Oma Häme

Kanta-Hämeen hyvinvointialue ohjaa käytöstä poistuvia sairaalakalusteita omaan käyttöön ja lahjoituksiin

9.4.2026 08:43:19 EEST | Oma Häme | Tiedote

Jaa

Hyväkuntoiset sairaalakalusteet ja -laitteet saavat Kanta-Hämeessä uuden elämän. Poistuva irtaimisto ohjataan suunnitelmallisesti uudelleenkäyttöön omiin yksiköihin, lahjoituksiin ja myöhemmin myös myyntiin – sinne, missä niille on vielä todellista tarvetta.

Vanhoja sairaalakalusteita pakattuna kuljetusta varten puutelineisiin
Tavoitteena on, että hyväkuntoiset kalusteet ja laitteet saavat uuden elämän. Oma Häme

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella sairaaloista poistuvia kalusteita ja laitteita otetaan uudelleen käyttöön omissa yksiköissä sekä lahjoitetaan eteenpäin. Tavoitteena on, että hyväkuntoiset kalusteet ja laitteet saavat uuden elämän joko omassa toiminnassa tai lahjoituksina eteenpäin.

Vanajaveden sairaalasta poistettua irtaimistoa on siirretty hyvinvointialueen omiin yksiköihin, erityisesti ikäihmisten palveluihin, joissa niille on edelleen käyttöä. Lisäksi kalusteita on lahjoitettu oppilaitoksille sekä Hämeen Mokia ry, joka toimittaa esimerkiksi sairaalasänkyjä Ukrainaan.

– Meille on tärkeää, että hyväkuntoiset kalusteet ja laitteet eivät jää käyttämättä. Kun ne löytävät uuden paikan joko omissa yksiköissämme tai lahjoitusten kautta, niistä on edelleen aitoa hyötyä arjessa, sanoo suunnitteluasiantuntija Petra Rajamäki.

Myös Kanta-Hämeen keskussairaalassa vastaava työ on käynnistymässä. Ensin kartoitetaan, mitä kalusteita ja laitteita voidaan hyödyntää hyvinvointialueen omissa palveluissa. Tämän jälkeen käyttöön sopimattomat mutta toimivat laitteet ohjataan lahjoituksiin yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Osa laitteista voidaan toimittaa myös viranomaisten kautta kansainväliseen avustustoimintaan. Näin varmistetaan, että käyttökelpoiset kalusteet ja laitteet saavat jatkaa elinkaartaan siellä, missä niille on eniten tarvetta.

– Tässä työssä yhdistyy monta tärkeää asiaa: arjen vastuulliset valinnat ja halu auttaa. On merkityksellistä, että käytöstä poistuvatkin välineet voivat vielä tukea hoitoa ja ihmisten hyvinvointia muualla, sanoo tilapalvelupäällikkö Eeva Rikkilä-Kettunen.

Lisäksi hyvinvointialue yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kanssa tulee myymään muun muassa toimistokalusteita ja kiinteitä kalusteita  Kiertonetti - palvelun kautta kesän 2026 aikana. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vanhoja sairaalakalusteita pakattuna kuljetusta varten puutelineisiin
Tavoitteena on, että hyväkuntoiset kalusteet ja laitteet saavat uuden elämän.
Oma Häme
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluevaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomusta ja hyväksyi vuoden 2025 tilinpäätöksen9.6.2026 18:49:57 EEST | Uutinen

Aluevaltuusto oli koolla Hämeenlinnassa 9. kesäkuuta ennen kesätaukoaan. Aluevaltuusto merkitsi kokouksessaan tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025. Sen mukaan vuosi 2025 oli Oma Hämeelle myönteisen kehityksen vuosi. Hyvinvointialue teki ensimmäistä kertaa ylijäämäisen tuloksen, kun tilikauden tulos oli 23,9 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Talouden paraneminen kertoo onnistuneista sopeutustoimista, toiminnan tehostamisesta sekä henkilöstön ja johdon sitoutumisesta muutoksiin. Vaikka talouden suunta on oikea, hyvinvointialueella on edelleen noin 85 miljoonan euron kumulatiivinen alijäämä, jonka kattaminen edellyttää merkittäviä lisätoimia tulevina vuosina. Tarkastuslautakunnan mukaan hyvinvointialue on onnistunut turvaamaan lakisääteiset palvelut talouden sopeutuksesta huolimatta. Hoitoon pääsy, palvelujen saatavuus ja asiakaskokemus ovat säilyneet pääosin hyvällä tasolla. Lautakunta nostaa kehityskohteiksi kuitenkin palvelujen vaikuttavuuden mittaamisen ja asia

Aluehallitus käsitteli talousasioita ja palvelusetelisääntökirjoja9.6.2026 09:43:45 EEST | Uutinen

Maanantaina 8. kesäkuuta koolla ollut aluehallitus käsitteli useita talouteen sekä palvelujen järjestämiseen liittyviä asioita. Aluehallitus merkitsi tiedoksi hyvinvointialueen talouden toteuman tammi–huhtikuulta 2026. Neljän ensimmäisen toimintakuukauden jälkeen tulos oli 14,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Toimintakulut ovat samaan aikaan kuitenkin kasvaneet verrattuna viime vuoteen muun muassa henkilöstömenojen, ostopalvelujen sekä lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden kustannusten nousun vuoksi. Aluehallitus hyväksyi vuoden 2027 talousarvioraamin, suunnittelukehyksen ja talousarvion laadintaohjeet. Hyvinvointialueen on edelleen tasapainotettava talouttaan kattaakseen aiempina vuosina syntyneet alijäämät. Taloussuunnitelmaan sisältyy vuosille 2027–2029 yhteensä reilun 68 miljoonan euron tasapainottamistoimet, joista lähes 15 miljoonaa euroa kohdistuu vuoteen 2027. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Ahveniston sairaalahankkeen ensimmäisen vuosineljänneksen raportin. Raportissa käsitelti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye