SuPerin Inberg: Ennaltaehkäisevistä palveluista leikkaaminen syventää sote-kriisiä
17.4.2026 09:41:17 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii hallitusta arvioimaan ensi viikon kehysriihessä mahdollisten säästöpäätösten todelliset seuraukset ja jättämään ennaltaehkäisevät ja matalan kynnyksen sote-palvelut leikkausten ulkopuolelle. – Esimerkiksi kotihoito sekä ikääntyneiden ja vammaisten palveluasuminen eivät kestään yhtään lisäleikkausta, Inberg sanoo.

SuPerin tuore selvitys toi esiin vakavia ongelmia ikääntyneiden palveluissa. Lähihoitajat kokevat, että lakisääteinen hoidon laatu ei toteudu ikäihmisten palveluissa. Vastaajista 43 prosenttia kokee jatkuvaa huolta hoidon laadusta.
Sosiaalihuoltoon kohdistuvat leikkaukset osuvat heikoimmassa asemassa oleviin eli kansalaisiin, joilla on vähiten keinoja selvitä ilman tukea: lapsiin, ikääntyneisiin, vammaisiin, mielenterveys ja päihdepalvelujen asiakkaisiin sekä pienituloisiin perheisiin. Inberg muistuttaa, että nämä leikkaukset kasaavat ongelmia ja lisäävät inhimillistä hätää. Samalla ne rikkovat periaatetta, jonka mukaan peruspalvelut ja perusoikeudet on turvattava koko maassa.
– Todelliset säästöt syntyvät siitä, että ihmiset saavat apua ajoissa ja pysyvät toimintakykyisinä. Kaikki muu on näennäistä talouskuria, joka kostautuu myöhemmin kasvavina sote menoina, Inberg sanoo.
Sosiaalihuollon, kotiin annettavien palvelujen, järjestöjen matalan kynnyksen tuen ja varhaisen avun leikkaukset eivät poista ongelmia vaan siirtävät ne myöhemmäksi ja kalliimpina vahinkoina korjattaviksi.
– Kun varhainen tuki ja ennaltaehkäisy heikkenevät, kasvaa tarve erikoissairaanhoidolle, ympärivuorokautiselle hoidolle ja kriisipalveluille. Se on kaikkea muuta kuin talouden tasapainottamista, Inberg toteaa.
– Ennaltaehkäisy syntyy osaavasta henkilöstöstä ja riittävistä resursseista. Henkilöstön –kuormittuminen, vaihtuvuus ja osaamisen menettäminen näkyvät suoraan palvelujen saatavuudessa, laadussa, turvallisuudessa ja kustannuksissa. Jokainen vältettävissä oleva virhe, kriisitilanne tai palveluketjun katkeaminen maksaa yhteiskunnalle lopulta moninkertaisesti enemmän kuin ajoissa annettu apu, Inberg painottaa.
– Asiakkaiden tarpeenmukaisten palvelujen saatavuudessa on jo nykyisellään merkittäviä puutteita. Saatavuuden heikentämisen sijaan sitä tulee parantaa, Inberg sanoo.
SuPer on mukana mielenilmauksessa sosiaalipalvelujen puolesta. Vaikeuksia ei voiteta leikkaamalla -mielenilmaus järjestetään 21. huhtikuuta klo 8.00 Säätytalon edessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi InbergPuheenjohtaja
Puh:040 705 9115Linkit
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Pihlajalinnan vähentämistoimet on selvitettävä perinpohjaisesti9.6.2026 12:18:26 EEST | Tiedote
– On tärkeää, että vähentämis- ja muutostoimenpiteet toteutetaan lain edellyttämin perustein ja lain edellyttämällä tavalla ja että työntekijöiden oikeudet toteutuvat kaikissa tilanteissa. Saadun palautteen perusteella pidämme välttämättömänä selvittää prosessin asianmukaisuus perinpohjaisesti, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
SuPerin eduskuntavaalitavoitteet: Ikääntyneiden palvelut on pelastettava3.6.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
SuPer on julkistanut tänään eduskuntavaalitavoitteensa. – Iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon vähimmäishenkilöstömitoitus on palautettava viipymättä tasolle 0,7 eduskunnan aiemmin säätämän lain mukaisesti, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii.
SuPerin Inberg NORDCARE3-raportista: Hoitajien epäasialliseen kohteluun on puututtava2.6.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tänään julkaistun NORDCARE3-raportin tulokset kertovat kasvaneesta työn kuormituksesta, alan heikentyneestä pitovoimasta sekä lisääntyneestä hoitajien epäasiallisesta kohtelusta ikääntyneiden palveluissa. – SuPerin omien jäsenselvitysten tulokset sekä liittoon tulleet viestit ovat samansuuntaisia nyt julkistetun raportin tulosten kanssa, sanoo SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
SuPerin Inberg: Työsopimuslain muutokset lisäävät epävarmuutta työmarkkinoilla1.6.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Työsopimuslain muutokset ovat astuneet voimaan tänään 1. kesäkuuta: ensimmäisen määräaikaisen työsuhteen voi jatkossa solmia helpommin, lain mukainen lomautusilmoitusaika lyheni viikkoon, eikä takaisinottovelvoite enää koske pienempiä työnantajia. – Lain tehtävä on suojella heikompaa osapuolta eli työntekijää. Hallitus on tehnyt kaudellaan useita heikennyksiä työntekijöiden asemaan ja sosiaaliturvaan ja lisännyt epävarmuutta työmarkkinoilla. On tärkeää seurata ja arvioida vaikutuksia ja tarvittaessa muuttaa tehtyjä päätöksiä, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
SuPer vaatii työnantajia tarttumaan työntekijöiden tekemiin epäkohtailmoituksiin25.5.2026 08:52:32 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollossa on työntekijöillä velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista. – Henkilöstön tekemillä ilmoituksilla on olennainen merkitys asiakkaiden hoidon laadun parantamiseen. Työnantajan tehtävä on käsitellä ilmoitukset asianmukaisesti ja tehdä parannuksia työpaikalla, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg toteaa. – Ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia tehdyn ilmoituksen seurauksena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme