Potilaan ennakko-odotukset vaikuttavat elämänlaatuun rinnankorjausleikkauksen jälkeen
22.3.2026 10:33:32 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Potilaat, jotka uskoivat selviytyvänsä rinnankorjausleikkauksesta hyvin, voivat paremmin myös leikkauksen jälkeen. Potilaskeskeisessä hoidossa odotuksista tulisikin keskustella ennakkoon. Kirurgisella menetelmällä tai ajankohdalla ei ole ratkaisevaa merkitystä potilaan elämänlaadulle, mutta yksilöllinen suunnittelu on tärkeää.
Useimmissa tapauksissa rintasyöpä voidaan hoitaa rintaa säästävällä leikkauksella, jossa poistetaan vain kasvain. Joissakin tilanteissa se ei ole mahdollista, jolloin koko rinta on poistettava.
– Lääketieteen edistysaskeleiden ansiosta yhä useampi selviää rintasyövästä. Siksi on entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, miten sairaus ja sen hoito vaikuttavat elämänlaatuun, sanoo tohtorikoulutettava Charlotta Kuhlefelt Helsingin yliopistosta.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että rinnan poisto voi heikentää potilaan hyvinvointia, seksuaaliterveyttä ja kehonkuvaa. Siksi potilaille tarjotaan mahdollisuus rinnan korjaavaan leikkaukseen eli rintarekonstruktioon.
Potilaaan odotukset kannattaa ottaa puheeksi
Potilaan odotukset ennen leikkausta vaikuttavat siihen, kuinka tyytyväisiä he ovat ja miten he kokevat elämänlaatunsa sen jälkeen. Tätä on tutkittu paljon muussa kirurgiassa, mutta vähemmän rintasyöpäpotilailla.
Potilaat, jotka odottivat selviytyvänsä korjaavasta rintaleikkauksesta hyvin, kertoivat paremmasta psykososiaalisesta hyvinvoinnista. Sen sijaan ne, jotka pelkäsivät kipua etukäteen, kokivat enemmän oireita toipumisen aikana.
– Potilaiden odotusten huomioon ottaminen on tärkeä osa potilaskeskeistä hoitoa. Ottamalla odotukset puheeksi hoitohenkilökunta voi parantaa potilasohjausta ja edistää realistisempien odotusten syntymistä, jotta saavutetaan paras mahdollinen hoitotulos, Kuhlefelt sanoo.
Leikkauksen ajankohdalla ja tavalla vähemmän merkitystä
Tutkimuksen mukaan korjaavan leikkauksen ajankohdalla tai kirurgisella menetelmällä ei ole ratkaisevaa merkitystä elämänlaatuun pitkäaikaisessa seurannassa. Ei siis ole merkitystä, tehdäänkö leikkaus heti syöpäleikkauksen yhteydessä vai myöhemmin.
Leikkauksen suunnittelun tulisi perustua potilaan yksilöllisiin lähtökohtiin, sairauden kuvaan ja toiveisiin.
– Ei ole olemassa yhtä ratkaisua, joka sopii kaikille. Hoito tulee suunnitella yksilöllisesti ja läheisessä vuoropuhelussa potilaan kanssa. On myös tärkeää, että potilaat saavat riittävästi tietoa, jotta heidän odotuksensa ovat realistisia, Kuhlefelt sanoo.
Hän toivoo tutkimustulosten edistävän hoidon kehittymistä entistä potilaskeskeisempään suuntaan niin, että siinä otetaan huomioon sekä lääketiede että potilaiden omat kokemukset.
LL Charlotta Kuhlefelt väittelee Helsingin yliopistossa 27. 3. Väitöskirja digitaalisena:Breast reconstruction and health-related quality of life : Patient expectations and outcomes
Väitöstilaisuus järjestetään Meilahden kampuksella (Niilo Hallmanin sali, Lastenlinna, Stenbäckinkatu 11). Vastaväittäjänä toimii professori Jens Ahm Sørensen ja kustoksena professori Virve Koljonen. Väitöstilaisuus on avoin yleisölle ja sitä voi seurata myös suorana lähetyksenä.
Lisätiedot: Charlotta Kuhlefelt, charlotta.kuhlefelt@helsinki.fi, puh. 050 561 1925
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHannamaija Helanderviestintäpäällikkö
Meilahden kampuksen viestintäpäällikkö.
Helsingin yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, johon kuuluu yli 40 000 opiskelijaa ja työntekijää. Teemme tieteellisiä läpimurtoja maailman parhaaksi. Vahvuutemme ovat tulevaisuuden teknologiat, kestävä planeetta, yksilöllinen terveys sekä oppivat ja muuntuvat yhteiskunnat. Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Nopeat junayhteydet voivat edistää ihmisen kognitiivista terveyttä20.3.2026 11:45:02 EET | Tiedote
Nopea rautatieyhteys auttaa ylläpitämään kognitiivista terveyttä ja vähentämään eriarvoisuutta ikääntyvässä väestössä, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä20.3.2026 08:57:27 EET | Tiedote
Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme