Tutkimus paljastaa, missä näätä, kärppä ja lumikko viihtyvät – elinympäristöt kartoitettiin ensimmäistä kertaa koko Suomessa

Aalto-yliopiston tutkijat ovat ensimmäistä kertaa kartoittaneet näädän, kärpän ja lumikon elinympäristöjä koko Suomen laajuudelta. Lentolaserkeilaukseen ja lumijälkiin perustuva tutkimus tarjoaa ainutlaatuista tietoa siitä, miten metsärakenne ja maasto vaikuttavat lajien esiintymiseen.

“Useiden näätäeläinten kannat ovat romahtaneet, eikä niiden elinympäristöistä ole aiemmin ollut koko maan kattavaa tutkimusta. Uuden tutkimusmenetelmän avulla saimme arvokasta tietoa, joka auttaa tunnistamaan näätäeläimille tärkeitä elinympäristöjä aiempaa laajemmin – ja jatkossa arvioimaan esimerkiksi maankäytön muutosten vaikutuksia niihin”, kertoo geoinformatiikan väitöskirjatutkija Pinja-Emilia Lämsä Aalto-yliopistosta.

Tutkimuksessa havaittiin selviä eroja lajien välillä: näätä viihtyy tiheissä ja monikerroksisissa varttuneemmissa metsissä, kärppä puolestaan hyödyntää sekä metsiä että avoimempia alueita. Lumikon esiintyminen näyttää kytkeytyvän vähemmän metsän rakenteeseen ja enemmän maanpinnan kasvillisuuteen.

“Lumikko elää lähempänä maanpintaa ja käyttää lähes yksinomaan myyriä ravintonaan. Myyrien saatavuus saattaa siis olla sille maaston rakenneominaisuuksia tärkeämpi tekijä elinympäristöä valitessa”, Lämsä sanoo.

Kärpän ja lumikon kannat romahtaneet

Luonnonvarakeskuksen vuonna 2024 julkaiseman raportin mukaan kaikkien kolmen lajin kannat ovat laskeneet Suomessa monin paikoin viime vuosikymmenten aikana. Näädän kanta on Etelä-Suomessa pudonnut noin puoleen 1990-luvun tasosta – Pohjois-Suomessa kanta tosin on kasvanut merkittävästi. Suomen kärppäkannasta on hävinnyt noin 84 prosenttia ja lumikkokannasta noin 70 prosenttia.

Kyse ei ole pelkistä lyhytaikaisista kannanvaihteluista, vaan erityisesti kärpän ja lumikon kohdalla pitkäaikaisesta ja voimakkaasta taantumasta, Lämsä sanoo. Tarkkaa syytä ei vielä tunneta, mutta taustalla voivat olla esimerkiksi heikentyneet myyräsyklit ja metsien rakenteen muutokset.

“Kaikki kolme ovat meillä luonnonvaraisia ja kuuluvat Suomen luontoon. Kantojen väheneminen ja lopulta mahdollinen häviäminen vaikuttaa eliöiden väliseen vuorovaikutukseen ja ravintoverkkoihin. Tämä voi heijastua edelleen kasvillisuuteen ja jopa koko ekosysteemin toimintaan. Esimerkiksi lumikon ja kärpän vähenemisen on arvioitu lisäävän myyräkantoja, mikä puolestaan voi johtaa lisääntyviin taimikkotuhoihin ja siten vaikuttaa sekä luonnonmetsiin että metsätalouteen”, Lämsä sanoo.

Maaston mittausta ilmasta käsin

Aalto-yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteisessä tutkimuksessa hyödynnettiin Maanmittauslaitoksen koko Suomen kattavaa lentolaserkeilausaineistoa (ALS), jonka avulla voidaan muodostaa kolmiulotteinen malli maastosta ja metsistä: puuston korkeudesta, tiheydestä ja kerroksellisuudesta sekä maiseman vaihtelusta.

Tätä metsärakennetta kuvaavaa aineistoa yhdistettiin Luonnonvarakeskuksen lumijälkiaineistoon kymmenen vuoden ajalta.

“Lentokoneesta tehtävän laserkeilauksen avulla voidaan kuvata tarkasti elinympäristöjen, esimerkiksi metsien, rakennetta, mihin monien lajien esiintyminen kytkeytyy. Näin eläinten elinympäristöjä voidaan tutkia laajemmassa mittakaavassa ja tehokkaammin kuin perinteisten maastomittausten avulla”, Lämsä sanoo.

Tutkijat painottavat, että näätäeläinkantojen vahvistamiseksi tarvitaan lisää tietoa taantumisen syistä. Tulevaisuuden tutkimuksessa keskeistä on yhdistää laserkeilaus entistä tarkempaan tietoon esimerkiksi myyräkannoista, ilmastosta ja aluskasvillisuuden rakenteesta.