Uusi sivusto kokoaa suomalaisen startup-ekosysteemin keskeiset luvut.
25.3.2026 11:04:37 EET | Suomen startup-yhteisö | Tiedote
Suomen startup-yhteisö on julkaissut uuden verkkosivuston, joka kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen keskeiset luvut suomalaisesta startup-ekosysteemistä. Sivusto kokoaa dataa esimerkiksi startuppien määrästä, kasvusta, työllisyydestä ja investoinneista ja tarjoaa kokonaiskuvan ekosysteemin kehityksestä yhdestä paikasta.

Palvelusta voi seurata esimerkiksi startupien määrää, liikevaihdon ja työllisyyden kehitystä sekä tutkimus- ja kehitysinvestointeja. Samalla sivusto tekee näkyväksi startup-ekosysteemin nopean kasvun ja sen kasvavan merkityksen Suomen taloudelle. Dataa voi tarkastella usean vuoden ajalta ja eri näkökulmista, mikä auttaa hahmottamaan startup-ekosysteemin kasvua ja rakennetta.
Avoimen datan kautta kokonaiskuva startupeista
Sivustolle koottu data kertoo muun muassa, että Suomessa toimi vuonna 2023 yhteensä noin 4 200 startupia. Startupien yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 12 miljardia euroa, ja ne työllistivät globaalisti noin 46 000 ihmistä. Startupien tutkimus- ja kehitysinvestoinnit olivat yhteensä noin 785 miljoonaa euroa. Suomesta on tähän mennessä syntynyt myös 20 niin sanottua yksisarvsta eli yli miljardin dollarin arvoon kasvaneita startupeja.
“Startupeista puhutaan paljon, mutta kokonaiskuva jää usein hajalleen eri lähteisiin. Tämän sivuston tarkoitus on tuoda keskeinen tieto yhteen paikkaan ja tehdä yritysten kehitys datan kautta näkyväksi. Samalla se auttaa ymmärtämään paremmin, mistä startupeissa on kyse ja miksi ne ovat taloudelle merkittäviä”, sanoo Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad.
Sivusto on suunniteltu erityisesti päättäjien, median ja ekosysteemin toimijoiden käyttöön. Se tarjoaa helposti ymmärrettävän näkymän siihen, miten suomalainen startup-kenttä kehittyy ja millainen merkitys sillä on talouden kasvulle.
“Kun keskustelemme talouskasvusta, innovaatioista ja uusista työpaikoista, startupit ovat yhä keskeisemmässä roolissa. Siksi on tärkeää, että keskustelu perustuu mahdollisimman selkeään, luotettavaan ja avoimeen dataan”, Zad sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Youssef ZadPääekonomisti / Chief EconomistSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405933316youssef@startupyhteiso.comPäivi TiittanenYhteiskuntasuhde- ja viestintäpäällikköSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358 50 3834 006paivi@startupyhteiso.comLinkit
Suomen startup-yhteisö
Suomen startup-yhteisö on suomalaisen startup-kentän keskeinen äänitorvi ja yli 300 yrityksen muodostama yhteisö. Se kokoaa yhteen kansainväliseen kasvuun tähtääviä startupeja, kasvuyrityksiä ja sijoittajia.
Jäsenyritykset edustavat suomalaisen startup-kentän koko kirjoa varhaisvaiheen startupeista kansainvälisiin menestystarinoihin.
Teemme työtä sen eteen, että Suomi on paras paikka perustaa ja kasvattaa startuppeja. Uskomme, että startupit ovat keskeinen voima Suomen talouskasvun, uusien työpaikkojen ja kestävien innovaatioiden rakentamisessa.
Työmme keskeiset osa-alueet ovat edunvalvonta, tutkimus, vertaistuki ja yhteisötapahtumat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
Euroopan pitää tehdä kasvuyritysten rajat ylittävästä toiminnasta helpompaa17.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Eurooppa etsii keinoja vahvistaa kilpailukykyään tiukkenevassa maailmantilanteessa. Yksi käytännön uudistuksista on EU:ssa valmisteltava uusi eurooppalainen yhtiömuoto, jonka tavoitteena on helpottaa yritysten kasvua yli rajojen ja vähentää sisämarkkinoiden sääntelyn pirstaloitumista.
VTT-lähtöiset startupit lisäävät TKI-investointejaan ja työllistävät yhä enemmän tutkijoita8.6.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
VTT:ltä lähtöisin olevien startupien TKI-investoinnit jatkavat vahvaa kasvuaan. Vuonna 2024 yritykset investoivat TKI-toimintaan noin 63 miljoonaa euroa. Valtaosa työntekijöistä työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä, ja noin neljäsosa on suorittanut tohtorintutkinnon. VTT:n ja Suomen startup-yhteisön tuore analyysi antaa tarkemman kuvan yritysten toiminnasta kuin viime vuonna julkaistu selvitys.
Startup-exitit näkyvät myös työntekijöiden tuloissa3.6.2026 10:44:41 EEST | Tiedote
Startup-exitit eivät hyödytä vain perustajia. Tilastoaineisto osoittaa, että vaikutus näkyy myös työntekijöiden tuloissa vielä vuosia enemmistöosuuden myynnin jälkeen.
Startup-kenttä pitchasi uusia ratkaisuja kasvun haasteisiin20.5.2026 11:14:55 EEST | Tiedote
Alan toimijat ehdottavat Suomelle joustavampaa maahanmuuttomallia, uusia kannustimia startup-sijoittamiseen sekä vahvempia kannustimia tutkimuksen kaupallistamiseen. Ehdotukset syntyivät TAKOMO policy hackathonissa, jossa noin 100 startup-perustajaa, sijoittajaa ja ekosysteemitoimijaa ratkoi startup-kentän keskeisiä kasvun esteitä.
Merkittävä muutos startupeille – optioverotus vihdoin oikeudenmukaiseksi23.4.2026 06:37:00 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä uudistaa työsuhdeoptioiden verotusta tavalla, jota Suomen startup-yhteisö on ajanut pitkään. Jatkossa startup-yritysten työntekijöiden työsuhdeoptioita verotetaan vasta osakkeiden myyntihetkellä eli silloin, kun työntekijä on saanut käteen todellista tuottoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme