Kiinteistöliitto

Taloyhtiöiden parhaiksi valittiin haasteiden eteen joutunut puheenjohtaja sekä taloutensa hyvin hoitanut ikäihmisten yhtiö pienellä paikkakunnalla

21.4.2026 16:30:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote

Jaa

Vuoden taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja -palkinnon on saanut As Oy Forssan Linikkalankatu 13:n Laura Leiviskä. Vuoden taloyhtiöteoksi on puolestaan valittu As Oy Iisalmen Vapaaherttua.

Valinnat julkistettiin Helsingissä Messukeskuksessa pidetyssä Taloyhtiö2026-tapahtumassa tiistaina 21. huhtikuuta 2026. Valtakunnalliset tunnustuspalkinnot jaettiin tänä vuonna jo kolmatta kertaa. Kilpailun järjestivät Suomen Kiinteistöliitto ry, Kiinteistömedia Oy ja Suomen Kiinteistölehti.

Vuoden hallituksen puheenjohtaja päätyi heti syvään päätyyn

Kanta-Hämeessä Forssassa asuva Laura Leiviskä edustaa taloyhtiönsä osakkaiden nuorta sukupolvea. As Oy Forssan Linikkalankatu 13:n hallituksen puheenjohtajana toimivaa Leiviskää kuvataan reippaaksi ja työtä pelkäämättömäksi. Perusteluiden mukaan hän ajattelee aidosti taloyhtiön ja sen asukkaiden etua ja selvittää asioita haastavissakin tilanteissa. Puheenjohtajaksi noustuaan hän sai nopeasti vastaansa luhtikäytävä- ja parvekeremontit sekä isännöinnin kilpailuttamisen. Seuraavaksi yhtiö valmistautuu käyttövesiputkien uusintaan.

Vuoden taloyhtiöteko palkittiin hyvästä taloudenpidosta ja kiinteistönpidon suunnitelmallisuudesta

Pohjois-Savossa Iisalmessa sijaitseva As Oy Iisalmen Vapaaherttua on taloutensa hyvin hoitanut taloyhtiö, joka valmistautuu suunnitelmallisesti tuleviin korjauksiin. Yhtiö on velaton ja sillä on kassassaan suositusten mukainen käteisvaranto. Yhtiö suunnittelee korjaustarpeitaan 10 vuoden aikavälillä tavanomaisen 5 vuoden sijaan ja varautuu tuleviin korjauksiin keräämällä ennakkoon varoja remonttirahastoon. Suurten kasvukeskusten ulkopuolella ja iäkkäiden osakkaiden asuttamassa taloyhtiössä tämä ei aina ole itsestään selvää.

Ehdokkaita saatiin runsaasti

Vuoden hallituksen puheenjohtaja palkittiin Oras Oy:n 1 000 euron lahjakortilla ja vuoden taloyhtiöteko Kiinteistömedia Oy:n 1 000 euron lahjakortilla. Palkinnot luovutti Suomen Kiinteistöliiton puheenjohtaja Timo Nieminen.

Valinnat tehneeseen raatiin kuuluivat Suomen Kiinteistöliitto ry:n toimitusjohtaja Harri Hiltunen, Isännöintiliitto ry:n toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva, kiinteistöneuvos Mikko Peltokorpi, Kauppalehden toimittaja Heidi Huotilainen, Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtaja Otto Mattsson sekä Suomen Kiinteistölehden päätoimittaja Mirva Brola.

Kilpailuun saatiin ehdotuksia Suomen Kiinteistöliiton alueellisilta jäsenyhdistyksiltä lähes koko maasta. Ehdokkaita kahteen eri sarjaan saatiin yhteensä yli kaksisataa.

Lisätiedot: Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtaja Otto Mattsson puh. 0400 261 563

Kuvat

As Oy Iisalmen Vapaaherttuan hallituksen puheenjohtaja Heikki Lämpsä.
As Oy Iisalmen Vapaaherttuan hallituksen puheenjohtaja Heikki Lämpsä.
Matias Honkamaa
Lataa
As Oy Forssan Linikkalankatu 13:n hallituksen puheenjohtaja Laura Leiviskä.
As Oy Forssan Linikkalankatu 13:n hallituksen puheenjohtaja Laura Leiviskä.
Pekka Rousi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Taloyhtiöillä parannettavaa toiminnan suunnitelmallisuuden suhteen9.6.2026 08:13:00 EEST | Tiedote

Taloyhtiöissä on tarvetta lisätä suunnitelmallisuutta erityisesti energiatehokkuuteen liittyvissä asioissa. Vain pieni osa taloyhtiöistä on asettanut tavoitteita esimerkiksi energian- ja vedenkulutukseen liittyen, vaikka näillä olisi iso merkitys asumiskustannusten sekä asumisen päästöjen näkökulmasta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.

Korkeimman oikeuden ratkaisu liukastumistapaukseen ei tuo uutta taloyhtiön vastuuseen8.6.2026 11:41:39 EEST | Tiedote

Korkein oikeus antoi hiljattain ratkaisunsa vuonna 2013 tapahtuneeseen tapaturmaan, jossa opiskelija liukastui opiskelija-asuntosäätiön omistaman kerrostalon pihalla ja vammautui pysyvästi. Kiinteistönomistajan vastuuseen ratkaisu ei tuo uutta näkökulmaa, sillä valituslupa korkeimpaan oikeuteen oli myönnetty koskien vain kiinteistönomistajan väitteitä korvauksista syntyneen velan vanhentumisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye