Satakunnassa rahoitettiin maaseudun kehittämistä 115 miljoonalla eurolla vuosina 2014–2022
13.4.2026 09:05:26 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
EU:n maatalouspolitiikan kaudella 2014–2022 rahoituksen saaneet hankkeet ovat nyt päättyneet ja tuet on maksettu. Satakunnan ELY-keskuksen ja paikallisten Leader-ryhmien myöntämä rahoitus vahvisti sekä maatilojen että muiden yritysten kykyä sopeutua nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön. ELY-keskuksen työ jatkuu Lounais-Suomen elinvoimakeskuksessa.

Eniten rahoitusta maksettiin maatalouden investointeihin, yhteensä 45 miljoonaa euroa. Maaseudun yritysten hankkeita rahoitettiin 27 miljoonalla ja maaseudun kehittämishankkeita 37 miljoonalla eurolla. Nuoren viljelijän aloitustukia maksettiin yli 4 miljoonalla ja maatilojen neuvontakorvauksia yli miljoonalla eurolla.
Maaseudun kehittämistä tuettiin yleishyödyllisellä hankerahoituksella. Lisäksi yrityksille myönnettiin tukea käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Maatiloille rahoitusta tarjottiin muun muassa investointituen sekä nuoren viljelijän aloitustuen muodossa.
Yhdellä tukieurolla 12 euroa lisää liikevaihtoa
Yrityksissä edistettiin maaseuturahoituksen tuella automaatiota, datan hyödyntämistä ja muutoskyvykkyyttä. Satakunnan ELY-keskus myönsi 27 miljoonasta eurosta 24 miljoonaa euroa ja paikalliset Leader-ryhmät 3 miljoonaa euroa.
Satakunnan ELY-keskuksen myöntämien yritystukien vaikutuksesta syntyi yli 800 uutta työpaikkaa, eli neljä työpaikkaa jokaista rahoitettua hanketta kohden. Yhdellä tukieurolla saatiin 12 euroa lisää liikevaihtoa.
Leader-ryhmien myöntämästä vajaasta 300 tuesta noin kolmasosa kohdistui aloittaville yrittäjille ja yritysten perustamiseen.
– Leader-yritystukien avulla kehitettiin uusia palveluita ja investoinneilla uuteen teknologiaan tehostettiin ja laajennettiin tuotantoa. Tuet rohkaisivat mikroyrityksiä kasvattamaan liikevaihtoaan ja palkkaamaan lisää työntekijöitä, Leader Pohjois-Satakunnan toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto kertoo.
Hankkeilla kehitettiin ruokaketjua ja toteutettiin paikallisia ideoita
Maaseudun kehittämistä tuettiin hankerahoituksella. 37 miljoonasta eurosta Satakunnan ELY-keskus myönsi 18 miljoonaa euroa ja paikalliset Leader-ryhmät 19 miljoonaa euroa.
– ELY-keskuksen rahoittamissa hankkeissa painottui ruokaketjun kehittäminen. Alkutuotannossa panostettiin ilmastonmuutoksen myötä erityisesti viljelymenetelmien uudistamiseen, uusien lajikkeiden käyttöönottoon, satotason nostamiseen ja eläinten hyvinvointiin, toteaa johtava asiantuntija Salme Pihlajamaa Lounais-Suomen elinvoimakeskuksesta.
Leader-ryhmien rahoittamissa hankkeissa toteutettiin ruohonjuuritasolta lähteneitä paikallisten ideoita. Tukien avulla muun muassa kunnostettiin kylätaloja ja muita kokoontumispaikkoja, rakennettiin harrastuspaikkoja, edistettiin maaseutumatkailua ja autettiin paikallistoimijoita kansainvälistymään.
– Satakunnan Leader-hankkeissa tehtiin talkootyötä satojen tuhansien tuntien verran. Talkootyö mahdollistaa melko mittavienkin hankkeiden toteuttamisen, kun se vähentää hakijan oman rahan tarvetta. Lisäksi yhteinen tekeminen sitouttaa ihmiset hankkeeseen ja luo yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä muuhunkin toimintaan, Vanhapaasto sanoo.
Aloitustukea myönnettiin 153 nuorelle viljelijälle
Maatalouden investointitukia maksettiin yhteensä 882 investointiin 45 miljoonaa euroa.
– Suurin osa, yli 33 miljoonaa euroa, kohdistui erilaisten tuotantorakennusten, viljankuivaamojen ja varastojen rakentamisinvestointeihin. Reilulla 6 miljoonalla eurolla tuettiin energiainvestointeja, joilla pääasiassa edistettiin uusiutuvan energian käyttöönottoa, Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen maatilarahoitusasiantuntija Katriina Rosvall summaa.
Lisäksi investointitukia myönnettiin esimerkiksi peltojen salaojituksiin sekä työympäristöä, tuotantohygieniaa ja eläinten hyvinvointia edistäviin investointeihin.
Nuoren viljelijän aloitustukea maksettiin 153 nuorelle yrittäjälle yhteensä hieman yli 4 miljoonalla eurolla.
Maatilat hyödynsivät viljelijöille suunnattua neuvontakorvausta yli miljoonalla eurolla. Lisäksi Satakunnassa rahoitettiin kaksi kosteikkohanketta, joihin maksettiin tukea 120 000 euroa.
Keskeinen rahoitusväline kriisivuosina
Rahoituskaudella ja siirtymäkaudella 2014–2022 kohdattiin merkittäviä kansainvälisiä kriisejä: koronaviruksen aiheuttama pandemia ja myöhemmin Venäjän käynnistämä hyökkäyssota Ukrainassa. Monen yrityksen piti muuttaa suuntaansa ja keksiä uusia ratkaisuja muuttuneen toimintaympäristön vuoksi.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen Salme Pihlajamaan mukaan rahoituskauden alun vahva kehitystyö näkyi satakuntalaisten yritysten kyvyssä sopeutua muutoksiin.
– Maaseuturahoitus oli Satakunnassa keskeinen rahoitusväline uusien ratkaisujen käyttöönotossa, huoltovarmuuden tukemisessa ja elinkeinojen jatkuvuuden varmistamisessa pandemia- ja kriisivuosien aikana.
Maaseudun kehittäminen jatkuu Lounais-Suomen elinvoimakeskuksessa
Vuoden 2026 alusta maaseuturahoitusta on myönnetty Satakunnan ELY-keskuksen sijaan Lounais-Suomen elinvoimakeskuksesta.
Rahoituskaudella 2023–2027 on myönnetty rahoitusta maaseudun kehittämisen kaikkiin tukimuotoihin Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella jo 122 miljoonaa euroa – ja tukihaku jatkuu edelleen.
Esimerkkejä vuosina 2014–2022 rahoitetuista hankkeista:
- Unelma viinitilasta toteutui – pariskunta loi kotikyläänsä uusia palveluita ja työpaikkoja
- Koivuniemen Herra on kehittänyt maatilamatkailua kolmenkymmenen vuoden ajan – Nyt uusi sukupolvi kasvattaa toimintaa ympärivuotiseksi
- Hankkeen avulla hajanaisesta alueesta yhtenäiseksi Geopark-kohteeksi
Yhteyshenkilöt
Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Salme Pihlajamaa, johtava asiantuntija, 0295 022 012
Katriina Rosvall, maatilarahoitusasiantuntija, 0295 022 076
Jasmin Rikkonen, maaseutuviestinnän koordinaattori, 0295 022 126
Leader Pohjois-Satakunta (Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Merikarvia, Pomarkku ja Siikainen)
Juha Vanhapaasto, toiminnanjohtaja, 050 5896 269
Leader Karhuseutu (Harjavalta, Kokemäki, Nakkila, Porin maaseutualueet ja Ulvila)
Aapo Kivenmaa, toiminnanjohtaja, 050 592 6022
Leader Joutsenten reitti (Huittinen)
Petri Rinne, toiminnanjohtaja, 040 555 3232
Leader Satasilta (Eura, Eurajoki ja Säkylä)
Elina Haavisto, toiminnanjohtaja, 044 534 2992
Leader Ravakka (Rauman maaseutualueet)
Heidi Jaakkola, toiminnanjohtaja, 044 7929004
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 1824.4.2026 13:45:00 EEST | Tiedote
Viikolla 18 tehdään päällystystöitä valmistelevia töitä kevyen liikenteen väylillä Salossa ja päällystystöitä Eurassa.
Varsinais-Suomeen vuodelle 2026 suunnitelluissa siltatyökohteissa muutoksia23.4.2026 12:43:07 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomeen vuodelle 2026 suunnitelluissa siltatyökohteissa on tapahtunut muutoksia. Osa kohteista on siirretty toteutettavaksi vuoteen 2027, joidenkin aikataulu on tarkentunut, ja vuodelle 2026 on tullut myös yksi uusi kohde.
Högre investeringsaktivitet hos företag på landsbygden i Sydvästra Finland än under tidigare år22.4.2026 09:14:52 EEST | Pressmeddelande
På området för Livskraftscentralen i Sydvästra Finland ökade antalet ansökningar om företagsstöd för landsbygden under år 2025 med mer än en tredjedel jämfört med året innan och den positiva utvecklingen fortsätter. Livskraftscentralens ledande företagsexpert Hilkka Halla berättar att företagarna ser framtida möjligheter som det lönar sig att ta vara på och investera i.
Lounais-Suomen maaseutuyritykset investoivat edellisvuosia vilkkaammin22.4.2026 09:14:52 EEST | Tiedote
Maaseudun yritystukihakemusten määrä kasvoi vuonna 2025 Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen alueella yli kolmanneksen edellisvuodesta, ja positiivinen kehitys jatkuu. Elinvoimakeskuksen johtava yritysasiantuntija Hilkka Halla kertoo, että yrittäjät näkevät tulevaisuudessa mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua ja investoida.
Satakunnassa työttömyys nousi hieman maaliskuussa22.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömyys kasvoi maaliskuussa hieman verrattuna edelliseen kuukauteen, vaikka tavanomaisesti se vähenee vuodenvaihteen jälkeen. Heikko työvoiman kysyntä näkyy etenkin pitkäaikaistyöttömien ja alle 25-vuotiaiden työttömien määrän kasvuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

