Vihreiden Virta perää johtajuutta pääministeriltä: Hallitus myöntää virheensä suojaosassa mutta Orpo valitsee ideologian ihmisten yli
25.3.2026 14:00:34 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan hallituksen sisäinen hajaannus kertoo hallituksen epäonnistumisesta: suojaosan poisto ei ole toiminut.

Hallituspuolue RKP ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Pia Kauma vaativat työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Pääministeri Orpo tyrmää ehdotuksen.
– Nyt hallituksen omatkin rivit myöntävät sen, mitä asiantuntijat ja oppositio ovat sanoneet alusta asti: suojaosan poistaminen oli virhe. Silti pääministeri ei ole valmis korjaamaan sitä, Virta sanoo ja muistuttaa, että Vihreät on vaatinut suojaosien palauttamista alusta asti.
Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan hallituksen sisäinen hajaannus kertoo hallituksen epäonnistumisesta: suojaosan poisto ei ole toiminut.
– Kun jo omat hallituskumppanit myöntävät, että politiikka on epäonnistunut, pääministerin pitäisi kuunnella – ei torjua. On erikoista, että pääministeri kutsuu oman puolueensa ja hallituskumppaniensa esityksiä ‘yksityisajatteluksi’, vaikka kyse on hyvin laajasti tunnistetusta ongelmasta. Johtajuutta olisi myöntää virhe ja korjata suunta. Nyt Orpo valitsee ideologian ihmisten yli, sanoo Virta.
Virran mukaan suojaosan poistaminen on osunut erityisesti niihin, joilla on jo valmiiksi vähiten liikkumavaraa, ja heikentänyt työnteon kannattavuutta erityisesti nuorilla ja osa-aikatyötä tekevillä, kuten yksinhuoltajilla.
– Tilanne on nurinkurinen. Hallitus sanoo haluavansa lisää työtä, mutta tekee päätöksiä, jotka tekevät työn vastaanottamisesta kannattamatonta. Jos jokainen ansaittu euro leikkaa tukea, moni jättää työn ottamatta vastaan. Kolmesataa euroa kuussa oli se raja, jonka alle ansiot eivät vaikuttaneet tukeen. Se ei ole iso summa, mutta se oli monelle se summa, jonka takia työ kannatti ottaa. Suojaosien poisto on ajanut monen arjessaan tilanteeseen, ettei esimerkiksi työvuoroa kaupan kassalla kannata ottaa vastaan, toteaa Virta.
Virta ajattelee, että suojaosan palauttaminen olisi nopea ja tehokas keino parantaa työllisyyttä.
– Työnteon pitää aina kannattaa. Suojaosan palauttaminen on yksinkertainen tapa varmistaa, että osa-aikatyö, keikkatyö ja ensimmäiset askeleet työelämään ovat aidosti mahdollisia, Virta sanoo.
Virran mukaan suojaosan poistaminen on osa laajempaa ongelmaa hallituksen sosiaaliturvapolitiikassa.
– Hallitus on järjestelmällisesti heikentänyt turvaa ja samalla vaikeuttanut työn vastaanottamista. Tämä ei ole talouspolitiikkaa, joka vahvistaa työllisyyttä – vaan päinvastoin, Virta toteaa.
– Suojaosa on palautettava. Ja samalla on rakennettava sosiaaliturva, jossa työn tekeminen kannattaa aina, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Kokonaisturvallisuus ei toteudu, jos vammaiset jäävät hätätilanteessa oman onnensa nojaan1.7.2026 12:01:46 EEST | Tiedote
Suomi panostaa parhaillaan varautumiseen ja kokonaisturvallisuuteen. Julkisissa rakennuksissa ei kuitenkaan ole yleistä velvollisuutta suunnitella etukäteen, miten apua tarvitsevat ihmiset evakuoidaan vaaratilanteessa. Vihreiden puolustusvaliokunnan jäsen kansanedustaja Hanna Holopainen vaatii Suomeen sitovaa velvoitetta henkilökohtaisiin hätätilanne- ja poistumissuunnitelmiin.
Vihreiden Virta: “Pääministerin tiedotustilaisuus asettaa hänen harkintakykynsä kyseenalaiseen valoon”30.6.2026 16:21:38 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kommentoi pääministeri Petteri Orpon tiedotustilaisuutta, jossa tämä vastasi median kysymyksiin Garden Helsinki -hankkeen rahoituspäätöksistä. Virran mukaan tiedotustilaisuus herätti enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihin.
Vihreiden Hanna Holopainen: Häirintätapaukset uhkaavat vesittää kutsuntauudistuksen tavoitteet – palvelusaikainen häirintä ja syrjintä saatava loppumaan30.6.2026 14:38:24 EEST | Tiedote
Keskimäärin noin 40 prosenttia naisista kertoo kohdanneensa palveluksensa aikana epäasiallista kohtelua, kiusaamista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää. Vihreiden kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen vaatii parempia toimintamalleja häirintään puuttumiseksi.
Virta: Hallituksen on avattava Helsinki Garden -päätöksen perusteet30.6.2026 11:36:02 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta julkaisemaan perusteet, joilla se päätti myöntää Helsinki Garden -hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen investointituen. Virran mukaan kyse ei ole siitä, voiko hanke saada tukea, vaan siitä, että näin merkittävä julkisten varojen käyttö on pystyttävä perustelemaan avoimesti.
Kansanedustaja Mari Holopainen: Orpon hallituksen tapa jakaa avustusta Garden-hallihankkeelle ei ole läpinäkyvä – pääkaupunkiseudun tapahtuma- ja kulttuurialalla 35 miljoonalla eurolla olisi muitakin käyttäjiä30.6.2026 10:50:39 EEST | Tiedote
Helsinkiläinen kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) peräänkuuluttaa Orpon hallitukselta Helsingin ja pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja tapahtuma-alan tasapuolista kohtelua. Helsingin Sanomat kirjoittaa 29.6., että Orpon hallitus teki päätöksen tuesta samaan aikaan, kun hankkeen puuhamiehet järjestelivät kokoomuksen ja Orpon vaalirahoitusta kunta- ja aluevaaleihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme