Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lahden pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämishanke sai jatkorahoituksen
20.3.2026 13:04:35 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Ympäristöministeriö on myöntänyt Lahden kaupungin ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yhteiselle pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämishankkeelle jatkorahoituksen. Myönteinen valtionavustuspäätös mahdollistaa hankkeen toisen vaiheen toteuttamisen ja kehittämistyön jatkamisen Lahdessa vuoden 2027 loppuun.
Hankkeen tavoitteena on ehkäistä asunnottomuutta, kehittää asumisen tuen palveluja sekä vahvistaa eri toimijoiden yhteistyötä. Tavoitteena on, ettei pitkäaikaisasunnottomuus Lahdessa kasva hankekauden aikana ja että sen määrää voidaan vähentää.
Hanke muun muassa:
- kehittää ja kuvaa asunnottomien palvelujärjestelmän ja -polut asiakkaan ja ammattilaisen näkökulmasta
- pilotoi matalan kynnyksen ja nopean reagoinnin mahdollistavaa moniammatillista liikkuvaa tukea
- kehittää ratkaisuja vankilasta vapautuvien asumisen turvaamiseen
- kehittää naiserityisyyden huomioimista asunnottomuustyössä
- mallintaa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyön asunnottomuustyön kentällä
- järjestää ja fasilitoi koulutusta ammattilaisille ja asukkaille
- yhtenäistää verkostoyhteistyötä ja verkostoja.
Kehittäminen tapahtuu yhteistyössä Lahden kaupungin, hyvinvointialueen, järjestöjen, vuokranantajien sekä muiden asunnottomuustyötä tekevien toimijoiden kanssa.
Hankkeella merkittävät tavoitteet asunnottomuuden vähentämiseksi
Hankkeen tavoitteena on estää pitkäaikaisasunnottomuuden kasvu, saavuttaa noin 10 prosentin vähennys sekä juurruttaa kaupungin ja hyvinvointialueen pysyvät toimintamallit asunnottomuuden poistamiseksi. Samalla tavoitteena on ottaa käyttöön tehokkaimmat toimenpiteet pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.
Hankkeen toinen vaihe mahdollistaa jo käynnistettyjen toimintamallien vahvistamisen ja juurruttamisen.
- Ensimmäisen vaiheen aikana olemme tiivistäneet yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja saaneet kokemusta uusien toimintamallien käyttöönotosta. Toisella rahoituskaudella tavoitteena on vakiinnuttaa toimiviksi todetut käytännöt, vahvistaa ennaltaehkäisevää työtä ja varmistaa, että apu tavoittaa pitkäaikaisasunnottomat sekä asunnottomuuden riskissä olevat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, toteaa projektipäällikkö Inga Koivulinna.
Hankkeelle myönnetyn valtionavustuksen määrä on 300 000 euroa. Lisäksi hankkeessa on 25 prosentin omarahoitusosuus eli yhteensä toisen kauden hankkeen rahoitus on 375 000 euroa.
Yhteyshenkilöt
Inga Koivulinnaprojektipäällikkö
Puh:044 440 3093inga.koivulinna@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Terveydenhuollon sähköinen ajanvaraus keskitettiin Päijät-Sote-sovellukseen20.3.2026 10:33:32 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on keskittänyt terveydenhuollon sähköisen ajanvarauksen Päijät-Sote-sovellukseen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kroonisen munuaistaudin riskipotilaiden tunnistaminen käynnistyy Päijät-Hämeessä digitaalisella työkalulla12.3.2026 09:59:38 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella käynnistyy kroonisen munuaistaudin riskipotilaiden tunnistaminen. Tunnistamisessa hyödynnetään digitaalista Mehiläisen kehittämää AINO-analytiikkatyökalua. Pilotointivaiheessa Hartolan, Iitin, Kärkölän ja Lahden asukkaat pääsevät mukaan antamalla suostumuksen terveystietojensa hyödyntämiseen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Uuden tekoälyohjelman tavoitteena on turvata palvelut tukemalla ammattilaisten työtä ja palvelujen vaikuttavuutta10.3.2026 08:09:29 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue käynnistää tekoälyohjelman vuosille 2026–2029.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Valtuustoryhmätuki varmistaa päätösten paremman valmistelun9.3.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Valtuustoryhmätuki on lakisääteinen tapa varmistaa, että valtuutetut voivat perehtyä asioihin huolellisesti ennen päätöksentekoa. Tuen avulla valtuustoryhmät voivat tehdä tarvittavaa valmistelutyötä, hakea taustatietoa ja osallistua koulutuksiin, jotka tukevat päätösten laatua. Aluehallitus on linjannut, miten valtuustoryhmät voivat käyttää vuonna 2026 myönnettävää tukea. Ryhmät ilmoittavat nostettavan tuen määrän huhtikuun alkuun mennessä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sisäinen tarkastus auttaa varmistamaan palvelujen turvallisuuden ja toimivuuden9.3.2026 12:57:54 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli kokouksessaan vuoden 2025 sisäisen tarkastuksen keskeiset havainnot. Tarkastus on tärkeä työkalu, jolla varmistetaan, että palvelut ovat turvallisia ja että taustalla olevat toimintatavat tukevat laadukasta hoitoa ja sujuvaa asiointia. Sisäinen tarkastus on osa sisäistä valvontaa ja varmistaa myös hallinnollisten prosessien toimintaa. Vuonna 2025 tarkastukset kohdistuivat lääkinnällisten laitteiden turvallisuuteen sekä henkilöstöhallinnon prosesseihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme