Pekonen ja Koskela: Hallituksen aika korjata epäonnistuneen talouspolitiikkansa linjaa
8.4.2026 11:02:59 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliitto, SDP ja vihreät jättivät tänään eduskunnassa välikysymyksen syvenevästä köyhyyskriisistä ja elinkustannusten kasvusta. Kyseessä on ensimmäinen vasemmistoliiton alulle panema välikysymys tällä hallituskaudella.
– Oikeistohallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan jäljet ovat rumat. Suomessa työttömyys on EU-maiden korkeimmalla tasolla, asunnottomuus on kääntynyt kasvuun ja ulosottovelallisia suomalaisia on ennätysmäärä, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoi välikysymyksen tiedotustilaisuudessa eduskunnassa tänään.
Tuoreen arvion mukaan köyhyys tulee kasvamaan tulevina vuosina vielä kymmenillä tuhansilla ihmisillä, mikäli korjaavia toimenpiteitä ei tehdä.
– Samalla kun työntekijöiden asemaa heikennetään ja sosiaaliturvaa leikataan, rikkaille ja suuryrityksille kaavaillaan yhä uusia miljardiluokan veronalennuksia. Tämä ei ole millään tavalla oikeudenmukaista, ja siksi esitämme hallitukselle epäluottamusta, Pekonen sanoi.
Trumpin sotapolitiikan seurauksena elinkustannukset uhkaavat nousta nyt merkittävästi. Hallitus on valinnut uuden uhan edessä toimettomuuden.
– Tässä tilanteessa hallituksen on oltava valmis tukemaan erityisesti pienituloisia suomalaisia, ja tarkistamaan epäonnistuneen talouspolitiikkansa linjaa. Oikeistohallituksen politiikka, jolla 31 000 lasta tiputetaan köyhyyteen, ei ole ainoa vaihtoehto, vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoi eduskunnassa tänään.
Koskelan mukaan Orpon ja Purran talouspolitiikan todellinen tarkoitus ei ole ollut missään vaiheessa velkaantumisen vähentäminen vaan ainoastaan tulonjaon muokkaaminen rikkaimpien eduksi.
– Suuryrityksille painottuva lähes miljardin euron yhteisöveronalennus on tästä räikein esimerkki, Koskela sanoi.
Hallituksen tulee vastata välikysymykseen to 23.4. mennessä.
Liitteenä vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden yhteisen välikysymyksen teksti.
Yhteyshenkilöt
Aino-Kaisa Pekonenkansanedustaja, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 0119aino-kaisa.pekonen@eduskunta.fiMinja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Timo Furuholm: Asevientiä koskeva valvonta on ulotettava myös aseiden tuontiin8.4.2026 14:13:40 EEST | Tiedote
Puolustusvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä kansalaisaloitteesta koskien puolustushankintojen sääntelyä. Puolustusvaliokunta ei ollut aloitteen kannalla. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Furuholm tukee kansalaisaloitetta ja jätti mietintöön vastalauseen. Vasemmistoliiton mielestä ulkopoliittisen- ja ihmisoikeusarvioinnin sekä humanitaarisen oikeuden tavoitteiden huomioimisen tulisi olla osa kaikkea asekauppaa, ei vain asevientiä.
Pia Lohikoski: Kansallisarkiston supistukset uhkaavat historiantutkimuksen edellytyksiä koko maassa2.4.2026 13:00:54 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaatii kirjallisessa kysymyksessään tiede- ja kulttuuriministeriltä toimia suomalaisen historiantutkimuksen laadun turvaamiseksi.
Vasemmistoliitolta välikysymys köyhyydestä ja elinkustannusten kasvusta Orpon ja Purran hallitukselle31.3.2026 10:00:39 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä aikoo jättää Orpon ja Purran hallitukselle välikysymyksen syvenevästä köyhyyskriisistä ja elinkustannusten kasvusta.
Mai Kivelä: Maa- ja metsätalousministeriö on kertaheitolla romuttamassa pohjoisten havumetsien suojelun27.3.2026 13:24:52 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä jätti ympäristöministerille kirjallisen kysymyksen koskien maa- ja metsätalousministeriön esitystä boreaalisten luonnonmetsien määritelmän muuttamiseksi. Määritelmämuutoksen myötä suojeltavien boreaalisten luonnonmetsien määrä putoaisi jopa 65 prosentilla.
Veronika Honkasalo: On skandaali, jos Yhdysvallat käyttää Ukrainalle tarkoitettuja puolustustarvikkeita omaan sotaansa Lähi-idässä27.3.2026 11:50:17 EET | Tiedote
Washington Post uutisoi 26.3.2026, että Yhdysvallat harkitsee PURL‑aloitteen kautta Ukrainalle tilattujen ilmatorjuntasohjusjärjestelmien ohjaamista Lähi-idän käyttöön Yhdysvaltojen hyökkäyssodassa Irania vastaan. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo vaatii Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista johtoa selvittämään asian viipymättä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme