Finnveran Mauri Kotamäki: Lähiviikot näyttävät, veikö tulitauko todella pelot koronnostoista – ”Olisi Suomen taloudelle ja kuluttajille enemmän kuin toivottu muutos”
8.4.2026 14:37:15 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote
Iranin sotaan neuvoteltu kahden viikon tulitauko on valtava helpotus markkinoille. Tästä kertoo öljyn hinnan pudotus jopa 15 prosentilla ja osakekurssien jyrkkä nousu. Hormuzinsalmi on auki öljykuljetuksille, mutta lähiviikot näyttävät, onko kriisi ohi ja voiko pelot koronnostoista unohtaa, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. Suomen talouden ja kuluttajien näkökulmasta inflaatioshokin pienentyminen ja markkinakorkojen lasku olisivat enemmän kuin toivottu uutinen. Pitkällä tähtäimellä kriisi tulee Kotamäen mukaan vahvistamaan vihreää siirtymää.

Helmikuun lopussa alkanut Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäys Iraniin muuttui vallanvaihto-operaatiosta nopeasti maailmantalouden kriisiksi, kun öljy- ja kaasukuljetukset pysähtyivät. Jos akuutin kriisin kestoksi jää vajaa kuusi viikkoa, pääekonomisti Mauri Kotamäen mukaan maailmantalouden vauriot pysyvät kurissa.
− Mitä kauemmin tilanne jatkuu, sitä isompia negatiivisia vaikutuksia nähdään. Nyt voidaan toivoa, että kriisi laukesi, kun Hormuzinsalmi aukesi. Edelleenkin epävarmuus esimerkiksi korkojen liikkeistä jatkunee jonkin aikaa. En kuitenkaan sanoisi, että negatiivisten vaikutusten aalto on lähtenyt leviämään omalla painollaan, Kotamäki arvioi.
Olennaista on, löytyykö markkinoilta luottamusta siihen, että Yhdysvallat ja Iran todella haluavat aitoa ratkaisua konfliktiin. Donald Trumpin viime päivien viestit ovat henkineet epävakautta, ja Iranin Yhdysvalloille asettamat ehdot vaikuttavat mahdottomilta. Mauri Kotamäen mukaan edessä olevat kaksi piinaviikkoa näyttävät, kuka tilanteessa nousee voittajaksi.
− Häviäjiä tilanteesta on helpompi löytää. Korkeammat hinnat ja nousseet korot tarkoittavat kuluttajille vähemmän rahaa kulutettavaksi ilman mitään hyötyjä. Kustannukset nousevat yrityksille samalla, kuin kysyntä vähenee. Epävarmuus jarruttaa kasvu- ja investointihaluja. Öljyn tai kaasun hintojen noususta ei ole juurikaan välitöntä hyötyä yhteiskunnalle, joten kun hinnat nyt tulitauon myötä laskevat, se on huojentava uutinen taloudelle.
Onko ennakoidut koronnostot peruttu?
Ovatko Euroopan keskuspankin, EKP:n, ennakoidut koronnostot nyt peruttu, siihenkin vaikuttaa Kotamäen mukaan konfliktin kesto. EKP:n huonon skenaarion mukaan inflaatio kipuaisi tänä vuonna 3,5 prosenttiin ja erittäin huonon skenaarion mukaan 4,4 prosenttiin. Euroalueen BKT-kasvun odotetaan jäävän 0,9 prosenttiin vuonna 2026.
− Pahimpia skenaarioiden toteutumista ei toivo kukaan, ja ainakin markkinoiden nopeissa reaktioissa todennäköisyydet koronnostoille laskivat jo tänään. Euriborkorot ennakoivat aiemmin 2−3 koronnostoa vuoden kuluessa. Vaikka toivo on herännyt, vähän aikaa taitaa kuitenkin mennä, ennen kuin koronnostojen osalta voidaan huokaista helpotuksesta. Suomen talouskasvulle koronnosto ei tietäisi hyvää, mutta koska korkotaso määräytyy pitkälti euroalueen inflaation perusteella, niin jossain vaiheessa nosto mahdollisesti nähdään.
− Erona koronan jälkeiseen aikaan on voimakkaan kysyntäelvytyksen puuttuminen, mikä on inflaation kannalta hyvä juttu.
Pitkän aikavälin voittaja on vihreä siirtymä
Mauri Kotamäki tunnistaa pitkällä aikavälillä selkeän voittajan tilanteessa: vihreän siirtymän.
− Iranin sota on osoittanut heikkoudet riippuvuudessa fossiilisista polttoaineista, kun 20 prosenttia maailman öljystä kulkee salmesta, joka on kriisitilanteessa helppo sulkea. Energia ja öljy on aina ollut vallan ja konfliktien juurisyy, mutta tänä päivänä meillä on relevantteja puhtaan energian vaihtoehtoja. Tämä on yksi tapa edistää kestävää siirtymää, mutta hyviä perusteita olisi ilman sotaakin, kuten energialähteiden strateginen hajautus, huoltovarmuus, ilmasto ja ympäristö, Kotamäki sanoo.
Vihreät investoinnit Euroopassa ovat olleet kasvussa jo useita vuosia, ja Ukrainan sota on vauhdittanut energiasiirtymää lähimarkkinoilla. Polttoaineen hinnannousu on pahinta myrkkyä myös yhdysvaltalaisille kuluttajille ja äänestäjille, mikä voi näkyä liikenteen sähköistymisen suosiona myös Yhdysvalloissa.
− Iranin sodan vaikutukset alkoivat näkyä huolestuttavalla tavalla Trumpin suosiossa, ja öljyn hinnan lasku pelastaa istuvan presidentin kannatuksen massiiviselta romahdukselta - vaikka koko konflikti olikin hänen aiheuttamansa. Sen sijaan, että talouden kvartaalit lyhenevät muutamiin viikkoihin, markkinoiden, yritysten ja kuluttajien on katsottava pidemmälle tulevaisuuteen. Pidemmällä aikavälillä valttikortteja ovat vihreä siirtymä, energiatehokkuus ja -turvallisuus.
Lisätiedot:
Mauri Kotamäki, pääekonomisti, Finnvera, puh. 029 460 2878
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Iranin sota uhkaa aiheuttaa kannattavuusshokin suomalaisyrityksille – Odotettu rauha pelastaisi ilkeältä kolmoisvaikutukselta, joka syö talouskasvua tänä ja ensi vuonna8.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Iranin sodasta johtuva keskeinen riski Suomen talouteen on yritysten kannattavuuden heikkeneminen, jos konflikti jatkuu ja pitkittyy. Nousseet energiakustannukset syövät yritysten katteita, mistä seuraa kannattavuusshokki aivan kuten Ukrainan sodan alkuvaiheessa, arvioi Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Jokainen viikko ja kuukausi pahentaa konfliktin vaikutuksia, ja jos öljyn hinta pysyy korkealla puoli vuotta, Kotamäen mukaan Suomen bruttokansantuotteen kasvusta leikkaantuu tänä vuonna 0,8 prosenttiyksikköä ja ensi vuonnakin joitain kymmenyksiä. Hyvässäkin skenaariossa konflikti syö talouskasvua, mutta vähemmän.
Icon 6 ja Icon 7 ‑risteilyalustilaukset varmistavat Suomen meriteollisuuden jatkuvuutta – Juuso Heinilä: ”Kestävä rahoitusmalli on vakiintunut, ja asiat etenevät myönteisesti”28.4.2026 09:45:45 EEST | Tiedote
Royal Caribbean Group (RCG) on julkistanut suunnitelmansa Icon 6 ja Icon 7 ‑alusten tilaamisesta Meyer Turun telakalta. Alusten on määrä valmistua vuosina 2029 ja 2030. Suunnitellut alushankkeet ovat myönteinen viesti Suomelle ja koko suomalaisen meriteollisuuden jatkuvuudelle. Ne heijastavat koko toimialan vahvistunutta näkymää, joka ulottuu varustamoista telakoihin ja laajaan meriteollisuuden ekosysteemiin. Alushankkeiden toteutuminen edellyttää aina rahoitusjärjestelyjä, joihin on rakennettu vakiintunut, kestävä rahoitusmalli viimeisimpien Icon-luokan alusten kohdalla, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote
//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote
Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme