Kokoomuksen Satonen: Määräaikainen työ on parempi kuin ei työtä ollenkaan
20.3.2026 12:34:39 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen arvostelee opposition linjaa ristiriitaiseksi: samaan aikaan kun huolta kannetaan nuorisotyöttömyydestä, vastustetaan keinoja, joilla työhön pääsyä helpotettaisiin. Satosen mukaan määräaikainen työ on monelle nuorelle ratkaiseva askel työelämään.

Satosen mukaan keskeinen ongelma työmarkkinoilla on se, ettei työpaikkoja ole riittävästi avoinna. Siksi työnantajien rekrytointikynnystä on madallettava kaikilla mahdollisilla keinoilla.
“Luulisi, että kaikki eduskuntapuolueet kannattavat uudistuksia, joilla työnantajien rekrytointikynnystä alennetaan. Asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Ne oppositiopuolueet, jotka isoon ääneen julistavat huoltaan nuorisotyöttömyyden kasvusta, vastustavat sitä, että valmistuvan nuoren voisi palkata vuodeksi määräaikaiseen työsuhteeseen ilman eri perustetta”, Satonen sanoo.
Hallitus on esittänyt, että valmistuvan nuoren voisi palkata määräaikaiseen työsuhteeseen nykyistä joustavammin.
“Jokainen yrittäjä tietää, että on paljon matalampi kynnys palkata uusi työntekijä määräaikaiseen, kuin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Näin on erityisesti hyvin epävarmassa maailmantilanteessa, missä me juuri nyt olemme. Yksikin valmistumisen jälkeinen työsuhde lisää huomattavasti todennäköisyyttä saada seuraava, vaikka ensimmäinen työnantaja ei sitä pystyisikään tarjoamaan”, Satonen sanoo.
Satonen kritisoi opposition toimintaa epäjohdonmukaiseksi.
“Opposition toiminnassa olisi joku logiikka, jos he kannattaisivat niitä Orpon hallituksen tekemiä sosiaaliturvauudistuksia, joille valtionvarainministeriö on virkatyönä laskenut suuret työllisyysvaikutukset. Niin he eivät kuitenkaan ole toimineet, vaan juuri päinvastoin”, Satonen sanoo ja jatkaa:
”Itse asiassa kaikkein kiihkeimmin oppositio on arvostellut juuri niitä uudistuksia, joilla on suurimmat työllisyysvaikutukset. Osaa uudistuksista siis arvostellaan siksi, että niillä ei ole laskettuja työllisyysvaikutuksia ja toisia taas vastustetaan siitä huolimatta, että niissä on isot työllisyysvaikutukset”.
Satosen mukaan nuorten työllistymisessä tärkeintä on päästä nopeasti kiinni työelämään, eikä keinovalikoimaa ei pidä rajata.
“Nuorille tärkeintä on päästä työhön kiinni. Sen helpottamiseksi ei kannata jättää ainuttakaan kiveä kääntämättä. Määräaikainen työsuhde on paljon työttömyyttä parempi vaihtoehto”, Satonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto SatonenKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: Moderni orjuus on kitkettävä juurineen – työperäiseen hyväksikäyttöön kovemmat rangaistukset18.3.2026 10:54:43 EET | Tiedote
Suomessa ei ole sijaa modernille orjatyölle, linjaa kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen. Orpon hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Kokoomuksen Heinonen: Toimiva liikenneverkko on työn ja kasvun perusta17.3.2026 16:21:41 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korosti tänään puheessaan, että toimiva liikennejärjestelmä on keskeinen edellytys Suomen talouskasvulle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle. Heinonen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037.
Kokoomuksen Päivärinta: Marginaaliverojen alennus vahvistaa kasvua – SDP valitsee ideologian17.3.2026 16:13:20 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuore raportti vahvistaa, että hallituksen päätös laskea ylimpiä marginaaliveroja oli oikea. Verotus on Suomessa kuitenkin edelleen liian kireää. Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n linjaa, joka on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.
Kokoomuksen Kiuru: Suomen Nato-osallistuminen vahvistaa pelotetta ja turvaa rauhaa17.3.2026 14:13:22 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru korosti tänään puheessaan, että Naton kyky ylläpitää uskottavaa puolustuskykyä varmistaa, että rauha säilyy. Kiuru piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027.
Kokoomuksen Sirén MEP Heinäluomalle: Ei syytä pelotteluun16.3.2026 14:19:14 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Saara-Sofia Sirén pitää europarlamentaarikko Eero Heinäluoman puheita Euroopan komission vallankaappausyrityksestä pelotteluna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme