SDP:n Uudenmaan piiri kokoontui Tuusulassa – ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat julkistettiin
21.3.2026 13:14:28 EET | SDP Uusimaa | Tiedote
SDP Uudenmaan piirin sosialidemokraatit kokoontuivat lauantaina Tuusulan Hyrylän Torpalle piirikokoukseen, jossa katse suunnattiin kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Kokouksen yhteydessä julkistettiin piirin ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat.

Ehdokaslista kokoaa yhteen joukon eri alojen osaajia eri puolilta Uuttamaata. Mukana on niin kokeneita vaikuttajia kuin uusia nimiä, joita yhdistää sitoutuminen oikeudenmukaisemman Suomen rakentamiseen.
Piirikokouksen avauspuheen piti puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman. Puheen keskeisiksi teemoiksi nousivat luottamus, oikeudenmukainen talouspolitiikka, turvallisuus ja pohjoismainen yhteistyö.
Lindtmanin mukaan tulevat eduskuntavaalit ovat ennen kaikkea luottamusvaalit, joissa ratkaistaan usko demokratiaan, oikeudenmukaisuuteen ja parempaan tulevaisuuteen.
– Ilman luottamusta mikään ei toimi, Lindtman painottaa.
Kotimaan talouskeskustelussa Lindtman torjuu väitteet hyvinvointivaltion purkamisen välttämättömyydestä. Hänen mukaansa Suomen talous on mahdollista sopeuttaa oikeudenmukaisesti ilman, että hyvinvointiyhteiskunnasta luovutaan.
Lindtman korostaa, että pelkkä sopeutus ei riitä, vaan rinnalle tarvitaan vahvaa kasvupolitiikkaa. Hän nostaa esiin investoinnit, työllisyyden, tutkimuksen ja innovaatiot sekä vihreän siirtymän keskeisinä kasvun tekijöinä.
Yritykset ovat Lindtmanin mukaan keskeisiä kumppaneita kasvun rakentamisessa, mutta samalla niiden tulee kantaa vastuunsa työntekijöistä ja yhteiskunnasta. Talouspolitiikan on oltava oikeudenmukaista ja jaettava sopeutuksen taakka reilusti.
Turvallisuuden Lindtman määritteli laajasti: se kattaa puolustuksen lisäksi arjen turvallisuuden ja yhteiskunnan kriisinkestävyyden.
Samalla Lindtman muistuttaa ilmastonmuutoksen torjunnan kiireellisyydestä ja sen tarjoamista taloudellisista mahdollisuuksista.
Lindtman toi kokoukseen myös terveiset muista pohjoismaista ja iloitsi siitä, että Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa on sosialidemokraatit vallassa tai saavuttamassa vaalivoiton.
Hän korosti puheessaan juuri pohjoismaisen yhteistyön merkitystä aikana, jolloin Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut pysyvästi.
Lindtman painottaa, että Pohjoismaiden tulee toimia yhdessä vahvistaakseen turvallisuutta, vakautta ja kansainvälistä vaikuttavuutta.
Puheessa keskeiseksi turvallisuuskysymykseksi nousi ydinasepolitiikka. Lindtmanin mukaan Suomen tulee Naton jäsenenäkin pysyä samassa linjassa muiden pohjoismaiden kanssa.
Kansainvälisen tilanteen kiristyessä Lindtman korostaa sääntöihin perustuvan maailmanjärjestyksen merkitystä ja varoittaa voimapolitiikan vahvistumisesta.
– Me puolustamme sääntöihin perustuvaa maailmaa, emme voimapolitiikkaa.
Puheensa lopuksi Lindtman kannusti kokousväkeä ja ehdokkaita aktiiviseen, ihmisläheiseen kampanjointiin.
****
SDP:n ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat 2027
Marttila Helena Espoo kansanedustaja
Aaltonen Juri Espoo juristi
Immonen Ella Espoo poliittinen avustaja, VTM, FM
Kokko Elina Espoo sosiaali- ja terveysalan opettaja, TtM
Sistonen Markku Espoo kaupunginhallituksen varapj.
Värmälä Johanna Espoo sairaanhoitaja YAMK, HTM
Laine Sami Hanko sähköinsinööri, metsuri
Perholehto Pinja Hyvinkää kansanedustaja
Gustafsson Aleksanteri Järvenpää aluekoordinaattori
Felipe Sini Kirkkonummi sosionomi YAMK
Räsänen Joona Lohja kansanedustaja
Lohenoja Meri Loviisa lähihoitaja, kaupunginhallituksen pj.
Välimäki-Kuronen Raisa Mäntsälä terveydenhoitaja
Luoma Maria Nurmijärvi poliittinen avustaja, YTM
Vallin Riitta Raasepori hoitotyön esihenkilö, psykoterapeutti
Lindberg Sara Tuusula tradenomi ja Kauppatieteiden YO
Abdi Faysal Vantaa service advisor
Eriksson Soile Vantaa kasvun ja oppimisen tuen päällikkö, KM
Kotiranta Matti Vantaa automekaanikko, pääluottamusmies
Kähärä Sirkka-Liisa Vantaa aluepäällikkö, sairaanhoitaja YAMK
Lindtman Antti Vantaa kansanedustaja, puolueen puheenjohtaja
Strohm Emily Vantaa sosiaali- ja terveysalan asiantuntija, HTM
Tamminen Ida Vantaa lähihoitaja, merkonomi
Hiila Eeva Vihti kätilö, pääluottamusedustaja
Karlsson Anette Porvoo kansanedustaja
Kvarnström Johan Raasepori kansanedustaja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni GustafssonSDP Uusimaa
Puh:0400805394jouni.gustafsson@sdp.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Uusimaa
EMBARGO: 21.3. klo 12.30 SDP:n Pinja Perholehto ehdolle eduskuntavaaleihin: Tärkeintä on palauttaa ihmisten luottamus oman arjen turvallisuuteen21.3.2026 12:30:00 EET | Tiedote
Hyvinkääläisen kansanedustajan Pinja Perholehdon mukaan ensi vaalikaudella tärkeintä on palauttaa suomalaisten usko hyvinvointivaltioon ja luottamus tulevaisuuteen.
HUSin hallituksen demarit: Emme hyväksy esitettyjä lisäleikkauksia hyvinvointialueille ja Helsinkiin emmekä sairaanhoitajien palkkojen heikennyksiä3.3.2026 15:07:32 EET | Tiedote
Kokouksessaan 2.3. yhtymähallitus hyväksyi lausunnon hyvinvointialueiden rahoituksen muutoksesta. Lakiesitys rahoituksen muutoksesta leikkaisi Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin sote-rahoitusta 194 miljoonalla eurolla. Leikattavasta rahoituksesta noin kolmannes kohdistuisi erikoissairaanhoitoon.
HUSin demarit tyrmäävät Orpon hallituksen rahoituslaki esityksen9.2.2026 18:16:00 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallituksen demarijäsenet arvostelevat kovin sanoin Orpon hallituksen esitystä sote-rahoituslain päivittämisestä.
SDP:n Keski-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä: Keusoten tulevaisuus rakennetaan nyt3.2.2026 10:28:57 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan Sosialidemokraattinen aluevaltuustoryhmä kokoontui järjestäytymiskokoukseen Järvenpäässä tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Ryhmä keskusteli muun muassa Keusoten kuluvan vuoden päätöksentekoon tulevista asioista.
SDP:n Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä: “Hyvinvointialue on vaikeassa tilanteessa. SDP ei pelkää vaikeita päätöksiä, mutta pidämme kiinni arvoistamme”27.1.2026 09:28:21 EET | Tiedote
Itä-Uudenmaan Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä kokoontui sunnuntaina 25.1. vuoden ensimmäiseen aluevaltuustoryhmän kokoukseen. Kokouksen keskiössä oli valtuustoryhmän järjestäytyminen vuodelle, sekä kuluvan vuoden valtuustotyöskentelyn suunnittelu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme