair competition. The proposal responds to a concrete need to intervene in situations where the coercion and underpayment of workers have enabled unethical operators to gain a cost advantage at the expense of honest companies.
Keskuskauppakamari: Perintövero tulisi poistaa hallitusti siirtymäajalla16.3.2026 14:18:04 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää, että perintö- ja lahjaveron poistamista tulisi tarkastella hallitun siirtymäajan kautta. Näin järjestelmää voitaisiin uudistaa ilman äkillisiä vaikutuksia valtion verotuottoihin ja samalla parantaa verotuksen ennakoitavuutta.
Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla - mutta etumatka voidaan hävitä nopeasti13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme