Muista suojautua punkeilta luonnossa liikkuessasi
21.4.2026 14:38:07 EEST | Yliopiston Apteekki | Tiedote
Punkkikausi alkaa Suomessa maan sulaessa keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Asiantuntijamme antaa vinkit, kuinka punkin puremilta kannattaa suojautua.

Punkin puremia voi ehkäistä käyttämällä luonnossa liikkuessaan peittävää vaatetusta ja punkkikarkotetta. Jos ulkoilee alueilla, joissa punkkeja esiintyy, kannattaa käyttää pitkähihaista paitaa ja pitkälahkeisia housuja. Hyvä tapa on laittaa housunlahkeet sukkien tai korkeavartisten kenkien sisään. Vaaleista vaatteista punkit on helpompi erottaa kuin tummista.
“Vaatetuksen lisäksi punkeilta suojautumiseen on hyvä käyttää paljaaksi jääville ihoalueille levitettävää punkkikarkotetta. Tarkista punkkikarkotteen annosteluohje eri-ikäisille ihmisille, jotta saat parhaan tehon ja suojan punkkeja vastaan. Lemmikeille on omat punkkikarkotteensa”, apteekinhoitaja, proviisori Tiina Hakkarainen Yliopiston Apteekista sanoo.
Punkit levittävät erilaisia tauteja, joista ihmiselle vakavia ovat borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus. Puutiaisaivotulehdusta vastaan voi suojautua rokottautumalla. Riskialueilla asuville suositellaan punkkirokotusta.
"Kaksi rokotusta antaa hyvän lyhytaikaisen suojan puutiaisaivotulehdusta vastaan käynnissä olevalle punkkikaudelle. Pidempiaikaisen suojan saamiseksi on tärkeää ottaa koko kolmen rokotuksen perussarja. Rokotuksen voi ottaa meillä kätevästi apteekkikäynnin yhteydessä", Hakkarainen sanoo.
Punkkitarkastus ulkoilun jälkeen
Ulkoilun jälkeen on tärkeää tarkastaa ihmiset ja lemmikit punkkien varalta. Kun tarkastus tehdään mahdollisimman pian, punkit eivät ehdi kiinnittymään ihoon pitkäksi aikaa.
Jos punkki on ehtinyt kiinnittyä iholle, punkki tulee irrottaa mahdollisimman pian. Punkit tulee irrottaa punkinpoistovälineillä, kuten punkkipinseteillä, -lassolla tai -raudalla pakkauksessa olevia ohjeita noudattaen.
Punkin puremakohtaa tulee seurata seuraavien viikkojen ajan. Jos puremakohtaan ilmestyy halkaisijaltaan yli viiden senttimetrin rengasmainen ihottuma, tulee hakeutua lääkäriin mahdollisen borrelioositartunnan varalta.
“Myös silloin on syytä hakeutua lääkäriin, jos pureman jälkeen ilmaantuu kuumetta, päänsärkyä, niskajäykkyyttä, pahoinvointia tai neurologisia oireita”, Hakkarainen sanoo.
Lisätietoja rokotuspalvelusta Yliopiston Apteekissa: ya.fi/rokotus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliopiston Apteekin mediapuhelinArkisin klo 9-16
Puh:09 5420 4750Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Yliopiston Apteekin toimitusjohtajaksi on nimitetty Henri Mäenalanen29.6.2026 15:01:12 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Henri Mäenalanen, joka aloittaa tehtävässään viimeistään 1.10.2026. Yliopiston Apteekin toimitusjohtajana kahdeksan vuotta toiminut Kimmo Virtanen on eronnut tehtävästään. Konsernin johtoryhmä vastaa siirtymäaikana yhdessä Yliopiston Apteekin operatiivisesta johtamisesta.
Näin hoidat hyönteisten pistot15.6.2026 12:28:19 EEST | Tiedote
Kesällä on vaikea välttyä hyönteisten puremilta ja pistoilta. Asiantuntijamme kertoo, miten hoidat puremat ja pistot sekä lievität kutinaa.
Yliopiston Apteekille määrätty seuraamusmaksu kumottiin hallinto-oikeudessa1.6.2026 10:25:56 EEST | Tiedote
Helsingin hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksen Yliopiston Apteekkia koskevassa tietosuoja-asiassa.
Hallituskausi 2027 – ohjataan asiakkaita digitaaliseen apteekkiasiointiin, uudistetaan apteekkitaloutta ja turvataan lääkkeiden saatavuus20.5.2026 10:05:40 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekki julkisti tänään ehdotuksensa tulevaan hallitusohjelmaan. Ehdotusten tavoitteena on parantaa digitaalisia apteekkipalveluita, pienentää lääkkeiden kuluttajahintoja ja valtion lääkekorvausmenoja sekä varmistaa lääkkeiden saatavuus kaikissa olosuhteissa.
Suojaa iho kevätauringolta5.5.2026 09:56:16 EEST | Tiedote
Ihon suojaaminen auringolta on tärkeää myös keväisin. Moni ei tule ajatelleeksi, että viileänä kevätpäivänä UV-säteilyn taso voi yltää lämpimän ja aurinkoisen kesäpäivän tasolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme