MUISTUTUS: Mielenilmaus sosiaalipalvelujen puolesta tänään klo 8–11 Helsingissä
21.4.2026 06:02:00 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Hallitus valmistelee noin 100 miljoonan euron lisäleikkauksia sosiaalipalveluihin. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry järjestää SOSTEn mielenosoituksen kanssa samaan aikaan 21.4. klo 8–11 Vaikeuksia ei voiteta leikkaamalla -mielenosoituksen niin ikään Snellmanninaukiolla. Tapahtumat koordinoidaan yhdessä, ja niissä kuullaan yhteisiä puheenvuoroja.

Puhujina ovat muun muassa kansanedustaja, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen, kansanedustaja, keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi, kansanedustaja, vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä kansanedustaja, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen.
”Leikkaus ei ole säästö”
Sosiaalihuollosta on leikattu poikkeuksellisen paljon viime vuosina. Uudet leikkaukset syventäisivät alan ahdinkoa. Jokainen leikattu euro sosiaalipalveluista maksaa myöhemmin moninkertaisesti, sekä inhimillisesti että taloudellisesti.
– Sosiaalipalveluista saksiminen ei poista ihmisten vaikeuksia, vaan syventää niitä ja kasvattaa kustannuksia pitkällä aikavälillä. Leikkaus ei ole säästö, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Seuraukset näkyvät esimerkiksi vaikeampana pääsynä palveluihin, sosiaalisten ongelmien kasaantumisena sekä alan työntekijöiden kuormituksen kasvuna.
– Sosiaalipalvelut ovat välttämätön osa toimivaa yhteiskuntaa. Ne tukevat ihmisiä silloin, kun elämässä tulee eteen vaikeita tilanteita, Karsio sanoo.
Mielenilmauksen ohjelma
Mielenilmauksessa kuullaan päättäjien ja kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja sekä yhteisiä kannanottoja sosiaalipalvelujen puolesta. Tapahtuman juontaa viestintävastaava Jenni Janakka Erilaisten oppijoiden liitosta.
- 8.10 järjestäjien avaussanat
- 8.30 Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen
- 8.50 SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti tuppurainen
- 9.05 kokemusasiantuntija Vammaisfoorumista
- 9.25 kokemusasiantuntija Irti Huumeista ry:stä
- 9.40 lastensuojelun kokemusasiantuntijat
- 9.55 Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi
- 10.15 Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra
- 10.30 kokemusasiantuntija Kuurojen Liitosta
- 10.40 järjestäjien loppusanat
Mukana yli 20 järjestöä ja muita toimijoita
Mielenilmaus on avoin kaikille, jotka haluavat puolustaa sosiaalipalveluja. Mukana on yli 20 sote-alan järjestöä ja muita toimijoita:
- Akavan sairaanhoitajat ja Taja
- Ammattiliitto Jyty
- Ensi- ja turvakotien liitto
- Finlands svenska synförbund rf
- Helsingin seudun sairaus- ja tapaturmainvalidit ry
- Heta - henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto ry
- Huoltaja-säätiö
- Joukkovoima-verkosto & Joukkovoima vammaisten puolella
- Kehitysvammaliitto ry
- Konflikti - Poliittisen sosiaalityön rihmasto
- Lastensuojelun Keskusliitto
- Näkövammaisten liitto ry
- OmaKamu ry
- Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
- Sosiaalityöntekijöiden seura ry
- SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
- Suomen Fysioterapeutit
- Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
- Suomen Psykologiliitto ry Suomen Työterveyshoitajaliitto ry
- Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry
- Vammaisfoorumi ry
Tutustu myös kaikkien mielenilmauksessa mukana olevien järjestöjen yhteiseen vetoomukseen sosiaalipalvelujen puolesta. >> Vetoomus Petteri Orpon hallitukselle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Jenny SuominenYhteiskuntavaikuttamisen johtaja
Puh:09 3158 6021jenny.suominen@talentia.fiTietoja julkaisijasta
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian kysely: Työttömyys on lisääntynyt räjähdysmäisesti vastavalmistuneilla sosiaalityöntekijöillä ja sosionomeilla10.6.2026 07:37:00 EEST | Tiedote
Vastavalmistuneista sosiaalialan ammattilaisista 11 prosenttia oli työttömänä keväällä 2026, selviää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian kyselystä vuosina 2025–2026 sosiaalialalta valmistuneille.
Valvontalaki uudistuu – epäkohdasta ilmoittaminen ei saa johtaa työpaikan menettämiseen9.6.2026 09:12:07 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain kehittämisessä on hyödynnettävä tutkittua tietoa ilmoitusvelvollisuuden käytön esteistä ja vahvistettava työntekijöiden oikeudellista asemaa, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Lastensuojelulain uudistus voi jättää tuhannet lapset ilman oikea-aikaista apua5.6.2026 07:51:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelulain uudistus voi heikentää lasten suojelua ja viivästyttää avun saamista, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia: Sosiaalihuoltolain säästöpaketti vähentää palveluja ja henkilöstöä – ja tulee kalliiksi4.6.2026 07:46:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen esitystä sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Talentia katsoo, että uudistus heikentää asiakkaiden ja sosiaalihuollon ammattilaisten oikeusturvaa, kasvattaa kustannuksia ja vaarantaa sosiaalipalvelujen saatavuuden eri puolilla Suomea.
Talentia: Maksukyky ei saa olla peruste opiskelupaikalle1.6.2026 09:04:34 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen ehdotusta maksullisista tutkintokoulutuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme