Tero Järvinen on Tampereen yliopiston Vuoden keksijä
10.4.2026 10:35:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Epidermolysis bullosa on vakava harvinainen ihosairaus, joka vaikeissa tautimuodoissa johtaa kuolemaan jo vauvana ja lievemmissäkin muodoissa aggressiivisiin ihosyöpiin. Tampereen yliopiston Vuoden keksijä, professori Tero Järvinen, on kehittänyt lääkemolekyylin, joka antaa uutta toivoa EB-potilaille Suomessa ja maailmalla. Järvisen innon ja motivaation juuret ovat syvällä perustutkimuksessa.

Epidermolysis bullosa (EB) on harvinainen ja periytyvä ihosairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. EB-potilaalla pienikin mekaaninen rasitus voi aiheuttaa kivuliaita rakkuloita iholle ja limakalvoille. Rakkulat eivät parane vaan johtavat haavaumien kehittymiseen iholle. Rakkulat voivat muodostua joko ihon pintakerrokseen eli orvasketeen tai syvempään kerrokseen eli verinahkaan riippuen taudin tyypistä.
Vaikeimmissa tautimuodoissa sairaus johtaa kuolemaan jo nuorella iällä. Vakavimmillaan sairaudesta kärsivät lapsipotilaat voivat menehtyä jo muutaman kuukauden iässä. Vaikeimpia muotoja sairastavia lapsia syntyy vuosittain Suomessa yksi tai kaksi. Kaikkiaan Suomessa epidermolysis bullosaa sairastaa arviolta 200 henkilöä, maailmanlaajuisesti 500 000 ihmistä.
Tampereen yliopiston Vuoden keksijä, professori Tero Järvinen, on tuonut toivoa epidermolysis bullosaa sairastaville. Järvisen tutkimusryhmän työn avulla sairauteen voi saada tulevaisuudessa tehokkaampaa hoitoa. Lääkemolekyyli, jonka hän kehitti yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa, rauhoittaa sairautta.
– Epidermolysis bullosassa rakkulat aiheuttavat verenvuotoa, infektioita ja massiivista arpikudosta. Lopputuloksena potilas voi menehtyä ihon laaja-alaiseen rakkulointiin, lievemmissä muodoissa voi myös syntyä aggressiivinen ihosyöpä. Kehittämämme lääkemolekyyli ehkäisee tulehdusta ja vähentää arpikudoksen syntymistä. Prekliinisissä kokeissa se pidensi myös epidermolysis bullosaa sairastavinen koe-eläinten elinaikaa muihin hoitoihin verrattuna, Järvinen kertoo.
Uusi lääkemolekyyli on rekombinantti fuusioproteiini, joka koostuu kahdesta toisiaan tukevasta yksiköstä. Toinen niistä on arpeutumista estävä lääkeaine dekoriini ja toinen pieni proteiininpala, peptidi, jonka tehtävänä on kuljettaa lääke verenkierron kautta juuri sinne, missä sitä tarvitaan.
Vuonna 2025 lääkemolekyylin lisenssi myytiin ranskalaisyhtiö Theravialle, jonka nykyään omistaa lääkeyhtiö Norgine. Lääkemolekyylin jatkokehitys ja kliininen lääketutkimus jatkuu heidän vetämänään.
Järvisen Vuoden keksijä -palkintoon johti toinenkin hänen tutkimusryhmänsä innovaatio: uudenlainen lääkemolekyylien seulontamenetelmä, joka auttaa löytämään miljardien molekyylien joukosta sellaiset peptidit, jotka hakeutuvat verenkierron välityksellä kohdekudokseen eli ”elimistön oikeaan postinumeroon” ja kykenevät kulkemaan verisuonten läpi. Seulonta pohjautuu niin kutsutun biopannauksen ja mikrodialyysin yhdistämiseen sekä moderneihin DNA-sekvenointimenetelmiin.
Kun lääkemolekyyli liitetään peptidiin, joka hakeutuu verenkierron välityksellä sairauteen ja avaa siellä solun sisäisen kuljetusreitin, lääkemolekyyli saadaan vietyä sinne, missä sairaus on aktiivinen. Tämä kasvattaa lääkehoidon tehoa.
Järvisen innon ja motivaation juuret ovat syvällä perustutkimuksessa.
– Isä sanoi aikanaan omille väitöskirjaoppilailleen ja minulle, että puhdasta löytämisen iloa ei voi kaupasta ostaa. Se on se, mikä edelleen ajaa eteenpäin. Aina kun mikroskoopissa näkee, että solut lopulta tekevät jotain, jota olemme pitkään toivoneet, niin se ilo on tunne, jota muualta ei saa.
Tampereen yliopiston Vuoden keksijä -palkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena merkittävästä ja innovatiivisesta tutkimustyöstä. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa tutkijoita kehittämään uusia ratkaisuja ja edistämään tieteellistä ja teknologista kehitystä. Palkintoa on jaettu vuodesta 2020. Lue lisää Tampereen yliopiston uutisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tero JärvinenProfessori
Puh:0442854620tero.jarvinen@tuni.fiKuvat


Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston 20. journalistiikan työelämäprofessori Olga Smirnova tulee BBC:ltä29.4.2026 10:00:26 EEST | Tiedote
Tampereen yliopisto on valinnut journalistiikan työelämäprofessoriksi lukuvuodelle 2026–2027 Olga Smirnovan. Smirnova on kokenut journalisti, tuottaja ja kouluttaja, jonka erityisosaamista ovat faktantarkistus, OSINT-menetelmät, tutkiva journalismi sekä tekoälyn vaikutukset journalistiseen työhön.
Tampereen yliopistossa kehitetty uusi AI-avustaja auttaa yrityksiä soveltamaan EU:n tekoälylainsäädäntöä29.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston tekoälytutkimusryhmä GPT-Lab on kehittänyt tekoälyavustajan, joka auttaa pk-yrityksiä soveltamaan EU:n tekoälysäädöstä käytännössä. TESSA-tekoälyavustaja auttaa vaatimusten toteuttamisessa ilman juridista erityisosaamista.
Alustatyön vastuullisuus riippuu työn ja tekijän yhteensopivuudesta, ei niinkään työmallista23.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Woltin kaltaisissa alustatalouden kuljetuspalveluissa työskentelevien kuljettajien kokemukset ovat moninaisempia kuin julkisessa keskustelussa usein esitetään. Laajaan aineistoon perustuva Henri Kervolan väitöstutkimus osoittaa, että alustatyötä ei voida yksiselitteisesti määritellä joko ongelmalliseksi tai vastuulliseksi työn muodoksi.
Kutsu: Keskustelua kasvatuksesta -tilaisuudet tarjoavat tutkittua tietoa ja näkökulmia oppimiseen 6.5.–28.5.23.4.2026 11:20:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston Keskustelua kasvatuksesta -tilaisuuksissa kuullaan tutkittuun tietoon pohjautuvia näkökulmia koulusta, oppimisesta ja kasvatuksesta eri elämäntilanteissa. Tervetuloa mukaan Tampereen pääkirjasto Metsoon kuuntelemaan kasvatustieteilijöiden alustuksia ajankohtaisista ilmiöistä ja oppimisen haasteista.
Tutkimus osoittaa suuria eroja hyvinvointialueiden kulttuurihyvinvointityössä17.4.2026 12:27:51 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus yhdistää kulttuuriosallistumista yhä tiiviimmin kansanterveystyöhön. Tutkimus korostaa tarvetta systemaattiselle kansalliselle ohjaukselle ja tiiviille yhteistyölle, jotta kulttuurin hyvinvointivaikutukset voidaan hyödyntää täysimääräisesti väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme