Kempower ja AVIA Weghorst ovat laajentaneet sähköautojen latausinfrastruktuuria Hollannissa jo viisi vuotta
14.4.2026 11:00:00 EEST | Kempower Oyj | Tiedote
- Yli viisi vuotta jatkuneen yhteistyön aikana Kempower ja AVIA Weghorst ovat asentaneet yli 300 tasavirtalatauspistettä, joiden yhteenlaskettu teho on 21,4 MW
- AVIA Weghorst toimii Kempowerin latureiden jälleenmyyjänä ja myös latausoperaattorina. Yhtiö palvelee logistiikkayritysasiakkaita ja laajentaa omaa julkista sähkökuorma- ja henkilöautojen AVIA VOLT -latausverkostoaan.
- AVIA Weghorst otti Hollannissa ensimmäisenä käyttöön Kempowerin uuden MORE-latausratkaisun. Seuraavaksi se ottaa käyttöön Kempowerin uusimman sukupolven satelliittilaturit AVIA Almelo XL Parkin lippulaivakohteessaan, jonka kokonaisteho on 1,8 MW.

Kempowerin ja energiayhtiö AVIA Weghorstin yhteistyön puitteissa Hollannissa on viiden vuoden aikana otettu käyttöön yli 300 latauspistettä. Yritykset solmivat myynti- ja huoltopartnerisopimuksen vuonna 2021 tukemaan sähköisen liikenteen kasvua ja ovat siitä lähtien toteuttaneet yhdessä yli 130 projektia eri puolilla maata.
Hollanti on eräs johtavista maista sähköautojen ja raskaan kaluston lataamisessa, sillä vahvan alkuvaiheen infrastruktuurin käyttöönoton jälkeen maassa on noin 10 latauspistettä 1 000 asukasta kohti. Viimeisten viiden vuoden aikana Kempower ja AVIA Weghorst ovat yhdessä tuoneet Hollantiin lataustehoa kaikkiaan yli 21,4 MW henkilöautojen, kuorma-autojen ja bussien lataukseen.
AVIA Weghorst on pitkäaikainen hollantilainen energiantuottaja, joka on aktiivisesti mukana sähköisen liikenteen siirtymässä kehittämällä ja ylläpitämällä julkista ja erityisesti hyötyajoneuvoille suunnattua pikalatausinfrastruktuuria.
Yritys tukee kaupallisten logistiikka-, infrastruktuuri- ja kierrätysalan yritysten siirtymistä sähköiseen liikenteeseen Kempowerin teknologiaan perustuvien räätälöityjen pikalatausratkaisujen avulla sekä toimimalla myynti- ja palvelukumppanina.
AVIA Weghorst ylläpitää omaa julkista sähköautojen latausverkostoa AVIA VOLTia, joka on laajentunut tasaisesti vuoden 2022 lanseerauksesta lähtien. Verkosto yhdistää latauskapasiteettia räätälöitynä eri käyttötarkoituksiin noin 50 kW:n varikkolatauksesta 560 kW:n raskaan kaluston suurteholataukseen.
Vuonna 2021 AVIA Weghorst asensi ensimmäisenä Kempowerin partnerina hajautetun latausjärjestelmän Enschedeen ja vuonna 2024 se asensi Enteriin Hollannin suurimman julkisen kuorma-autojen latausaseman Kempowerin 400 kW:n latureilla.
Tänä vuonna AVIA Weghorst otti Hollannissa ensimmäisenä käyttöön Kempowerin MORE-latausratkaisut. Niiden avulla olemassa olevaa järjestelmäkokoonpanoa voidaan kasvattaa nostamalla yhteen Kempowerin tehoyksikköön kytkettyjen latauslähtöjen määrä jopa kahteentoista aiemman kahdeksan sijaan. Samalla tehoa voidaan kasvattaa jopa 1,2 megawattiin aiemmasta 600 kW:sta.
MORE on toistaiseksi otettu käyttöön kahdessa kohteessa: yksi hollantilaiselle kuljetusyritykselle ja toinen AVIA VOLTin toimipistellä Zwollessa, De Lichtmis -tienvarsiravintolassa A28-moottoritien varrella. Molemmissa kohteissa on kasvatettu latauslähtöjen määrää, jolloin useampia ajoneuvoja voidaan ladata samanaikaisesti.
Seuraavaksi yhtiö ottaa käyttöön Kempowerin parannetun tehoratkaisun AVIA:n uudessa, vilkkaan A35-moottoritien varrella sijaitsevan AVIA Almelo XL Parkin lippulaivakohteessa, jonka asennus on suunniteltu 2026 keväälle. Aseman kokonaislatauskapasiteetti on 1,8 MW. Kapasiteetti on osittain varattu henkilöautoille, mutta pääasiassa neljälle Kempower Mega Satellite CCS -laturille, joista kukin pystyy jakamaan kuorma-autoille jopa 560 kW.
Kempowerin Benelux-alueen maajohtaja Han Dixin mukaan AVIA Weghorst on ollut yksi Kempowerin sitoutuneimmista kumppaneista: ”AVIA Weghorst on liikkeellepaneva voima sähköisen liikenteen siirtymässä erityisesti nopeasti kasvavassa kuorma-autojen latauksessa. Logistiikan siirtymä on Hollannissa kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten viiden vuoden aikana. Kumppanuutemme on kehittynyt sitä mukaa, kun AVIA Weghorst on tunnistanut mahdollisuuden ja noussut johtavaksi kuorma-autojen latausratkaisujen toimittajaksi käyttämällä Kempowerin teknologiaa.”
”Kumppanuutemme Kempowerin kanssa on osoittanut arvonsa ajan myötä. Yhtiön teknologia yhdistettynä osaavaan tiimiin ja tehokkaaseen yhteistyöhön antaa meille mahdollisuuden suunnitella ja laajentaa latausinfrastruktuuria monenlaisiin käyttötarkoituksiin sopivaksi, yöaikaisesta varikkolatauksesta liikkuvien sovellusten suuritehoiseen lataamiseen. Tämän joustavuuden ansiosta voimme palvella asiakkaita, joilla on monenlaisia toiminnallisia tarpeita. Perheyrityksenä arvostamme pitkäaikaisia suhteita ja luotettavuutta, minkä vuoksi jatkamme yhteistyötä Kempowerin kanssa DC-latausratkaisujen kumppanina,” sanoo AVIA VOLT:n johtaja Bart Leussink.
Kuvia voi ladata täältä.
Kempowerin lehdistökontakti:
Mikaela von Martens
Head of Marketing Communications, Europe, Kempower mikaela.vonmartens@kempower.com
+358 40 7578743
Kempower lyhyesti
Suunnittelemme ja valmistamme luotettavia ja käyttäjäystävällisiä DC-pikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille. Visiomme on luoda maailman halutuimpia latausratkaisuja kaikille, kaikkialla. Tuotekehityksemme ja tuotantomme sijaitsevat Suomessa ja Yhdysvalloissa, ja suurin osa materiaaleista ja komponenteista hankitaan paikallisesti. Keskitymme kaikkiin sähköisen liikkumisen alueisiin sähköautoista rekkoihin ja busseihin, sekä työkoneisiin ja merenkulkuun. Kempowerin modulaarinen ja skaalautuva latausjärjestelmä sekä maailmanluokan ohjelmisto on suunniteltu sähköautoilijoiden toimesta sähköautoilijoita varten. Näin mahdollistamme parhaan käyttökokemuksen asiakkaillemme kaikkialla maailmassa. Kempowerin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. kempower.com
AVIA Weghorst: aviaweghorst.nl
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula SavonenViestintäjohtajaKempower
Puh:+358 29 0021900paula.savonen@kempower.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kempower Oyj
Kempower ja Blink Charging toteuttavat tänä vuonna 14 uutta latausasemaa Yhdysvaltain itärannikolla21.5.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Sähköajoneuvojen DC-pikalatausratkaisujen toimittaja Kempower ja Blink Charging Co. laajentavat yhdessä latausasemaverkostoa Yhdysvalloissa. Blink on maailmanlaajuisesti johtava sähköajoneuvojen latauslaitteiden ja -palveluiden omistaja, operaattori ja toimittaja. Laajennus käsittää yhteensä 14 uutta latausasemaa, joista kaksi on jo toiminnassa. Loput eri osavaltioissa Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevista asemista on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2026 aikana. Vilkkailla alueilla lähellä päivittäistavarakauppoja sijaitsevat asemat on varustettu Kempowerin tehoyksiköillä ja pikalataussatelliiteilla. Blink on nostanut Kempowerin teknologian luotettavuuden ja käytettävyyden avaintekijöiksi latausjärjestelmien valinnassa. "Latausinfrastruktuurin luotettavuus muodostuu laitteiden ohella useista tekijöistä. Kempowerin kautta saamamme koulutus on auttanut tiimejämme toteuttamaan asennukset ja käyttöönotot luottavaisesti ja johdonmukaisesti", sanoo Blinkin globaalin liiketoiminnan suunnit
Kempower and Blink Charging Launch 14-Site EV Charging Expansion Across the U.S. East Coast in 202621.5.2026 16:00:00 EEST | Press release
Kempower, a global provider of DC fast‑charging solutions for electric vehicles, today announced an expansion of EV charging sites involving Blink Charging Co, a leading global owner, operator, and provider of electric vehicle (EV) charging equipment and services. The expansion includes 14 sites in total, with two locations already operational and additional sites set to roll out across multiple states along the U.S. East Coast throughout 2026. The sites will be in high-traffic areas near convenience stores and will feature Kempower Power Units and Kempower Satellite fast chargers. Blink referenced the reliability and uptime of Kempower technology as key factors in selecting Kempower charging systems. "Reliable charging infrastructure depends on more than the equipment itself. The training we’ve received through Kempower has helped our teams approach installation and commissioning with confidence and consistency,” said Senior VP of Global Business Engineering at Blink Alex Calnan. “Tha
Kempower ja APM Terminals allekirjoittivat maailmanlaajuisen puitesopimuksen satamaterminaalien latausinfrastruktuurin toimituksista20.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kempower ja APM Terminals ovat allekirjoittaneet kolmivuotisen puitesopimuksen Kempowerin DC-pikalatausteknologian toimittamisesta APM Terminalsin verkostolle. Sopimus tukee APM Terminalsin suunnitelmaa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi käyttämällä akkukäyttöisiä kontinkäsittelylaitteita ja uusiutuvaa energiaa. APM Terminals, joka on osa A. P. Moller – Maersk -konsernia, ylläpitää joustavia ja tehokkaita konttiterminaaleja 35 maassa ympäri maailmaa. Sopimuksen mukaan Kempowerin suurteholatausinfrastruktuuria asennetaan seuraavien kolmen vuoden aikana APM Terminalsin maailmanlaajuiseen verkostoon kuuluviin satamaterminaaleihin. Ensimmäiset kolme pilottihanketta on jo käynnistetty sähköajoneuvojen vastaanottamiseksi APM Terminals Yucatánissa Meksikossa, TM2:ssa Marokossa ja Callaossa Perussa. ”On hienoa olla mukana APM Terminalsin sähköistämissuunnitelmassa ja tukea heitä nollapäästötavoitteen saavuttamisessa. Kempowerin vankka ja luotettava lataustekniikka auttaa APM Terminalsia pit
Kempower and APM Terminals sign a global framework agreement for the supply of charging infrastructure for port terminals20.5.2026 09:00:00 EEST | Press release
Two of the leading companies in their respective fields are moving forward to ensure fast and reliable electric operations. Kempower, a global frontrunner in DC fast-charging solutions, and APM Terminals, operating resilient and efficient container terminals in 35 countries around the world and part of A. P. Moller - Maersk, have signed a three-year framework agreement on the supply of Kempower’s DC fast-charging technology across APM Terminals’ network. The agreement supports APM Terminals’ roadmap to decarbonise operations via the use of battery-electric container handling equipment and use of renewable energy. Under the agreement, Kempower’s high-power charging infrastructure will be installed in various terminals across APM Terminals’ global network during the next three years. The first three pilot projects have already been started in APM Terminals Yucatán in Mexico, TM2 in Morocco, and Callao in Peru, to accommodate the first electric vehicles in the terminals. “We are honoured
Kempower and Circle K sign an extended partnership to grow DC charging offering across Europe13.5.2026 11:00:00 EEST | Press release
Kempower and Circle K join forces to roll out fast charging across European markets The new agreement builds upon successful collaborations between the two companies in the Nordic region
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme