Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta
24.3.2026 13:32:00 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.

Prisma Hämeenlinna oli avajaisten aikaan kooltaan 4 800 neliömetriä. Ensimmäinen laajennus valmistui vuonna 1998, jolloin myymälän neliöt tuplaantuivat, käyttötavaraosasto kasvoi ja taloon tuli ravintola.
Nykyiselle paikalleen, Wartiamäentielle, Hämeenlinnan Prisma avattiin syyskuussa 2008, kun vanha myymälä jäi liian pieneksi. Nyt Prisma Hämeenlinnan pinta-ala on noin 20 000 neliömetriä. Myymälöiden koko on kasvanut merkittävästi 30 vuoden aikana, sillä nykyään suuret S-marketit ovat vuonna 1996 avatun Prisman kokoluokkaa.
“Olemme tehneet Hämeenlinnan Prismassa monia uudistuksia vuosien varrella. Viimeisimmäksi Prisman kylmälaitteet uusittiin, Ruokatori laajeni huimasti ja kesäpihan, rakentamisen ja remontoinnin valikoimat monipuolistuivat”, kertoo ryhmäpäällikkö Minna Hovila-Myllylä.

Henkilöstömäärässä selvä kasvu
Nykyinen Prismakeskus työllistää noin 155 hämeenmaalaista, joista 130 työskentelee Prismassa. Avajaisvuonna henkilöstömäärä oli noin 100.
Myymälätyöskentelyyn on tullut paljon muutoksia vuosien varrella muun muassa teknologian ja automatiikan myötä. Muuttumattomana on säilynyt asiakkaan kohtaamisen ja palvelun merkitys.
”Meillä on mahtavat asiakkaat, joiden kanssa meillä on vuosien varrella ollut paljon arvokkaita kohtaamisia. Asiakaspalvelun painopisteet ovat pysyneet meillä samoina: laadukkaat tuotteet, helppo ja miellyttävä ostoskäynti, monipuolinen valikoima ja edullinen hintataso”, kertoo Hovila-Myllylä.
Prisman valikoima on kasvanut ja muuttunut kysynnän ja tarpeen mukaan. Jo avajaisista tutut kampanjatuotteet, kuten vaniljakermajäätelö, virvoitusjuomat ja kahvi, ovat edelleen asiakkaiden suosikkeja.
Prisma Hämeenlinnassa 30 vuotta -juhlaviikolla on monipuolista ohjelmaa koko perheelle. Koko ohjelma Hämeenmaan verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Hovila-MyllyläRyhmäpäällikkö
Puh:050 363 6514minna.hovila-myllyla@sok.fiTietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 179 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 250 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 179 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Skannaa ostokset puhelimellasi – uusin Kerää ja skannaa -palvelu pilotissa Launeen ja Riihimäen Prismoissa24.6.2026 15:02:00 EEST | Tiedote
Palvelu mahdollistaa tuotteiden skannaamisen omalla puhelimella myymäläkierroksen aikana. Prisma Riihimäki on ollut mukana pilotoimassa palvelua viime syksystä lähtien, ja kesäkuussa pilotti laajeni Prisma Launeelle.
Lisää suurteholatauspisteitä ABC Heinolan jättiasemalle15.6.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
ABC Heinolan suurteholatausasemalle avataan maanantaina 15. kesäkuuta viisi uutta latauspistoketta.
70 vuotta muotia ja kauneutta Lahden Sokoksella4.6.2026 10:13:00 EEST | Tiedote
Lahden keskustan ikoninen kulmakivi, Sokos Lahti, viettää tänä vuonna 70-vuotispäiviään.
Hämeenmaan robokuljetukset laajenevat kesän aikana3.6.2026 14:02:00 EEST | Tiedote
Ruokarobotit ovat toimittaneet tilauksia kuudesta Hämeenmaan S-marketista jo vuoden ajan. Palvelu laajenee kolmeen myymälään kesäkuussa, ja myös muita laajennuksia on suunnitteilla.
S-market Nastolan laajennustyöt alkavat26.5.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Lahden Rakokivessä sijaitsevaan S-market Nastolaan rakennetaan 1 400 neliömetrin laajennusosa. Laajennuksen myötä myymälän valikoima kasvaa lähes kaikissa tuoteryhmissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme