Vapriikki heittäytyy jalkapallohuumaan
9.4.2026 11:02:50 EEST | Vapriikki | Tiedote
Kesällä 2026 katseet kääntyvät Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Meksikoon, kun miesten jalkapallon MM-kisat pelataan Pohjois-Amerikassa. Samalla Tampereella museokeskus Vapriikki tempautuu mukaan jalkapallohuuman ytimeen: uusi näyttely vie kävijät MM-kisojen legendaarisimpiin hetkiin ja tarinoihin.

Vapriikin näyttelyssä palataan sekä miesten että naisten MM-kisojen historiaan. Esillä ovat kisojen suurimmat tähdet, unohtumattomat ottelut, kohuhetket ja yllättävät sankarit – niin pelikentiltä kuin kulissienkin takaa. Tunnelmaan johdattavat kuvat, videot, pokaalit, pelipaidat ja muu runsas esineistö.
-Jokaisella jalkapalloa seuranneella on omat suosikkijoukkueensa ja -pelaajansa. Näyttelyssä kerrotaan monta ihmeellistä tarinaa pelikentiltä ja kisojen kulisseista. Esiin nostetaan unohtumattomia legendoja ja myös joitakin kisojen jälkeen unhoon painuneita nimiä. Iso osa MM-kisojen suurta viehätystä ovatkin niiden aikana esiin nousevien sankarien ja konnien tarinat, kertoo näyttelyn tutkija Henrik Mattjus.
Näyttelyssä selviää myös, miten MM-turnaus syntyi ja mitä ilmiöitä, ja maailman tapahtumia eri vuosien kisat ovat heijastelleet. Kävijä voi turnaushistorian kautta perehtyä laajemmin jalkapallon kehitykseen urheilulajina sekä kisoihin globaalina tapahtumana. Ja vaikka Suomi ei ole aikuisten jalkapallon MM-kisoihin vieläkään päässyt, nähtävillä on myös katsaus suomalaisen maajoukkuejalkapalloilun historiaan.
-Tähtiloiston ja huikeiden suoritusten lisäksi näyttelysisältö avaa sitä, miten jalkapallosta tuli kansainvälisen lajiliiton määrätietoisen työn tuloksena maailman seuratuin yksittäisen lajin urheilukilpailu, sanoo Mattjus.
Näyttely toteutetaan kansainvälisenä yhteistyönä. Pääosa esineistöstä tulee lainaan FIFA-museosta Zürichistä ja Rooman kansainvälisestä jalkapallomuseosta. Esillä on monipuolinen kokoelma turnaushistoriaan liittyviä esineitä. Nähtäville tulevat muun muassa Diego Maradonan ja Gordon Banksin pelipaidat, Ronaldolle 2002 myönnetty Kultainen pallo ja Tinja-Riikka Korpelan vuoden 2025 peliasu. Suomalaiseen jalkapalloon liittyviä esineitä ovat lainanneet Urheilumuseo Tahto ja Postimuseo.
-Esillä oleva esineistö on hieno kurkistus siihen, miten urheiluvälineet ovat sadan vuoden aikana muuttuneet. Näyttelyvieras saa hyvän käsityksen siitä, millainen rooli pelivälineillä on lajin kehityksessä, Mattjus toteaa.
Jalkapallon MM-kisat kautta aikojen 16.4.2026 - 1.11.2026
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkija, Henrik Mattjus, puh. 040 620 1644, henrik.m.mattjus@tampere.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vapriikki
Amurin museokorttelissa lasten tapahtumapäivä16.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Keskiviikkona 22.7. Amurin museokortteli tarjoaa ohjelmaa erityisesti lapsiperheille kello 10.30–15. Hauskat toimintapisteet kertovat meneen ajan elämästä Tampereella. Lapset pääsevät muun muassa testaamaan pyykinpesutaitoja pyykkilaudoilla, kokeilemaan kudontaa kangaspuilla sekä leikkimään vanhoja pihaleikkejä. Päivän ajan museoon sisäänpääsy on kaikilta lastenlipun hinnalla.
Vapriikissa esillä ylöjärveläisten valokuvia arjesta16.6.2026 08:09:15 EEST | Tiedote
Vapriikin toisessa kerroksessa kokouskäytävällä, avautuu tiistaina 16.6. pienoisnäyttely Pirkanmaan kuvakööri – minun Ylöjärveni. Näyttelyn kuvat esittelevät Ylöjärven arkea, maisemia, tunnelmia, toimintaa, muutosta ja ihmisiä vapaaehtoisten kuvaajien silmin.
Aikamatka Tampereelle 1900-luvun alkuun – Vapriikki avaa uuden valokuvanäyttelyn26.5.2026 10:16:13 EEST | Tiedote
Vapriikki avaa 4.6. uuden näyttelyn, joka johdattaa kävijän aikamatkalle Tampereen menneisyyteen historiallisin valokuvin. Vapriikin kuva-arkiston kuvien kautta kävijä pääsee kokemaan, millaiselta Tampere näytti 1900-luvun alussa, viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ennen Suomen itsenäistymistä - teollisuuskaupunki rakennuksineen, katuineen, toreineen, tehtaineen ja ihmisineen.
Tue uudistuvaa Suomen pelimuseota – tukipaketit nyt myynnissä20.5.2026 13:51:30 EEST | Tiedote
Museokeskus Vapriikin verkkokaupassa on myynnissä tukipaketteja Suomen pelimuseon uutta näyttelyä varten. Nyt voi varmistaa etukäteen pääsyn uudistettuun museoon ja ikuistaa nimensä museon verkkosivuille! Tukipakettien avulla yleisö voi osallistua pelimuseon syksyn uudistukseen ja olla mukana rakentamassa entistä elämyksellisempää kokonaisuutta.
Amurin museokortteli avautuu kesäksi7.5.2026 12:00:35 EEST | Tiedote
Kesämuseo Amurin kaupunginosassa Tampereella avautuu jälleen 12.5. kello 10. Nostalgisessa puutalokorttelissa pääsee tutustumaan tamperelaisiin koteihin ja niiden kuvitteellisten asukkaiden elämäntarinoihin 1880-luvulta 1970-luvulle. Museo on avoinna 6.9. saakka tiistaista sunnuntaihin klo 10–18. Tänä kesänä asiakkaita ilahduttaa museosauna, joka lämpiää kymmenenä iltana. Viime kesän suosittu kesäteatteri tekee myös paluun museokorttelin pihalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

