Suomen asuntopolitiikka vaatii kokonaisvaltaista uudistamista – Kuntaliiton asuntopoliittinen visio julki

Suurempien kaupunkien markkinaehtoisen asuntotuotannon ohella asuntopolitiikka on nojannut valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon. Kunnat omistavat valtaosan näistä asunnoista. Tällä hallituskaudella asuntopolitiikassa on tehty enemmän muutoksia kuin 30 vuoteen. 

Hallitus on supistanut valtion asuntopoliittista roolia lakkauttamalla keskeiset valtiontuki-instituutiot. Asumiskustannuksiin kohdistuvia etuuksia on leikattu merkittävästi. Hallituksen tarkoitus on vähentää olennaisesti myös asuntotuotannon valtiontukia. Asuntopolitiikka nojaa aiempaa selkeämmin markkinaehtoisiin ratkaisuihin. 

– Perinteinen valtion tukema asuntotuotanto ei ole vastannut nopeasti muuttuvan toimintaympäristön tarpeisiin: se on raskasta, hitaasti käynnistyvää ja tarveharkintaista. Tarvitsemme joustavampia, nopeampia ja riskin jakamiseen perustuvia ratkaisuja valtion ja kuntien yhteistyönä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo. 

Kuntaliitto esittää uuden, oman mallinsa asuntopolitiikan suuntaviivoiksi tänään julkaistussa visiossa Kohti uutta asuntopolitiikkaa. Uuden asuntopolitiikan rakennuspalikat ovat kasvun mahdollistaminen, eriytyvien kuntien paikallisten haasteiden ratkaiseminen ja valtion ja kuntien roolien kirkastaminen. Uusi asuntopolitiikka on eritoten rakennemuutoksen, kasvun ja elinvoiman ajuri. 

Asuntopolitiikan haasteet ratkaistaan rahoitus-, toiminta- ja tukimalleja uudistamalla 

– Valtion tulee määrittää riittävä, yli hallituskausien ulottuva asuntotuotannon tuen taso, jotta kaupungit kykenevät suunnittelemaan asuntotuotantoaan ja kehityshankkeitaan, Minna Karhunen korostaa. 

Kuntaliiton mukaan tuetun asuntokannan sääntelyä on tarve keventää. Rajoituksista, jotka estävät kiinteistökannan käyttöä rakennuslainojen vakuutena, tulee luopua. Jatkossa kuntayhtiöiden täytyy voida käyttää omaa kiinteistövarallisuuttaan investointirahoituksensa osaratkaisuna. Näin luodaan polkuja uudenlaisten rahoitusratkaisujen käyttöön, ja valtion myöntämisvaltuudesta voidaan tinkiä.   

Valtion tulee pyrkiä ohjaamaan tuetun asuntotarjonnan vuokranmäärittelyä täsmällisemmin paikallista kysyntää vastaavaksi.  

Rakentamisen korkeaksi kohonnutta kokonaisverotuksen tasoa on tarpeen laskea. Määräaikaiset verovähennykset tulee käyttää tehokkaasti kohdentamalla. Esimerkiksi peruskorjausten verohelpotukset ovat tarpeen myös kuntayhtiöille.  

Samalla kun valtiolta odotetaan ennustettavuutta ja joustoa, kunnilta tarvitaan aktiivista, ajan murrokset huomioivaa omaa asuntopolitiikkaa ja -rakentamista. Kuntien asuntopoliittisen ja maapoliittisen ohjelman merkitys on entistä keskeisempi. Markkinaehtoisen asuntotuotannon ensisijaisuuden ohella tarvitaan kohtuuhintaista asuntotuotantoa ja keinovalikoimaa siihen. 

– Kunnat ehkäisevät ja lieventävät aktiivisesti segregaatiota ja asunnottomuutta. Kunnat voisivat harkita kuntarajat ylittäviä, asuntomarkkina-alueen kokoisia vuokrayhtiöitä, Karhunen ehdottaa. 

Asuntopoliittisia ratkaisuja tarvitaan monenlaisiin haasteisiin 

Seutukaupungit ja pienemmät kunnat voivat parantaa elinvoimaansa houkuttelemalla alueelleen vihreän siirtymän sekä teollisuuden investointeja, mutta usein alueilla ei ole valmiina tarpeeksi kohtuuhintaisia asuntoja kotimaisille tai ulkomaisille osaajille. Lyhyt korkotuki yksityisten tai julkisten vuokra-asuntojen rakentamiseen tarjoaisi helpotusta tilanteeseen. 

Segregaatiokehitys on voimistunut ja keskittyy suurimpiin kaupunkiseutuihin. Huono-osaisuuden kasautumisen ehkäisemiseksi kuntien vuokrataloyhtiöissä pitäisi voida siirtyä kohdennettuihin, paikallisiin asukasvalintakäytäntöihin. 

Asumistukien leikkausten jälkeen asunnottomuus on lisääntynyt nopeasti erityisesti suurissa kaupungeissa mutta myös maaseudulla, josta asunnottomuus oli pitkälti jo kitketty. Suomessa oli vielä vuonna 2023 noin 3 600–3 800 asunnotonta, mutta vuonna 2025 heitä oli jo yli 4500. 

Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen mukaan tyhjiä valtion tukemia vuokra-asuntoja on jo lähes 10 000. Määrä on viidessätoista vuodessa kaksinkertaistunut. Vaikka purkuavustuksia on ollut tarjolla, ne eivät yksin riitä ratkaisemaan asuntokannan sopeuttamista kysyntään. Valtio voi vastata lainojen vähentämisestä tai mitätöinnistä. Myös jonkinlainen omaisuudenhoitoyhtiö voisi tulla kyseeseen. 

– Asunnottomuus, segregaatio ja suomalaisten maksukyvyn heikentyminen eivät kuitenkaan ratkea pelkästään asuntopolitiikalla, vaan nämä haasteet vaativat hallitukselta myös sosiaalipoliittisia uudistuksia, Minna Karhunen korostaa. 

Kerrostalojen kohtuuhintainen ja laadukas konsepti ratkaisuksi asuntopulaan 

Yksi konkreettinen ratkaisu kuntien asuntopulaan on kerrostalojen kohtuuhintaisempi ja laadukas vakioitu tuotanto. Kuntaliitto sekä joukko aktiivisia kaupunkien vuokrataloyhtiöitä ovat käynnistäneet Kerrostalo 2000 -hankkeen tällaisen rakentamisen konseptoimiseksi. Kehityshanke vakioi eniten hyötyä tuottavat kerrostalorakentamisen periaatteet, kuten rakenteet ja talotekniikan. Asumisen tarpeet, tonttisovitus, kaupunkikuva ja piharatkaisut ovat varioitavissa.  

Pilottihankkeet pyritään käynnistämään syksyllä 2026. Vakioidummalla tuotannolla rakentamisen hinta voisi olla nykyistä 20–30 prosenttia alempi. Taloihin ei liity valtion tukeman asuntorakentamisen kaltaista sääntelyä, joten konsepti on kunnille ja muille tahoille ketterämpi toteuttaa. 

Vakioidut kerrostalot tarjoavat ratkaisuja esimerkiksi elinvoimaansa kasvattaviin vihreän siirtymän, matkailun ja teollisuuden kehyskaupunkeihin ja kuntiin. Ne sopivat myös väestöltään ikääntyviin kuntiin, joissa kuntayhtiöillä ei useinkaan ole varaa uusien, esteettömien kerrostalojen rakentamiseen eikä vanhojen talojen peruskorjaamiseen.