Tähdet, tähdet -kausi alkaa sunnuntaina – Aarne Pelkosen menneisyys nousee esille: "Meillä sai lapsuudenkodissa kuunnella käytännössä vain klassista musiikkia"
1.4.2026 10:35:37 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Uusi Tähdet, tähdet -kausi alkaa sunnuntaina. Avausjaksossa heittäydytään 2000-luvun musiikin maailmaan, ja ainakin Aarne Pelkoselle jakson teemalla on syvä henkilökohtainen merkitys.

Tähdet, tähdet palaa ruutuihin säihkyvämpänä kuin koskaan, ja jälleen on aika etsiä estradien loistavinta ja monipuolisinta viihdyttäjää – sitä kirkkainta tähtien tähteä. Ohjelmassa julkisuudesta tutut viihdyttäjät heittäytyvät eri musiikkigenrejen syövereihin ja haastavat itsensä viikko toisensa jälkeen.
Vuoden 2026 Tähdet, tähdet -kilpailijoina nähdään näyttelijä Mikko Penttilä, laulaja Ami Aspelund, ysärikingi Waldo, laulaja Annika Eklund, vatsastapuhuja Sari Aalto, reggae-muusikko Jukka Poika, laulaja Venla Edelmann, laulaja Noora Louhimo ja oopperalaulaja Aarne Pelkonen.
Ohjelman juontaa Susanna Laine. Vakiotuomareina nähdään Lilli Paasikivi ja Sami Yaffa. Lisäksi jaksoissa nähdään vieraileva tuomari.
Kauden avausjaksossa esiintyjät sukeltavat 2000-luvun musiikin maailmaan. Oopperalaulaja Aarne Pelkoselle jakson teema on erityisen merkittävä, sillä hän esittää jaksossa nuoruudessaan salaa kuuntelemansa suosikkikappaleen, Backstreet Boysin Show Me the Meaning of Being Lonely.
– Se on harvoja kappaleita, joita kuuntelin teinivuosinani. Meillä sai lapsuudenkodissa kuunnella käytännössä vain klassista musiikkia. Kuuntelimme salaa joitain kappaleita ja bändejä, ja tämä oli yksi niistä, lestadiolaisyhteisössä kasvanut Aarne sanoo inserttihaastattelussaan.
Esityksensä jälkeen hän hehkuttaa kappaletta tuomaristolle ja studioyleisölle.
– Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on kaikkien aikojen paras popkappale. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Kappaleen merkitys on minulle aika henkilökohtainen. Varmasti jokainen saa kiinni siitä, jos on kokenut menetyksen tai yksinäisyyttä.
Vaikka Aarne on luonut uran musiikin parissa, on popmusiikin esittäminen hänelle uutta.
– Klassisesta laulutyylistä pitää pystyä luopumaan, kun lauletaan mikrofoniin. Oopperalavalla ei ole mikrofoneja, ja pääkoppamme toimii kaiuttimen, hän sanoo ennen esitystään.
Tähdet, tähdet Ruudussa ja Nelosella sunnuntaisin 5. huhtikuuta alkaen. Jakson voi katsoa Ruudusta aamukuudelta ja Neloselta klo 20. Ruutu+-tilauksella näet uusimman jakson ennen muita.
Ohjelman kuvia voit ladata täältä.
Tähdet, tähdet -jaksojen teemat ja vierailevat tuomarit:
Su 5.4. HitMix (2000-luku), vierailevana tuomarina Maija Vilkkumaa
Su 12.4. Suomipop, vierailevana tuomarina Tinni Wikström
Su 19.4. Euroviisut, vierailevana tuomarina BENJAMIN
Su 26.4. Aito iskelmä, vierailevana tuomarina Hanna Kinnunen
Su 3.5. Hiphop, vierailevana tuomarina Paleface
Su 10.5. Rakkauslaulut (Pelastaa Lasten kanssa tehty hyväntekeväisyysjakso), vierailevana tuomarina presidentti Tarja Halonen
Su 17.5. Elokuva- ja tv-musiikki, vierailevana tuomarina Riku Nieminen
Su 24.5. Rock, vierailevana tuomarina Harri Moisio
Su 31.5. Finaali, vierailevana tuomarina Mikko Töyssy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat

Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, GrooveFM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Hectorin joululahjasta syntyi yksi Freemanin suurimmista hiteistä – tällainen Ajetaan tandemilla olisi ollut englanniksi3.11.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Perjantaina Vain elämää -ohjelmassa vietetään Freemanin päivää.
Kuka perii taivaan valtakunnan? Taivaan kansalaiset alkaa Ruudussa 8. marraskuuta2.11.2026 08:28:50 EET | Kutsu
Maailmanloppua odottavan Taivaan kansan järjestys järkkyy, kun vankilasta palaava tuhlaajapoika tekee väitetyn ihmeen. Elisa Viihteen alkuperäissarja Taivaan kansalaiset vie keskelle suljettua uskonyhteisöä ja kahden veljeksen valtataistelua. Lauri Tilkanen ja Daniel Virtanen nähdään veljeksinä neliosaisessa draamasarjassa, jonka kaikki jaksot julkaistaan Ruutu+-tilaajille sunnuntaina 8. marraskuuta.
”Mulla ei ole enää mitään” – Fanny menetti lähes 100 000 euroa kahdessa kuukaudessa: Sami Kieksin uutuussarja alkaa29.10.2026 10:02:17 EET | Tiedote
Suomalaiset menettivät sijoitushuijauksissa vuonna 2025 yli 18 miljoonaa euroa. Tiistaina 10. marraskuuta Ruudussa alkava Sami Kieksi - Digihuijaukset paljastaa, miten taitavasti rikolliset rakentavat huijauksiaan ja kuinka kuka tahansa voi joutua niiden uhriksi. Avausjaksossa kuullaan Fannyn pysäyttävä tarina rakkaus- ja sijoitushuijauksesta, jossa hän menetti kahdessa kuukaudessa 95 000 euroa.
Levy-yhtiön pyyntö sai Samuli Putron tekemään napakan ilmoituksen: ”Tässä punnitaan, kuka lopulta päättää sisällöstä”27.10.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Perjantaina Vain elämää -ohjelmassa vietetään erikoisvieras Samuli Putron päivää.
Loopin aamut ja iltapäivät uudistuvat: "Tästä alkaa kanavan uusi aikakausi"26.10.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Radiokanava Loop uudistuu, ja saa nyt juonnettua ohjelmaa myös iltapäiviin. Uudistuneita aamuja luotsaa Tytti Junna, ja iltapäivissä seuraa pitää Alina Voronkova.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme