Keskuskauppakamari: Perintövero tulisi poistaa hallitusti siirtymäajalla
16.3.2026 14:18:04 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää, että perintö- ja lahjaveron poistamista tulisi tarkastella hallitun siirtymäajan kautta. Näin järjestelmää voitaisiin uudistaa ilman äkillisiä vaikutuksia valtion verotuottoihin ja samalla parantaa verotuksen ennakoitavuutta.

”Siirtymäaika tarjoaisi realistisen tavan uudistaa järjestelmää ilman äkillisiä vaikutuksia verotuottoihin. Mallia voidaan ottaa 1990-luvulta, jolloin metsätalouden verotuksessa siirryttiin pinta-alaperusteisesta verotuksesta myyntitulojen verotukseen pitkän siirtymäajan turvin. Kun se toimi silloin, miksi ei nytkin”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Keskuskauppakamari esittää, että siirtymäaikana perinnön- tai lahjansaajalle annettaisiin mahdollisuus valita nykyisen perintö- ja lahjaverotuksen ja uuden, luovutusvoittoverotukseen perustuvan mallin välillä. Nykyjärjestelmässä vero maksetaan saannon yhteydessä ja omaisuus arvostetaan käypään arvoon, jolloin myöhemmässä luovutuksessa verotetaan vain saannon jälkeinen arvonnousu.
Uudessa mallissa perintö- ja lahjaverosta luovuttaisiin kokonaan, mutta omaisuuden hankintamenona säilyisi jatkuvuusperiaatteen mukaisesti alkuperäinen hankintameno. Tällöin luovutushetkellä verotettavaksi tulisi myös aiemman omistajan aikana kertynyt arvonnousu.
”Koska pääomatuloverokannat ovat selvästi perintö- ja lahjaverokantoja korkeammat, kaikille verovelvollisille uuden järjestelmän valinta ei olisi edullisin vaihtoehto. Valinnanvapaus ohjaisi osan verotuloista säilymään siirtymäaikana”, Viitala sanoo.
Osa omaisuudesta jäisi valinnan ulkopuolelle
Keskuskauppakamari esittää, ettei kaikki omaisuus kuuluisi valinnan piiriin. Käteinen, talletukset ja muu omaisuus, joka ei ole luovutusvoittoverotuksen kohteena, jäisi edelleen perintö- ja lahjaverotuksen piiriin. Tällaisesta varallisuudesta kertyy nykyisin noin 250 miljoonaa euroa verotuottoja vuosittain.
Lisäksi jos arviolta noin puolet perintönä ja lahjana saaduista asunnoista, kiinteistöistä ja arvopapereista verotettaisiin siirtymäaikana edelleen nykyjärjestelmän mukaisesti, verotuottoja kertyisi noin 300 miljoonaa euroa.
”Yhteensä tämä tarkoittaisi, että siirtymäaikana voitaisiin säilyttää noin puolet nykyisestä perintö- ja lahjaveron tuotosta. Pidemmällä aikavälillä verotuotot korvautuisivat luovutusvoittoverojen kasvulla, kun omaisuutta myydään”, Viitala toteaa.
Yhteyshenkilöt
Tomi ViitalaJohtava veroasiantuntija
Puh:045 7731 2025tomi.viitala@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla - mutta etumatka voidaan hävitä nopeasti13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista.
Vientikysely: Persianlahden tilanne vaikuttaa yli puoleen vientiyrityksistä – 53 prosenttia varautunut lyhytaikaiseen häiriöön12.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien tuoreen vientikyselyn mukaan yli puolet suomalaisista vientiyrityksistä arvioi Persianlahden tilanteella olevan vaikutusta liiketoimintaansa. Yritykset kertovat tilanteen vaikuttavan erityisesti toimitusaikoihin, kuljetusreitteihin ja logistiikkakustannuksiin. Yli puolet vientikyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo varautuvansa lyhytaikaiseen häiriöön.
Keskuskauppakamari: Kansalliset taitotasomittaukset ratkaisu kotiopetuksen ongelmiin11.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mielestä kotiopetukseen tarvitaan selkeämpää sääntelyä, joka ehkäisee rinnakkaisyhteiskuntia ja turvaa työmarkkinoiden toimivuuden. Yksi keino tähän olisi Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen mukaan kansalliset taitotason mittaukset eri vuosiluokille.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Sekalainen startti teollisuuden vuodelle10.3.2026 08:59:33 EET | Tiedote
Tänään julkistettu kolmen teollisuustilaston kokonaisuus ei Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan näytä selkeää suuntaa toimialalle. Uusien tilausten ja tuotantomäärien osalta lukemat olivat osin odotuksia vaisumpia, mutta samalla teollisuuden liikevaihto oli tuntuvassa nousussa.
Keskuskauppakamari: Logistiikan kilpailukyky ja kansainväliset yhteydet nostettava liikennepolitiikan ytimeen6.3.2026 11:13:04 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan logistiikan kilpailukyky ja elinkeinoelämän kuljetustarpeet tulisi nostaa liikennepolitiikan keskiöön valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa eli Liikenne 12 -suunnitelmassa. Ilman toimivia kansainvälisiä yhteyksiä ja yritysten tarpeita palvelevaa liikenneinfrastruktuuria Suomen talouskasvun edellytykset heikkenevät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme