Pohjolan Voima paras pieni organisaatio Suomen Parhaat Työpaikat™ 2026 -listalla
27.3.2026 08:30:00 EET | Pohjolan Voima Oyj | Tiedote
Great Place to Work® julkisti torstaina 26.3.2026 vuosittaisen Suomen Parhaat Työpaikat -listan. Pohjolan Voima Oyj palkittiin parhaana pienenä organisaationa. Pohjolan Voima on tehnyt pitkäjänteistä työtä yrityskulttuurinsa ja työyhteisönsä kehittämiseksi. Yhteiskunnallisesti merkittävä työ ja osallistava johtamiskulttuuri näkyykin tutkimuksessa sitoutumisena ja keskinäisenä luottamuksena.

”On arvokasta saada tunnustus siitä, mitä saan todistaa meillä Pohjolan Voiman arjessa päivittäin. Avoimen ja osallistavan kulttuurimme perustana on luottamus. Luottamus tuo meistä esiin parhaat puolet niin ammattilaisina kuin ihmisinä ylipäätään. Vaalimme sitä myös kumppaniemme kanssa ja ihan kaikessa toiminnassamme”, Pohjolan Voima Oyj:n toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläinen kiittää.
Kotimaisena, hiilineutraalia energiantuotantoa edistävänä yhtiönä Pohjolan Voimalla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Työn merkityksellisyys saa sitoutumaan Pohjolan Voimaan. Tutkimuksessa 100 % työntekijöistä vastaa olevansa ylpeä siitä, mitä Pohjolan Voima saa aikaan, ja kokevansa työpanoksensa tärkeäksi.
Vastauksissa korostuu myös osallistavan päätöksenteon merkitys.
”Olemme määrätietoisesti rakentaneet toiminnastamme osallistavaa. Koko työyhteisömme on mukana strategiaprosessissa, sekä osallistuu säännöllisesti omaa työtään ja työympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Yhdessä tekemällä saadaan aikaan yhteys, joka luo pohjan sekä molemminpuoliselle luottamukselle että sitoutumiselle – ja kantaa myös muutosten yli”, Tykkyläinen jatkaa.
”Meille on tärkeää, että pohjolanvoimalaisilla on yhteinen suunta, mahdollisuus onnistua ja tilaa kehittyä. Kehitämme johtamistamme ja esimerkiksi työtapojamme tätä ajatellen. Olen iloinen, että tämä näkyy henkilöstömme kokemuksessa”, Pohjolan Voiman HR- ja lakiasioiden johtaja Tiina Nyström toteaa.
Great Place To Work® on yrityskulttuurin globaali asiantuntija yli 30 vuoden kokemuksella. Se on maailman laajin yrityskulttuurin tutkija, ja se tutkii vuosittain maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonan työntekijän kokemuksen. Vuoden 2026 Suomen Parhaat Työpaikat -listalla julkaistaan 50 parasta suurten, keskisuurten ja pienten organisaatioiden sarjoissa.
Lisätietoja:
Ilkka Tykkyläinen, toimitusjohtaja, Pohjolan Voima Oyj
Haastattelupyynnöt: Marja Kokkonen p. 040 840 6544, marja.kokkonen@pvo.fi
Tiina Nyström, johtaja, HR ja laki, Pohjolan Voima Oyj, p. 050 360 0198,
tiina.nystrom@pvo.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Pohjolan Voima on juureva suomalainen energiayhtiö. Olemme yksi Suomen suurimmista energiantuottajista – osuutemme maan sähköntuotannosta on noin 20 %. Tuottamamme sähkö on lähes hiilineutraalia. Tuotamme sähköä ja lämpöä omakustannushintaan osakkaidemme, kotimaisten teollisuus- ja energiayhtiöiden tarpeisiin toimitusvarmalla, säätökykyisellä vesi-, lämpö- ja ydinvoimalla. Olemme huippuammattilaisten joukko, ja tutkitusti hyvä työpaikka. Me pohjolanvoimalaiset olemme ylpeitä siitä, että teemme merkityksellistä työtä arvojemme mukaisesti taitavasti, luotettavasti, yhdessä. Vastuullisena toimijana yhteensovitamme tuotannossamme toimitusvarmuuden, kustannustehokkuuden ja ympäristövaikutukset. Olemme sitoutuneet hiilineutraalisuuteen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen. Päämäärämme on luoda ratkaisevaa voimaa kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja huomisen parhaaksi. www.pohjolanvoima.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjolan Voima Oyj
Porin Prosessivoiman sähkökattila valmistui käyttöön24.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Porin Prosessivoiman sähkökattila on valmistunut osaksi nykyistä voimalaitoskokonaisuutta. Tuotantokäyttö alkoi elokuun puolivälissä. Teholtaan 60 megawatin sähkökattila varmistaa ja tehostaa energian tuotantoa sekä vähentää samalla polttoaineen käytön tarvetta ja päästöjä. Investoinnin suuruus on 10,5 miljoonaa euroa.
Byggarbetena för Alholmens Krafts elpannor har inletts18.8.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Energibolaget Alholmens Krafts elpanneprojekt i Jakobstad har gått in i byggskedet. Byggarbetena inleddes i juli med förberedelser på byggplatsen och grundläggningsarbeten. Projektet planeras bli färdigt våren 2027. Elpannorna stärker leveranssäkerheten för el och värme och ökar flexibiliteten i produktionen.
Alholmens Kraftin sähkökattiloiden rakennustyöt ovat alkaneet18.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Energiayhtiö Alholmens Kraftin sähkökattilahanke Pietarsaaressa on edennyt rakennusvaiheeseen. Rakennustyöt alkoivat heinäkuussa työmaan valmisteluilla ja perustustöillä. Hankkeen on määrä valmistua keväällä 2027. Sähkökattilat vahvistavat sähkön ja lämmön toimitusvarmuutta sekä lisäävät niiden tuotannon joustavuutta.
Kymin Voiman turbiinilla täyshuolto kesän aikana11.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Kymin Voiman lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksen höyryturbiini ja generaattori täyshuolletaan kesän 2026 aikana. Täyshuolto on valmistajan edellyttämä määräaikaishuolto, joka tehtiin edellisen kerran vuonna 2018. Työt aloitettiin kesäkuun alussa, ja niiden odotetaan valmistuvan elokuussa. Laitos pääsee aloittamaan tuotannon normaalisti syksyllä.
PVO-Vesivoimalle mittava investointiohjelma – vesivoimatuotantoa vahvistetaan seuraavan kolmen vuoden ajan19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
PVO-Vesivoima Oy on hyväksynyt investointiohjelman, joka käsittää peruskunnostustöitä Isohaaran, Kierikin ja Raasakan vesivoimalaitoksilla. Samalla myös voimalaitosten turvallisuutta parannetaan. Investointi on osa yhtiön pitkäjänteistä investointi- ja peruskunnostusohjelmaa vesivoimalaitostensa elinkaaren vahvistamiseksi ja sähköntuotannon varmistamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme