Tampereen Lielahden Lidl laajenee ja kokee muodonmuutoksen
9.4.2026 08:13:00 EEST | Lidl Suomi | Tiedote
Lielahden myymälässä tehdään mittava ja poikkeuksellinen remontti, kun myymälää laajennetaan ja uudistetaan. Laajennus voidaan toteuttaa niin, että myymälä on auki koko remontin ajan. Uudistus on valmis syksyllä 2026.

Lielahden Lidl Tampereella uudistetaan perusteellisesti. Kokonaisuudessaan rakennusta laajennetaan noin 600 neliön verran. Remontin valmistuttua myymälään saadaan lisää käytävä- ja hyllytilaa, mikä lisää asiointimukavuutta. Samalla uudistetaan valaistusta sekä päivitetään myymälän ilme ja järjestys vastaamaan uusinta Lidlin myymäläkonseptia, jossa tuotteiden sijoittelu ja esillepano sujuvoittaa kauppareissua entisestään.
Työt on aloitettu tiistaina 7.4. Laajennustyöt toteutetaan niin, että myymälää ei tarvitse sulkea lainkaan. Remontin ensimmäisessä vaiheessa tehdään varsinaista laajennusta valmistelevia töitä. Nykyistä myymälätilaa supistetaan, myymälätilan ja remontoitavan alueen väliin rakennetaan suojaseinä ja sisäänkäyntiä varten rakennetaan väliaikainen tuulikaappi, jonka kautta myymälään kuljetaan remontin aikana.
– Urakka on ensimmäinen laatuaan, sillä emme ole aiemmin tällä tavalla laajentaneet omaa kiinteistöämme. Laajennuksen myötä saamme noin 440 neliötä lisää tilaa myymäläsaliin ja uusimme samalla koko talotekniikan. Näin saamme perinteisen myymälän päivitettyä 2020-luvulle, kertoo rakentamisesta vastaava projektipäällikkö Mikko Isokääntä.
Vaikka myymälätila ja piha-alue on remontin ajan hieman rajatumpi, kauppareissulla löytyy tuttu valikoima tuotteita ja autoille reilusti parkkipaikkoja. Myös pullonpalautus onnistuu väliaikaisella sisäänkäynnillä. Uusittu myymälä valmistuu syksyllä 2026.
– Mahtavaa saada myymälä päivitettyä uuteen uskoon ja lisää tilaa käydä kauppaa. Paikkana Lielahti on meille todella sopiva ja myymälässä on vankka asiakaskunta, ja olen tyytyväinen, että voimme pitää ovet auki koko remontin ajan. Valikoima ja tila on tällä aikaa hieman tavallista tiiviimpi, mutta myös remontin ajan meiltä saa kaiken tarvittavan. Syksyllä remontin valmistuttua sekä tuotteille että meillä asioinnille on mukavasti enemmän tilaa, iloitsee myyntipäällikkö Samu Rouvali.
Lielahdessa Lidl on palvellut jo vuodesta 2003. Lielahden myymälä sijaitsee osoitteessa Harjuntausta 11, 33400 Tampere.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäLidlin viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9-16.
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Tehokasta teknologiaa kotiin ja keittiöön: Lidlin Silvercrest ja Andre Agassi yhdistävät huipputekniikan ja inhimillisyyden2.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Lidlin oma keittiö- ja kodinkonemerkki Silvercrest uudistuu. Osana uudistusta Silvercrest julkistaa kumppanuuden tenniksen entisen maailmanlistan ykkösen, kahdeksankertaisen Grand Slam -voittajan ja intohimoisen harrastajakokin Andre Agassin kanssa. Agassi toimii myös brändin ensimmäisen mainoskampanjan kasvoina. ”Make your life easy” -moton mukaisesti Silvercrest tarjoaa monipuolisen tuotevalikoiman helpottamaan jokapäiväistä elämää.
Kana haastaa lampaan pääsiäisen juhlapöydässä – jälkiruokien ikisuosikkina pysyy mämmi30.3.2026 11:28:09 EEST | Tiedote
Pääsiäinen on ruokajuhla, jonka tarjoiluissa perinteiset juhlapyhien proteiinit kala ja lammas pitävät edelleen pintansa.* Näiden rinnalle on noussut myös kana, joka kuuluu kolmasosalle suomalaisista pääsiäisen tarjoiluihin. Myös kasvisruoka kiinnostaa: 14 prosenttia aikoo lisätä kasvisruokaa tämän vuoden pääsiäispöytään. Jälkiruoissa suomalaisille tärkein on oma perinneherkkumme mämmi. Pääsiäisostokset saa tehtyä Lidlistä myös pyhinä, sillä kaikki myymälät ovat auki jokaisena pääsiäispäivänä.
Lidlissä myytiin enemmän palkokasveja ja vähemmän leikkeleitä – terveellisemmän ruuan valitsemisesta tehdään helpompaa monella tavalla27.3.2026 12:31:43 EET | Tiedote
Kiinnostus kasvipohjaista ruokaa kohtaan on viime vuodet ollut kasvussa. Ravitsemussuositukset ja luonnonvarojen rajallisuus saavat yhä useamman pohtimaan omaa ruokavaliotaan. Lidlissä myytiin vuonna 2025 esimerkiksi enemmän palkokasveja (+19 %) ja vähemmän leikkeleitä (–8 %). Lidl on tehnyt paljon töitä helpottaakseen kasvipainotteiseen ruokavalioon siirtymistä. Yksi esimerkki on hinnoittelu: oman merkin kasviproteiinit on hinnoiteltu korkeintaan samaan hintaan kuin vastaava eläinperäinen versio.
Suomalainen valmisruoka nappasi voiton kansainvälisessä kilpailussa – päihitti italialaisen keiton ja tanskalaisen pastan27.3.2026 08:43:13 EET | Tiedote
Lidlin kotimainen valmisruoka on voittanut kansainvälisen kilpailun, jossa etsitään parhaita omien merkkien tuotteita eri kategoriassa. Voitto on merkittävä tunnustus suomalaiselle kaupan oman merkin tuotteelle: tuotekehitys ja valmistus tapahtuu Suomessa ja raaka-aineena on kotimaista kanaa.
Takaisinveto: Ritter Sport Nugat-suklaassa virheelliset pakkausmerkinnät – tuote sisältää hasselpähkinää ja maitoa26.3.2026 15:43:38 EET | Tiedote
Lidl vetää takaisin Ritter Sport -merkin Nugat-suklaata virheellisten pakkausmerkintöjen vuoksi. Nugat-suklaan pakkaukseen on tarroitettu virheellisesti tumman suklaan ainesosaluettelo. Suomen- ja ruotsinkielisestä ainesosaluettelosta puuttuu tieto, että suklaa sisältää maitoa ja hasselpähkinää. Näin ollen tuote voi olla vaaraksi maito- ja pähkinäallegikoille. Muille tuote on turvallinen käyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme