Rappta Therapeuticsille BioFinland-palkinto merkittävästä lääkekehitystyöstä
15.4.2026 11:10:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Suomen Bioteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2026 BioFinland-palkinnon Rappta Therapeutics Oy:lle tunnustuksena yhtiön kehittämälle täysin uudenlaiselle syöpälääkkeelle. Teknologialla on potentiaalia synnyttää kokonaan uusi syöpälääkkeiden kategoria useiden eri syöpätyyppien hoitoon.

Rappta Therapeutics on alkujaan suomalainen bioteknologiayritys, joka kehittää uusia syöpälääkehoitoja hyödyntäen omaa innovatiivista lääkeaineteknologiaansa. Yhtiö on noussut kansainväliseen huomioon erityisesti solmittuaan globaalin lisenssisopimuksen yhdysvaltalaisen SpringWorks Therapeuticsin kanssa syöpälääkeaihio RPT04402:n kehityksestä ja kaupallistamisesta. Sopimusta pidetään poikkeuksellisen merkittävänä, sillä kyseessä on harvinaisen suuri varhaisen vaiheen lisensointisopimus suomalaiselle bioteknologiayhtiölle.
Palkinnon perusteissa korostetaan erityisesti yhtiön määrätietoista työtä lääkeaihionsa kehittämisessä sekä kykyä rakentaa kansainvälistä kiinnostusta suomalaiseen bioteknologiaosaamiseen perustuvan innovaation ympärille.
Suomen Bioteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajan mukaan Rappta Therapeuticsin saavutus on merkittävä osoitus suomalaisen bioteknologia-alan kansainvälisestä kilpailukyvystä.
– Rappta Therapeutics on erityinen yhtiö, koska se on onnistunut kehittämään lääkkeen kohteeseen, jota on pidetty erityisen vaikeana ja jopa ei-lääkehoidolla tavoitettavana, sanoo Suomen Bioteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Maarit Merla.
Suomen Bioteollisuus ry:n ja Suomen Messusäätiön BioFinland-palkinto myönnetään joka toinen vuosi suomalaiselle henkilölle, ryhmälle, yhteisölle tai yritykselle, joka on kehittänyt bioalan innovaation, josta voi kehittyä kansainvälisestikin merkittävä tuote, tai joka tuo toimialalle positiivista imagoa ja kansainvälistä näkyvyyttä.
Palkinto jaettiin ChemBio Finland -tapahtumassa 15.4.2026 Messukeskuksessa ja sen suuruus on 5 000 €.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Alexandra Peth, Suomen Bioteollisuus ry, puh.: 043 825 9505
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2024, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Näin löydät oikean moottoripyörän – MP Koeajopäivät Tampereella, Turussa ja Vantaalla21.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
MP Koeajopäivät tarjoavat moottoripyöräilijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden löytää juuri itselle sopiva pyörä. Kesäkuun alussa Tampereella, Turussa ja Vantaalla järjestettävissä koeajopäivissä pääsee vertailemaan useita eri moottoripyörämalleja saman päivän aikana ja kokemaan erot käytännössä.
Helsingfors Mässcentrum köper solkraftverk av Helen – andelen solel ökar ytterligare under de kommande åren20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Helen byggde ett av Helsingfors största solkraftverk på mässcentrets tak år 2019. Mässcentrum köpte solkraftverket av Helen i början av maj. Andelen solel kommer att öka ytterligare hösten 2027 när framtidens evenemangsutrymme Mässcentrum Solar står färdigt och det nya solkraftverket på dess tak tas i bruk.
Helsingin Messukeskus osti Heleniltä aurinkovoimalan – aurinkosähkön osuus kasvaa entisestään lähivuosina20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ja Helen rakennuttivat Messukeskuksen katolle Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan vuonna 2019. Messukeskus osti aurinkovoimalan Heleniltä toukokuun alussa. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön osuus kasvaa entisestään syksyllä 2027, kun Messukeskuksen tulevaisuuden tapahtumatila Messukeskus Solar valmistuu ja sen katolle tuleva aurinkovoimala otetaan käyttöön.
Elokuvateatteri, Ana Kraš, Kallesø Architects, All the Way to Paris ja yhdeksän suunnittelijan käsitteellinen verstas – esimakua Habitaren 2026 runsaasta ohjelmasta13.5.2026 11:58:14 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän ohjelma tuo lavalle kansainvälisiä keynote-puhujia, teräviä alan keskusteluja ja yllättäviä kohtaamisia. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Kutsu medialle: Arctic Lights Comic Con 16.-17.5.20266.5.2026 15:11:51 EEST | Kutsu
Hyvä toimittaja, Maailmalla vakiintunut comic con -konsepti ottaa nyt näkyvän askeleen myös kotimaisessa tapahtumakentässä, kun Arctic Lights Comic Con järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Messukeskuksessa 16.-17.5.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme