Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä
2.4.2026 06:30:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Tutkijat tekivät satoja uudelleenanalyyseja sadasta aiemmin julkaistusta sosiaali- ja käyttäytymistieteiden tutkimuksesta. Samoihin johtopäätöksiin päästiin vain joka kolmannessa uudelleenanalyysissa.
Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki yli 500 uudelleenanalyysia sadasta aiemmin julkaistusta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistoista. Kaikki analyytikot saivat saman aineiston ja saman keskeisen tutkimuskysymyksen, mutta heille annettiin vapaus toteuttaa analyysi oman asiantuntija-arvionsa perusteella. Tutkimus paljasti, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.
”Tutkijat päätyivät samoihin johtopäätöksiin kuin alkuperäiset kirjoittajat vain joka kolmannen artikkelin kohdalla”, sanoo Aalto-yliopiston data-analyytikko Enrico Glerean.
Tulokset ovat peräisin laajasta kansainvälisestä yhteistyöstä, jota johtivat Balázs Aczél ja Barnabás Szászi unkarilaisista Eötvös Loránd- ja Corvinus-yliopistoista. TutkimusartikkeliInvestigating the analytical robustness of the social and behavioural sciences on juuri julkaistu Nature-lehdessä. Tutkimus oli myös osa 865 tutkijan Systematizing Confidence in Open Research and Evidence (SCORE) -hanketta.
”Tutkimus oli valtava ponnistus: sadat ihmiset analysoivat julkaistuja tutkimuksia uudelleen arvioidakseen, kuinka hyvin niiden tulokset pystytään toistamaan”, Glerean sanoo.
Erot johtopäätöksissä eivät johdu osaamisen puutteesta
Viime vuosikymmenen aikana sosiaali- ja käyttäytymistieteissä on toteutettu merkittäviä uudistuksia, joiden tavoitteena on ollut tehdä tutkimuksesta läpinäkyvämpää, johdonmukaisempaa ja luotettavampaa. Yksi tärkeä kysymys saa kuitenkin yhä enemmän huomiota: missä määrin tutkimustulokset riippuvat siitä, miten aineisto analysoidaan?
”Tutkimus on usein valintoja yhden analyysipolun puolesta, jossa yhtä aineistoa analysoi yleensä yksi tutkija tai tutkimusryhmä. Mutta on myös muita järkeviä tapoja analysoida aineistoa”, sanoo Aalto-yliopiston apulaisprofessori Christoph Huber.
Vaikka vertaisarviointi arvioi menetelmien hyväksyttävyyttä, se paljastaa harvoin, millaisia tuloksia olisi voinut syntyä vaihtoehtoisilla, mutta yhtä perustelluilla tilastollisilla ratkaisuilla.
”Joskus tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, miten tietyn tyyppisiä aineistoja pitäisi alun perinkään analysoida. Joskus taas kyseiset ilmiöt eivät tarjoa vain yhtä ainoaa tulkintaa”, Glerean sanoo.
Empiirinen tutkimus sisältää lukuisia päätöksiä: miten aineisto puhdistetaan, miten muuttujat määritellään, mitä tilastollisia malleja tai ohjelmistoja käytetään ja miten tuloksia tulkitaan. Nämä valinnat voivat perustavalla tavalla vaikuttaa lopullisiin johtopäätöksiin.
”Ehkä monet tutkimustulokset perustuvat valintoihin, jotka eivät itse asiassa kestä tarkempaa tarkastelua. On syytä katsoa tarkemmin ja pohtia uudelleen, miten tiedettä tehdään. Toivottavasti tämä johtaa siihen, että tulokset ovat tulevaisuudessa entistä uskottavampia”, Huber sanoo.
Erot johtopäätöksissä eivät johdu osaamisen puutteesta. Kokeneet tutkijat, joilla on vahva tilastollinen tausta, päätyivät yhtä lailla toisistaan poikkeaviin tuloksiin kuin muutkin. Samalla havaintoaineistoihin perustuvat tutkimukset osoittautuivat vähemmän vankoiksi kuin kokeelliset tutkimukset.
”Itse analysoin uudelleen kokeellista tutkimusta, ja päädyin täsmälleen samoihin tuloksiin. Tämä voi johtua siitä, että kokeellinen data jättää vähemmän tilaa analyysiin perustuville avoimille johtopäätöksille”, Huber kertoo.
Ihmisiä tarvitaan jatkossakin enemmän kuin koneita
Yksi tapa lisätä tutkimustulosten luotettavuutta on monen tutkijan tekemä analyysi, jossa samaa aineistoa analysoidaan eri tiimeissä erilaisilla menetelmällisillä valinnoilla sen sijaan, että luotettaisiin yhteen tiimiin ja yhteen analyysivalintojen joukkoon.
”Tällaisen analyysin avulla voidaan nähdä, mitkä tulokset ovat menetelmistä riippumatta kestäviä. Tämä tarkoittaa myös, että tieteen sosiaalinen ulottuvuus korostuu entisestään: tutkijat keskustelevat erilaisista lähestymistavoista ja haastavat toisiaan”, Glerean sanoo.
Glerean huomauttaa myös, että suosituilla generatiivisen tekoälyn työkaluilla on yhä suurempi vaikutus kaikkeen, ja se on usein koulutettu valtavalla määrällä vanhaa materiaalia. Tämä tarkoittaa, että se perustuu myös tuloksiin, joiden on sittemmin osoitettu olevan ei-toistettavia, harhaanjohtavia tai yksinkertaisesti vääriä.
”Tiede kehittyy nopeammin ja korjaa itseään paremmin kuin suuret kielimallit, jotka on koulutettu lähes kaikella kirjoitetulla materiaalilla. Tarvitsemme edelleen ihmisiä enemmän kuin koneita, kun haluamme tietää, mikä on paras selitys jollekin ilmiölle,” Glerean sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Christoph Huber
Apulaisprofessori, Aalto-yliopisto
christoph.huber@aalto.fi
p. +358 50 3555 174
Enrico Glerean
Tutkija, Aalto-yliopisto
enrico.glerean@aalto.fi
p. +358 50 594 3377
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Kutsu: Miten Juhani Pallasmaa on vaikuttanut kansainväliseen arkkitehtuuriin? Huippuarkkitehdit kokoontuvat Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaariin 25.9.4.9.2026 11:45:00 EEST | Kutsu
Miten Juhani Pallasmaan ajattelu arkkitehtuurista, aistimisesta ja ihmisen kokemuksesta elää tämän päivän arkkitehtuurissa? Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaari tuo Aalto-yliopistoon joukon kansainvälisesti tunnettuja arkkitehteja ja Pallasmaan ajattelun jatkajia.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa. materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä1.9.2026 15:10:59 EEST | Tiedote
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.
Metallien kiertotalouden pioneeri Mari Lundström sai kansainvälisesti arvostetun Faradayn mitalin26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Professori Mari Lundström on ensimmäinen sähkökemian Faradayn mitalilla palkittu suomalaistutkija. Aiempien mitalistien joukosta löytyy muun muassa Millennium-teknologiapalkinnon saaja sekä Nobel-voittajan ohjaaja.
Aalto-yliopisto tarjoaa valmiita oppituntimateriaaleja kyberturvallisuuden opettamiseen peruskoululaisille19.8.2026 13:25:00 EEST | Tiedote
Materiaalin avulla voidaan opettaa 3.–6.-luokkalaisille esimerkiksi turvallista netinkäyttöä, huijausten tunnistamista, henkilökohtaisten tietojen suojaamista sekä kriittistä ajattelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme