Työterveyslaitoksen uudet hankkeet pureutuvat työn voimavaroihin, osallisuuteen ja työllistymisen tukeen
20.4.2026 07:30:00 EEST | Työterveyslaitos | Uutinen
Työterveyslaitoksen uusissa hankkeissa tuotetaan tutkimustietoa ja käytännön välineitä moninaisen työelämän ja kestävän työllistymisen tueksi. Hankkeissa kehitetään ja levitetään ratkaisuja muun muassa neuromoninaisuuden huomioimiseen, vaikeasti työllistyvien palvelujen kehittämiseen ja työn voimavarojen vahvistamiseen.
Työelämässä ja työllistymisen tuessa samat käytännöt, palvelut ja polut eivät toimi kaikille yhtä hyvin, sillä ihmisten tilanteet ja tuen tarpeet vaihtelevat. Siksi tarvitaan sujuvampia palvelukokonaisuuksia ja parempaa ymmärrystä siitä, mitkä tekijät vahvistavat työllistymistä, toimijuutta ja työn imua.
Työterveyslaitoksen uusissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa tarkastellaan muun muassa neuromoninaisuuden huomioimista työpaikoilla, vaikeasti työllistyvien palvelujen toimivuutta sekä työn myönteisiä voimavaroja.
– Työelämän ja työllistymisen tuen on pystyttävä vastaamaan aiempaa paremmin ihmisten erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Näissä hankkeissa tuotetaan tietoa ja toimintamalleja palvelujen ja työpaikkojen käytäntöjen kehittämiseen, sanoo Työkyky ja työurat -yksikön johtaja Salla Toppinen-Tanner Työterveyslaitoksesta.
NEMO tuo työpaikoille välineitä neuromoninaisuuden huomioimiseen
NEMO-hankkeessa tutkitaan neurovähemmistöön kuuluvien kokemuksia työelämässä ja kehitetään ratkaisuja neuromoninaisuuden huomioimiseen työn arjessa ja rekrytoinnissa. Aiheesta on toistaiseksi vähän tutkimustietoa, ja työpaikoilta puuttuu käytännönläheisiä välineitä neuromoninaisuuden huomioimiseen.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa työpaikkojen osaamista ja edistää neurovähemmistöön kuuluvien työllistymistä, työhyvinvointia ja yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia. Hankkeessa tuotetaan myös maksuton Neuromoninaisuuden työkalupakki työpaikkojen käyttöön.
Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ESR+ ja Työterveyslaitos.
Lue lisää:Neuromoninaisuus työelämässä – ratkaisuja työpaikoille kestävien työurien edistämiseksi (NEMO)
KEKO kehittää työkyvyn tuen ja työhön osallistumisen ekosysteemiä
KEKO-hankkeessa tutkitaan ja kehitetään sitä, miten työkyvyn tukea ja työhön osallistumista voidaan lisätä kestävästi. Hankkeessa kehitetään hyvinvointialueiden ja työllisyysalueiden palvelujen yhteensovittamista, mikä kohentaa vaikeasti työllistyvien tilannetta.
Hankkeessa luodaan yhteistä tietopohjaa vaikeasti työllistyvien kokonaistilanteesta, sujuvoitetaan alueiden välistä yhteistyötä ja rakennetaan organisaatiorajat ylittäviä palveluketjuja. Tavoitteena on kehittää ratkaisuja ja toimintamalleja, jotka tukevat kestävää työllistymistä ja työssäoloa ja sopivat käyttöön eri puolilla Suomea.
Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ESR+ ja Työterveyslaitos.
Lue lisää: Työkyvyn tukemisen ja työhön osallistumisen ekosysteemi (KEKO)
Taite+ vahvistaa työnhaun tukea ja kouluttaa uusia ohjaajia
Taite+-hankkeessa kehitetään ja levitetään Taite-työnhakuvalmennusta erityisesti vaikeasti työllistyvien työnhakijoiden tueksi. Hankkeessa koulutetaan uusia Taite-ohjaajia työllistymisen ja työkyvyn tuen ammattilaisista sekä kehitetään toimintatapoja, joilla valmennusta ja materiaaleja voidaan soveltaa erilaisissa ohjaustilanteissa.
Tavoitteena on vahvistaa ammattilaisten osaamista työnhaun tukemisessa sekä parantaa työttömien työnhakutaitoja, mielen hyvinvointia ja osallisuutta Taite-valmennuksen avulla. Hankkeessa koulutetaan 100 ammattilaista Taite-ohjaajiksi. Lisäksi julkaistaan Taite-valmennuksen soveltamisopas, jota voi hyödyntää ohjaustyössä myös ilman Taite-valmennusta.
Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ESR+ ja Työterveyslaitos.
Lue lisää: Ryhmästä voimaa työnhakuun (Taite+)
TOIVO tutkii työn myönteisiä voimavaroja
TOIVO-hankkeessa tutkitaan työelämän kuutta myönteistä T:tä: toivoa, tarkoitusta, toimijuutta, työn voimavaroja, työn imua ja työkykyä. Lisäksi hankkeessa tarkastellaan esimerkiksi yksinäisyyden, sosiaalisen rohkeuden ja työhyvinvoinnin välisiä yhteyksiä.
Tutkimuksella haetaan parempaa ymmärrystä siitä, mitkä tekijät vahvistavat toivoa, hyvinvointia, motivaatiota ja työkykyä. Hankkeessa tuotetaan tutkimustietoa työn voimavarojen merkityksestä ja validoidaan uusi moniulotteista työkykyä arvioiva kysely, josta julkaistaan myös käyttöä tukeva manuaali.
Hanketta rahoittavat Ami-säätiö (päärahoittaja) ja Työterveyslaitos.
Lisätiedot
- NEMO: Hanna Keränen, erikoislääkäri, hanna.keranen@ttl.fi, +358 30 474 2119
- KEKO: Mikko Henriksson, erityisasiantuntija, mikko.henriksson@ttl.fi, +358 30 474 3202
- Taite+: Miia Wikström, projektipäällikkö, tutkija, miia.wikstrom@ttl.fi, +358 30 474 2164
- TOIVO: Jari Hakanen, tutkimusprofessori, jari.hakanen@ttl.fi, +358 30 474 2453
- Salla Toppinen-Tanner, johtaja, salla.toppinen-tanner@ttl.fi, +358 30 474 2441
Tutustu myös
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi LehtomurtoviestintäpäällikköTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiMarika Paasomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504497541marika.paaso@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on Suomen johtava työelämäasiantuntija. Tutkimme monitieteisesti työn ja terveyden suhdetta, ja tuomme tutkimustiedon käytännön ratkaisuina avuksi työn arkeen. Teemme suomalaisesta työelämästä maailman parasta.
Työmme koskettaa Suomen jokaista työikäistä tavalla tai toisella. Tuomme riippumattoman ja ajantasaisen tutkimustiedon pohjaksi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Yhdessä sidosryhmiemme kanssa kehitämme työyhteisöjä, työympäristöjä ja työkykyä, jotta työn tuottavuus kasvaisi kestävästi.
Me 500 työtisläistä rakennamme terveellistä ja turvallista työelämää, jotta jokainen voi saada hyvinvointia työstä.
Tutustu:
- Tietoa meistä
- Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot.
- Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
MUISTUTUSKUTSU MEDIALLE: Työterveyslaitoksen mediaviestintä esittelee kesän 2026 asiantuntijat ja aiheet Teams-infossa ti 16.6. klo 15–15.4510.6.2026 09:15:00 EEST | Kutsu
Työelämä puhuttaa kesälläkin – mutta mistä ammentaa aiheita ja kuinka tavoittaa lomakaudellakin sopivat kommentoijat? Ilmoittaudu mukaan tai vinkkaa vaikkapa mediasi kesätoimittajille tai freelancereille Kesäinfosta!
Undersökning: Föregångarföretag utnyttjar utomstående kompetens nästan dubbelt så ofta som andra10.6.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
En skicklig kombination av digital teknik och ekologisk hållbarhet kan ge företag konkurrensfördelar. Arbetshälsoinstitutets enkät ger ny information om vad som skiljer företag som är föregångare inom den dubbla digitala och gröna omställningen från andra: de utvecklar sin verksamhet i bredare nätverk och förutser förändringar i verksamhetsmiljön mer aktivt.
Tutkimus: Edelläkävijäyritykset hyödyntävät ulkopuolista osaamista lähes kaksi kertaa muita useammin10.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Digitaalisen teknologian ja ekologisen kestävyyden taitava yhdistäminen voi tuoda yrityksille kilpailuetua. Työterveyslaitoksen kysely tarjoaa uutta tietoa siitä, mikä erottaa digivihreän siirtymän edelläkävijäyritykset muista: ne kehittävät toimintaansa laajemmissa verkostoissa ja ennakoivat toimintaympäristön muutoksia aktiivisemmin.
Study: Frontrunner companies in the twin transition leverage external expertise almost twice as often as others10.6.2026 06:00:00 EEST | Press release
Skilfully integrating digital technology in the pursuit of environmental sustainability can create a competitive advantage for companies. A survey by the Finnish Institute of Occupational Health provides new insights into what sets twin transition frontrunners apart from other companies: they develop their operations through broader networks and anticipate changes in their operating environment more actively.
MEDIAKUTSU: Kansainvälinen työterveyden ja työhyvinvoinnin konferenssi EAOHP2026 15.–17.6.2026 Helsingissä9.6.2026 16:17:39 EEST | Kutsu
EAOHP2026 konferenssin teemana on mielenterveyden edistäminen työssä ja se pidetään Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Fabianinkatu 33. Ohjelmassa on satoja tutkijoiden esityksiä ja mielenkiintoisia keskusteluja. Tervetuloa mukaan!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme